Sivut

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Viikonloppu

Huh, onneksi on viikonloppu. Oikeastaan kaikki päivät on samanlaisia perussisällöllään tällä mammalomalaisella, mutta nyt on luvassa jotain erilaista. Me lähdetään Jessen kanssa kohti Anoppilan mökkiä ja ollaan siellä sunnuntaihin asti... Ei varmaan tartte sanoa millainen ikävä Jimiä ja Theoa on jo nyt ja huono omatunto. 


Lähtemistä helpottaa kuitenkin se, että tiedän erityisesti Jessen saavan paljon voimavaroja mökillä olosta, hoitajat olivat yllätyksekseni tosi kannustavia ja mun vanhemmat menevät poikien luo huomenna eli pojat eivät ole päivääkään pelkästään hoitajien varassa. Me lähdettiin sairaalasta äsken ja mennään sunnuntaina iltapäivällä takaisin. 
Saatiin aivan ihania kuvia pojista! Aamuhoitajat olivat kuvanneet poikia, että voidaan katsoa kuvia pikkusista, kun ikävä yllättää. Ihana ele hoitajilta. Tuli tosi hyvä mieli ja varmempi fiilis lähteä. 


Nyt on tosi hyvä aika lähteä kaksistaan mökkeilemään, sillä me saatiin tänään mahtavia uutisia: lääkäri aikoo päästää pojat kotilomalle ens viikon lopulla..! Siihen vaikuttaa tietysti moni asia, täytyy toivoa, että molempien vointi sallii kotiinpääsyn. Alkuun kotiloma, jonka jälkeen kotiutuminen. Hoitajat kehottivat varautumaan henkisesti kotiutukseen ja hoitamaan kaikki kesken olevat asiat valmiiksi ennen poikien tuloa. Meillä se tarkoittaa ainakin Ikea-reissua ja vielä pientä kotituunausta ;) 

Aurinkoista viikonloppua kaikille! <3 xxxx

13 kommenttia:

  1. Ihania kuvia!!! Ja rentouttavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia on hoitajat teille ottaneet! :) Pitäkää mukava mökkiviikonloppu ja rentoutukaa. :)

    VastaaPoista
  3. Voi että kuinka kauniita ja suloisia kuvia pojista! :) Ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
  4. ihanaa rentouttavaa viikonloppua teille molemmille <3 Hyvää tekee tälläisen koettelemuksen jälkeen rentoutuakin kahdestaan :) Aurinkoa sinne teille kaikille <3 ps. pojat on kyl söpöimmät ever!!

    VastaaPoista
  5. Todella ihania kuvia! Ja nauttikaa mökkeilystä kahdestaan, olette sen todellakin ansainneet :)

    VastaaPoista
  6. Sydän sulaa kun katsoo nuita kuvia. <3 Pitäkäähän hauskaa mökkireissulla! :)

    VastaaPoista
  7. Voi että, taas herkistää tämä päivitys niin kovasti. Kylläpä ovat hoitajat napsineet ihania kuvia teille <3 Nauttikaa nyt vlopusta keskenänne ja ladatkaa akkuja tulevaan. Arki poitsujen kanssa tulee olemaan varmasti ihanaa mutta myös vaativaa. Tsemppiä! :)

    - Riina

    VastaaPoista
  8. Niin söpöjä pieniä pojuja <3
    Jotenkin niin liikuttavia noi kuvat! Nauttikaa viikonlopusta, olette sen todellakin ansainnut! :)

    VastaaPoista
  9. Voi että mitä kuvia!!!! ihania <3

    Hyvää viikonloppua teille, rentoutukaa, nauttikaa ja kyllä ne hoitajat pitää pojista hyvää huolta. Kohta saatte pienokaiset kotiin ja teillä alkaa vauva arki. :)

    VastaaPoista
  10. Eii miten suloisia kuvia! <3 Mie sulan ku katon noita. :) Hyvää reissua ja yrittäkää nauttia! :)

    VastaaPoista
  11. Munkin on liityttävä tähän ihastelevien kommenttien ketjuun. Ei voi olla kyllä mitään söpömpää kun nuo teidän pojat! (No okei, omat muksut tietty ja sillee :)) Nauttikaa viikonlopusta ja kesäisistä keleistä ja kahdenkeskisestä ajasta!

    t. Anna

    VastaaPoista
  12. Voi miten ihania kuvia!!!!<3 Liikutuksen kyyneleet silmissä täällä.<3
    -5kk pojan äiti :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3