Koulun aloituksessa yllättäneet asiat

Eilen tajusin, että meidän arki kouluaamuineen, läksyineen, dagishakuineen yms. alkaa viimein rutinoitua. Koulun ja päivähoidon alkamiseen liittyi paljon lomakkeita, hankittavaa ja muuta muistettavaa ja jatkuvasti tuntui olevan jotain hoitamatta. 

Olen "jännittänyt", että jonain aamuna lähetän väärän pojan kouluun, koska pojilla on eri lukujärjestykset. Toisella pojista on lähinnä vain kahdeksan aamuja, kun taas toisella enemmän yhdeksän ja jopa kymmenen aamuja. 

On ollut opeteltavaa Wilmassa ja siinä, että pysyy kerrallaan vain tietyn pojan asioissa. Onneksi ekaluokkalaiset tekevät paljon yhteistyötä ja kummankin luokan opettajat tuntevat molemmat pojat. 

Olen joutunut tsemppaamaan myös siinä, että ylipäätään muistan lukea Wilman päivittäin. 

En ajatellut, että ekaluokkalaiselle tulee maanantaista torstaihin tehtäviä kolmesta tai neljästä kirjasta. Tehtävät on aika lyhyitä, mutta se yllätti silti. Onneksi läksyt tehdään yleensä reippaasti ja erityisesti matematiikka sujuu hyvin.    

Pojat ovat alkaneet kulkea koulumatkat itse. Se helpottaa, koska ekat viikot olin joinain päivinä viemässä lapsia klo 8, 9 ja 10, kun kaikilla alkoi eri aikaan. Koulumatka on kävellen viitisen minuuttia, mutta olin lähinnä henkisenä tukena, kunnes pojista tuntui varmalta mennä itse. 

Nyt on reilu kuukausi koulua takana enkä enää saa todellakaan saattaa. Lippiksestä on ollut vaikea vaihtaa trikoopipoon, koska "kaikilla muilla on lippis". Kotona raikaa koulukavereilta opitut lausahdukset ja yhtäkkiä kaikki kotona on tylsää. 

Edelleen tuntuu haikealta ja oudolta, että pojat viettävät päivät koulussa ja kulkevat matkat itse. Kukaan ei raportoi päivien kulusta ellei ole tapahtunut jotain tavallisesta poikkeavaa. 

Pitää antaa itsenäistyä pikkuhiljaa ja opettaa vastuullisuutta ja esimerkiksi omista tavaroista huolehtimista. Pitää muistuttaa, että ulkona käytetään ulkohousuja ja pipoja ei vaihdella kavereiden kanssa. 

Eniten olen yllättynyt siitä, miten hyvin koulun alkaminen on kokonaisuudessaan sujunut. Kumpikin pojista viihtyy ja opettajat ovat mukavia. Tuntuu, että kaikki asiat on otettu huomioon ja tarvittaessa voi saada tukea eri tahoilta. Voidaan luottaa siihen, että pojilla on hyvä olla koulussa. 

Yhtäkkiä olen yksin kotona keskellä päivää

Tiedättekö, olen yksin kotona. 

Ellen on päiväkodissa ja pojat eskarissa. Ajoin päiväkodista kotiin ja avasin parkkipaikalla auton takaoven, eihän siellä ollutkaan ketään. Kotiin tullessa oli pala kurkussa, koska tuntui niin yksinäiseltä, jotain puuttui.

Ristiriitaiset ja raskaat tunteet. Tuntuu pahalta, että Ellen on päiväkodissa ja minä kotona - enkä tee mitään hyödyllistä. Toisaalta ihan typerää ja turhaa kiusata itseään ajattelemalla näin, koska käyn töissä ja toisinaan päiviin vaan jää muutama tunti vapaata kotona olemista ennen työvuoron alkua.

Vuorotyön hyviä ja huonoja puolia, mutta kuten olen ennenkin sanonut niin olisin paljon mieluummin säännöllisessä päivätyössä. Näillä nyt mennään toistaiseksi ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ihan hassua, että yhtäkkiä olen yksin kotona. Taidan juoda vielä kupin kahvia ennen kuin lähden! '

Kivaa uutta viikkoa! 

