Sivut

tiistai 29. lokakuuta 2013

IHME

Todellinen ihme on tapahtunut. Jimi ja Theo nukkuivat tunnin päiväunet omassa sängyssä. 

Vau! Istuin sohvalla kahvikuppi kädessä nauttien hiljaisuudesta ja mietin mitäs sitä nyt tekisi. Ensimmäinen kerta, kun pojat nukkuivat samaan aikaan. Mieli on tosi korkealla ja tekee vaan mieli hymyillä.

Viime yö meni myös tosi hyvin. Pojat nukahtivat suunnilleen samaan aikaan, klo 23 ilman sen suurempia hyssyttelyjä. Herättiin yösyötölle 4.30 ja nukuttiin 8.00, jolloin syötiin aamuvelli. Pojat jatkoivat unia vielä 9.30 asti, mutta itse jaksoin kerrankin nousta jo kasilta ylös ja näin ollen sain juoda aamukahvin ja katsoa eilisen Erilaiset äidit -jakson ihan rauhassa. 

Perhetyöntekijä kävi tosiaan tänään. Ihan turhaan jännitin, se meni tosi hyvin. PT oli tosi mukava ja sain hyviä vinkkejä poikien nukkumiseen liittyen. Sovittiin, että torstaina tänne tulee kahdeksi tunniksi PT ja me saadaan lähinnä lastenhoitoapua. Odotan oikeastaan jo innolla torstaita. Oli luksusta, kun tänään pojat saivat lounaan yhtä aikaa, kun oli apukäsiä. Pojatkin tykkäsivät PT:stä, erityisesti Theo. Theo on yleensä hieman varauksellinen eikä heti lämpene uusille tuttavuuksille. Theo kuitenkin hymyili heti tädille ja jutteli silmät loistaen minkä kerkesi. Pikkuhurmuri!

Oon vieläkin ihmeissäni poikien päiväunista. Liekö sillä vaikutusta, kun molemmat söivät samaan aikaan..?

Jimi keikistelee tässä vieressä siihen malliin, että nappasin pikkutyypistä muutaman kuvan. Tänään kumpikin edustaa Lindexin suloisissa vaatteissa ;)

   Poikien mummi tuli päiväkahville, joten nyt kahvinkeittoon! xxxx

10 kommenttia:

  1. Hyvä pojat! Mä meinasin tilata noi samat bodyt pojille, mut verkkokaupassa oli musta loppu :/ pitää kai käydä ihan kaupassa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, JES! ;) Hitsi, meidän lähimmästä liikkeestä löytyi vielä mustiakin. Toivottavasti löydät myös sieltä teiltä päin :)

      Poista
  2. Voi noi on ihania noi uudet <3 Sääli että sopii paremmin tommosille pikkusille! Topille ei enää oikeen. Mutta molemmat tähtihousut hankin kyllä :P

    Ja kiva, että se tapaaminen meni hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! :) Niin söpöjä! Topilla näkee aika usein raitaa? Se taitaa olla teidän suosikki? ;)
      Tähtikuosit on ihania!

      :)

      Poista
  3. Kiva juttu että PT oli mukava, ota kaikki hyöty ja apu irti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :) Varmasti otan, ensi perjantaita jo ootellessa ;)

      Poista
  4. Mukava blogi sinulla! Olen seurannut tätä jo pitemmän aikaa. Meillä nyt viiden viikon ikäiset identtiset kaksospojhat. Siispä teidän tilannetta on ollut mukava seurailla. :) Meillä käy myös perhetyöntekijä. Käynyt jo loppuraskaudesta asti, kun isoveli on vasta 1v, joten apu oli jo silloin tarpeen. :) Suosittelen kyllä käyttämään sen avun, kun se on mahdollista saada! Meillä ainakin se on ollut koko perheen etu. :) Ota silloin pienet päiväunet, syö rauhassa tms. :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti :) Näin aionkin tehdä, jäi todella hyvä mieli PT:n käynnistä. Uskon, että siitä on varmasti teillekin ollut apua, erityisesti kun siellä on poikien lisäksi esikoinenkin! Tosi kiva, että olette saaneet perhetyöntekijän apua. Olen kuullut, että sitä ei ole (ainakaan helposti) saatavilla joka kunnassa!

      Jaksamisia ihanien pikkuisten (ja vähän isommankin) poikien kanssa! Mukavaa alkavaa talvea! :)

      Poista
  5. Minäkin olen jo melko pitkään seuraillut tätä ihanaa blogia :) Olisi kiva, jos tekisit joskus "päivä kuvina -postauksen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos kommentista ja ideasta :) Yritän muistaa kuvata jonkun meidän päivistä ja toteutan idean ;)

      Poista

Kiitos kommentista! <3