Sivut

maanantai 5. elokuuta 2019

Yksivuotias Ellen

Vauvamme täytti vuoden heinäkuun loppupuolella ja vauvavuosi on virallisesti ohi. Meillä menee todella hyvin. Ellen on aivan ihana ja tekee perheestämme täydellisen. Hän on meidän puuttuva palanen, joka tekee perheestämme meille täydellisen.  

Isoveli: "Olen aina halunnut sellaisen vauvan kuin Ellen, onneksi me saatiin Ellen". 

Yksivuotias Ellen on hyväntuulinen touhottaja, joka lähti kunnolla kävelemään yksivuotispäivänään.  Hän ymmärtää sekä suomea että ruotsia ja sanoo "mamma" ja "tack" sekä liudan omia sanojaan. Hän näyttää pyydettäessä perusjuttuja, kuten lamppu, koira, kissa, mamma, isi, Ellen, ruoka, ulos. Tämän hetken paras juttu on ruoan jälkeen saatava xylitol-pastilli. Hän näyttää pastillihyllylle jo ennen viimeistä lusikallista.


Ellen kujeilee veljiensä kanssa, kipittää kikattaen vaipanvaihtoa karkuun, rakastaa leikkiä hippaa ja piilosta, lukee mielellään kirjaa ja viihtyy sylissä. Hän hymyilee paljon, nauraa parhaiten veljiensä jutuille ja seuraa heitä kaikkialle. Ellen leikkii duploilla, kaukosäätimellä, nukella ja viihtyy hyvin itsekseen omissa leikeissään.

Hän on nukkunut koko yön heräämättä jo noin kuukauden ajan. En osaa sanoa muuta siihen vaikuttanutta tekijää kuin aika. Jimi ja Theo alkoivat myös ihan yhtäkkiä vuoden iässä nukkua yöt ja pikkusisko seurasi näköjään samaa kaavaa.

Ellen menee nukkumaan klo 20 ja herää klo 07-08. Hän tulee viereeni herättyään ja imetän, jolloin hän yleensä jatkaa unia vielä tunnin verran vieressäni. Päiväunet hän nukkuu ulkona rattaissa, yhdet aamupäivällä 10.30-12 ja toiset iltapäivällä 15-17. Päiväunien pituus saattaa vaihdella jonkin verran, mutta hän tarvitsee edelleen kahdet unet jaksaakseen koko päivän.


Hän on oppinut osoittamaan mieltään jos jokin ei mene hänen haluamalla tavalla. Hän "heittäytyy" lattialle kierimään ja nyyhkii dramaattisesti. Vaikkei näin kai saisi sanoa; hän on todella suloinen ollessaan "tiukkis"... Tunteenpurkauksen jälkeen hän viihtyy sylissä ja oikein kaivautuu halittavaksi.  Ihanaa, että hän näyttää kaikki tunteensa!  
 
Ellen kasvaa hyvin keskikäyrällä (10kg ja 79cm). Kaikki ruoka maistuu, mutta suosikkeja ovat parsakaali, puuro, leipä, pasta, raejuusto, makaronilaatikko, kaikki hedelmät ja marjat. Ruokapöydässä Ellen katsoo mitä pojat syövät ja haluaa samaa. Pojat ovat ihmeissään, kun hän saa syödä kaikkea samaa kuin he.

Isoveli: "Mamma, missä se meidän vauva on, saako Ellen oikeasti syödä tota?"

Yksi on jotenkin todella ihana ikä. Koko ajan oppii uutta, ymmärtää jo paljon, ilmaisee omia mielenkiintojaan. Yksivuotiaan kanssa voi ihan kunnolla hassutella ja höpöttelyyn saa vastakaikua. Ellen ei enää virallisesti ole vauva ja vaikka se on tavallaan haikeaa (!), niin sen hyväksyttyäni hän tuntuu taas pieneltä.

Hän on kuitenkin vasta vuoden, vaikkei enää vauva olekaan.

Isoveli: "Ellen on vieläkin meidän pikkusisko, vaikka osaa kävellä jo."

2 kommenttia:

  1. Ihania nuo isoveljen/isoveljien kommentit! Mahtavaa, että isoveljet ovat ottaneet pikkusiskon noin hyvin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! Aivan ihania ovat yhdessä <3 Nyt iän myötä mukaan on tietysti tullut myös Ellenin ärsyttämistä, mutta todella hyvin ovat ottaneet siskon vastaan!

      Poista

Kiitos kommentista! <3