Ensimmäinen viikko päiväkodissa

Ellen aloitti päiväkotiharjoittelun viime viikon tiistaina. Meillä on siitä hyvä tilanne, että voidaan toteuttaa harjoittelu Ellenin tahdissa työvuorojeni ansiosta.

Ensimmäisenä päivänä käytiin ryhmän sisätiloissa tutustumassa, jossa oltiin 9-11. Juttelin ryhmän aikuisten kanssa ja Ellen tutustui kavereihin ja leluihin. Lapset olivat kiinnostuneita Ellenistä, näyttivät leluja, pitivät kädestä ja ohjasivat. Ellen kierteli itsekseen, mutta kävi välillä tarkistamassa, että olin vielä paikalla.

Seuraavana päivänä mentiin mukaan pihalle. Huomaan, että Ellenillä on totuttelemista ryhmässä toimimisessa ja muiden odottamisessa. Se on tietysti normaalia, mutta se näkyy mielestäni selvemmin näin pienen kanssa. Yllättävän hyvin hän kuitenkin jaksoi kuunnella sadun aamupiirin penkillä istuen. "Ryhmäpaine" opettaa!

Kolmantena päivänä tuli uutena rutiinina lounaan syöminen. Aamupiiri, ulkoilu ja lounas. Ellen söi hyvin itse, istui paikallaan ja malttoi odottaa, että kaikki olivat valmiita.

Neljäntenä päivänä mentiin vasta klo. 10.30, koska Ellenin oli tarkoituksena syödä lounas ja jäädä päiväunille ensimmäistä kertaa. Muutettiin suunnitelmia, koska työkuvioni pysyivätkin samana eikä ollut tarvetta "kiirehtiä" eteenpäin.

Ellen jäi syömään lounaan ilman minua ja itki sen hetken, kun lähdin. Harmitus loppui, kun olin poistunut näkyvistä. Hän oli syönyt reippaasti ja nakersi näkkäriä, kun menin takaisin 45 minuutin kuluttua.

Tällä viikolla Ellen ei ole ollut lainkaan päiväkodissa, koska sairastui flunssaan ensimmäisen viikon jälkeen. Maanantaina saadaan aloittaa harjoittelu taas "alusta", koska hän on varmaan jo unohtanut kaiken. Päiväunet pitäisi nukkua siellä maanantaina, koska minulla on töitä ja Jesse on sairastelujen takia joustanut omista töistään jo paljon.

Olen helpottunut ja iloinen hyvästä startista ja Ellenin reippaudesta. Yllätyin siitä miten hän lähti itsekseen tutkimaan ja katselemaan ryhmänsä tiloja ja tuntui kotiutuvan nopeasti. Ensi viikossa jännittää eniten päiväunet, mutta olen luottavaisin mielin asian suhteen.

Odotan jo sitä, että Ellenin päivähoidosta tulee rutiinia eikä siihen liittyen tarvitse enää miettiä mitään ylimääräistä.

Kivaa lauantaita!  
   

Surkea aloitus vuodelle

Meille ei kuulu tällä hetkellä erityisen hyvää. Monta negatiivista ja kuormittavaa asiaa on sisältynyt viime viikkoihin.

Aloitettiin Ellenin kanssa päiväkotiharjoittelu viime viikon tiistaina ja perjantaiyönä Ellenillä alkoi flunssaoireet. Hänelle puhkesi viikonlopun aikana myös kaksi poskihammasta eikä hän nukkunut koko viikonlopun aikana kuin tunnin päiväunet. Yöt hän kiemurteli vuoroin meidän sängyssä ja sylissä. Viikonloppu oli raskas, mutta onneksi olin vapaalla. Univelka oli jäätävä. 

Vuodenvaihteen toivuin flunssasta enkä ehtinyt olla kunnolla terveenä kuin viikon verran, koska sairastuin itsekin viikonloppuna järkyttävään flunssaan. Yskä on niin voimakasta, että rintaa polttaa ja puristaa. Sairastelu ja univelka verottaa jaksamista niin paljon, että mieli on maassa. En ole voinut treenata lähes kuukauteen, mikä tuntuu myös sekä kropassa että päässä. 

Hain vuodenvaihteessa uutta työpaikkaa, mikä olisi ollut unelmieni täyttymys. En saanut sitä ja mikä ärsyttävintä, lopussa valittiin minun ja toisen hakijan väliltä. On ollut vaikeaa palata takaisin "lähtökuoppiin", kun olisin ollut nyt niin valmis muutokseen. Pettymys oli suuri! 

Kävin kirpparilla ennen flunssan pahenemista (Nella&Nuttu) ja tein tosi kivoja löytöjä lapsille! 

Nyt olen kotona Ellenin ja toisen pojan kanssa, kun perheestä 3/5 on flunssan kourissa. Lapsilla alkaa onneksi jo helpottaa ja leikit sujuu hienosti yhdessä. Ellen nukkuu onneksi taas parin tunnin päiväunia, joten saan itsekin vähän levätä.  

Odotan kovasti, että parannutaan, pääsen kiinni arkeen ja Ellen sopeutuu päiväkotiin. Nyt tulee niin monta kotipäivää, että saadaan aloittaa harjoittelu taas alusta...

Toivottavasti teidän vuosi on saanut paremman startin!    

Viimeinen kuukausi ennen hoitovapaan päättymistä

Tajusin eilen, että kuukauden kuluttua aloitetaan päiväkotiin tutustuminen.

Aurinko paistoi, ulkoiltiin Ellenin kanssa, hän osoitti asioita ja minä kerroin mitä ne on. Tavallinen arkinen juttu, mutta nehän on loppupeleissä niitä parhaita. Ajattelin siinä kävellessä miten tulenkaan ikävöimään meidän rauhallisia aamupäiviä - ja koko kotona olemista Ellenin kanssa... 

Se lohduttaa ja helpottaa uuden arjen hyväksymistä, että minulla tulee edelleen olemaan vapaapäiviä arkena, joten Ellenin ei tarvitse olla täysiä viikkoja hoidossa ja saadaan edelleen nauttia meidän kotipäivistä silloin tällöin. 

 Poikien tekemät joulupallot <3 

Huomaan yrittäväni ottaa kaiken irti näistä päivistä. Jesse yrittää lohduttaa ja muistuttaa arkivapaista, mutta kai tämä on jotain äidin tunneskaalaa, mikä on vaan läpikäytävä. Yhtenä päivänä teen listaa päiväkodissa tarvittavista ulkovaatteista ja toisena mietin miten saataisiin työaikataulut sopimaan yhteen ja kotihoito voisi jatkua.

Tämän "kriiseilyn" ohella ollaan vietetty pikkujoulua kotona ja koristeltu joulukuusi, leivottu pipareita ja joulutorttuja, nukuttu hyvin, nautittu lumisista päivistä ja pohdittu viikon arkiruokia. Autossa soi jouluradio (silloin kun minä ajan) ja aurinkoisista päivistä on tullut tosi latautunut fiilis!

Mitä teidän joulukuuhun kuuluu?

1,5-vuotiaana päiväkotiin

Sain eilen puhelun päiväkodin johtajalta, joka ilmoitti Ellenin saaneen paikan toivomastamme päiväkodista. Olin samaan aikaan iloinen ja huojentunut, mutta myös surullisen haikea.

Ellen aloittaa päivähoidon 1,5-vuotiaana ensi tammikuussa. 

Hän sai paikan samasta päiväkodista, jossa Jimi ja Theo ovat. Ryhmä sijaitsee poikien ryhmien vieressä saman käytävän varrella, joten paikka on tuttu ja he voivat nähdä toisiaan päivän aikana.

Olen viihtynyt kotona niin hyvin, että surettaa tuleva elämänmuutos. Aika tuntuu menneen hurjaa vauhtia ja ihan liian nopeasti.

Poikien kanssa olin kotona 2v 2kk ja se tuntui hyvältä. Silloin olin itse täysin valmis palaamaan opintojen pariin ja pojat tuntuivat olevan valmiita päiväkotiin.

Ellen vaikuttaa olevan valmis nyt ja osittain sen vuoksi "uskallamme" aloittaa päivähoidon jo tässä vaiheessa, vaikka alunperin olin suunnitellut olevani kotona kaksi vuotta. Osan mielestä varmasti liian aikaista aloittaa 1,5-vuotiaana, mutta jokaisella perheellä on omat syynsä.

Ellenille päiväkoti on poikien kautta tuttu paikka, jonne mennään aamulla ja josta tullaan kotiin iltapäivällä. Ellen on käynyt monesti ryhmänsä tiloissa moikkaamassa ja haluaisi jäädä sinne leikkimään. Hän on kiinnostunut toisista lapsista ja viihtyy hyvin muiden kanssa.

Ellenistä on tullut todella reipas ja avoimempi muita aikuisia kohtaan. Hän ei jännitä eikä ole yhtä paljon meissä vanhemmissa kiinni kuin mitä esimerkiksi veljensä olivat.

Olen huojentunut siitä, että saimme toivomamme paikan Ellenille. Tiedän, että hän tulee pärjäämään loistavasti. Hän osaa ilmaista itseään todella selkeästi, sanoo joitain sanoja, on innokas, kärsivällinen ja oma-aloitteinen mm. pukeutumisen ja syömisen suhteen ja menee hyvin muiden mukana.

Nyt nautitaan vielä näistä muutamasta kuukaudesta, jotka saan olla neitokaisen kanssa kotona <3 

Harjoitteluviikko päiväkodissa

Viime keskiviikkona mentiin ensimmäistä päivää harjoittelemaan päiväkotiin. Veikkaukseni ensihetkistä osuivat oikeaan ja molemmat pojista tarttuivat kaulaani kaikilla voimillaan ja hokivat "mamma mamma". Hetken heitä kanneltuani mentiin katsomaan mitä leluja dagiksesta löytyy. Autot ja viimeistään parkkihalli sai pienet jännittäjät lämpenemään ja sain laskea 25 kilon kantamukseni. Tunnin verran leikittiin sisällä ja sitten vilkutettiin heipat. Illalla puhuttiin moneen otteeseen dagiksesta ja mitä siellä tehtiin. Olen kokenut puhumisen ja selittämisen todella tärkeäksi, koska pojat itsekin käyvät tilanteita ja asioita läpi ääneen. Olen myös huomannut sen olevan tärkeää minulle, mitä enemmän ollaan käyty dagisjuttuja läpi niin sitä varmempi ja valmiimpi olo itselleni on tullut.

Toinen päivä meni muuten samalla kaavalla, mutta mentiin mukaan myös ulkoleikkeihin. Pysyttelin sivussa, mutta kokoajan näköetäisyydellä pojista. Päivän pituus meillä oli 1,5 tuntia.

Kolmantena päivänä mukaan tuli myös isi. Jimi ja Theo näyttivät omat lokerikkonsa ja osasivat mennä ensimmäisenä käsipesulle. Nyt leikkihuoneeseen mentiin jo käsi kädessä ja pojat suuntasivat autojen luo. Theo tuli vähän väliä pyytämään syliin, mutta jatkoi leikkejä pienellä rohkaisemisella. Mentiin mukaan myös ulos ja oltiin kaikkiaan 2 tuntia dagiksessa.

Tänään oli ensimmäinen päivä, jolloin lähdin hetkeksi pois. Mentiin aamulla tuttuun tapaan klo 9 dagikseen. Leikittiin tunti sisällä ja siirryttiin ulos. Theo käveli leikkipaikalle pitäen hoitotätiä kädestä (yllätyin positiivisesti ja niin hoitotätikin, hymyili iloisena!). Vartin ulkoilun jälkeen sanoin pojille heipat ja kerroin palaavani pian. Theo ei ollut moksiskaan, mutta Jimillä alkoi alahuuli väpättää ja kädet tulla kohti. Hoitotäti otti Jimin syliin ja kehotti vilkuttamaan ja selitti saman kuin minä. Vilkutin Jimille hymyillen ja lähdin. Olin puoli tuntia poissa ja palatessani molemmat juoksivat syliini. Oli mennyt kuulemma todella hyvin. Jimi oli lähtenyt leikkimään heti, kun olin poistunut näköpiiristä ja Theo oli keskittynyt hiekkaleikkeihin. Huomasin kuitenkin reaktion poissaolemiseeni, sillä molemmat halusivat olla paljon sylissä ja hokivat mammaa kotimatkan. Lähdettiin parin tunnin dagispäivän jälkeen ja huomenna syödään myös lounas ja pidennän poissaolemistani taas. Pojat ovat itsekseen kokonaisen dagispäivän varmaan vasta ensi viikolla. Onneksi voidaan toteuttaa "pehmeä lasku" omaan tahtiin eikä ole pakottavaa tarvetta hoitaa sitä mihinkään päivään mennessä. Alkuun, ennen työharjoitteluani, päivät ei tule olemaan kovin pitkiä ja työharjoittelunkin aikana hoitoaika on n. 9-15. Tämä on juuri sopiva tahti meille, sekä pojille että äidille ;)

Miten teillä on alkanut päivähoito?     

Suomi vai ruotsi?

Tulin pari tuntia sitten iltavuorosta ja ehdin juuri sopivasti kotiin sanomaan pojille hyvää yötä. Pojat osaavat jo odottaa sitä eivätkä malta nukahtaa ennen kuin olen käynyt. Suloista, mutta hankalaa sellaisessa tilanteessa jos en ole siihen aikaan kotona. Yläkerta on ollut hiljainen jo hyvän aikaa ja sain juuri lopeteltua illan peruskomboni: iltapala & Emmerdale. Jesse on kaverin kanssa kalassa ja toisaalta on ihana välillä olla yksin. Istun kynttilänvalossa ja fiilistelen. Meillä palaa kynttilät vuoden ympäri, vaikka erityisen ihania ne on syksyllä ja talvella.   

Yritin äsken katsoa syksyn opintoja kasaan, kun kaikki tuntuu olevan ihan levällään. Ei ole helppoa hypätä takaisin kelkkaan kahden vuoden tauon jälkeen, en enää edes tunne ketään koulustani. Syksy alkaa harjoittelulla ja nyt pitäisi löytää sopiva harjoittelupaikka. Kauhistelin tänään taas vaihteeksi poikien päiväkodin alkamista, kun töissä oli tehty jo työvuorot sinne asti - eli kolmen viikon päähän, apua. Olen alkanut epäillä koko hommaa ja varmasti jatkaisin vielä kotiäitinä ellei opinnot pakottaisi palaamaan. Yritin miettiä mistä olen niin kamalan stressaantunut ja tulin tulokseen, että sen täytyy olla päiväkodin kielestä kiinni. Jimi ja Theo aloittavat ruotsinkielisessä päiväkodissa, vaikka ovat suomenkielisiä. Ollaanko ihan hulluja? Itse koin aikoinaan saman ja olen ainoastaan kiitollinen toisesta kielestäni. Jotenkin silti kauhistuttaa ajatus siitä, että he menevät uuteen ympäristöön eivätkä ymmärrä alkuun juuri mitään. Olen lukenut heille päivittäin ruotsinkielisiä kirjoja ja jos pojat joskus katsovat tv:tä niin siellä pyörii Buu-klubben. Poikien vaari puhuu heille ruotsia, mutta riittääkö tämä? Päiväkodissa neuvottiin, että minun pitäisi vaihtaa kieli kokonaan ruotsiksi. Se ei tunnu lainkaan luontevalta enkä ole siihen kesän aikana pystynyt. Oloani ei helpota yhtään jälleen jylläävä äiti-vaihe. Lähden töihin pala kurkussa poikien jäädessä toistamaan "äiti äiti". Isin kanssa touhutessa se yleensä unohtuu, mutta päiväkodissa sitten? Tiedän, että alku on aina totuttelemista ja uuden arjen sujumaan saaminen vie aikaa, mutta silti.

Soitan huomenna varhaiskasvatuksen palveluohjaukseen ja kysyn kaksikielisyydestä ja kaikesta muusta minua mietityttävästä. Olisiko suomenkielinen päiväkoti ollut sittenkin parempi vaihtoehto? Huh tätä päätöksen tekemisen vaikeutta...
     

Kokemuksia kaksikielisyydestä?