Sivut

torstai 31. lokakuuta 2013

Söpöliinit raidoissa

Meidän pienet Marimekkofanit oli niin suloisia eilen raidoissaan, että otettiin paljon kuvia. Pojat sai mun isovanhemmilta Marimekon raitabodyt ja sukat. Bodyt on kokoa 74, mutta menee nyt jo ilman, että edes hihoja käärii (niisk...).


Sitten peruslöpinöihin; tänään nukuttiin taas päiväunet. 45 minuuttia. Päikkäreiden jälkeen ovikello soi ja PT (perhetyöntekijä) tuli käymään. PT oli meillä kaksi tuntia. Aika meni nopeasti. Me juteltiin mm.raskausajasta ja poikien ensimmäisestä kuukaudesta sairaalassa. Tunsin heti, että me tullaan hyvin juttuun PT:n kanssa. Juttelu ja oleminen oli niin mukavaa ja vaivatonta. Yleensä en ikinä osaa vaan istua ja olla jos meillä on joku vieras, on keitettävä kahvia ja oltava "emäntänä". PT:n kanssa ei tullut yhtään sellainen olo. Onneksi päädyttiin ottamaan apu vastaan. Leikittiin poikien kanssa ja PT:n lähtiessä pojat simahtivat ja nyt onkin aikaa postata molempien nukkuessa samaan aikaan ;) Sovittiin, että PT tulee taas ensi viikon perjantaina ja vie silloin pojat vaunulenkille. 

Jesse tuli äsken kotiin ja piakkoin lähdetään siskon poikaystävän synttärikahveille. Illalla yritän vielä ehtiä ja jaksaa tilata Ifolorilta valokuvia lähestyvää isänpäivää silmällä pitäen. Tilauksesta tulee varmaan iso, koska ei olla vielä yhtäkään kuvaa teetetty...

Kohta pikkukirput herää, joten nyt täytyy vielä ottaa kaikki ilo irti tästä rauhallisesta hetkestä. xxxx

ps. kiinnostaisiko monen toteuttama "isi vastaa"-postaus?

18 kommenttia:

  1. Joo isi vastaa postau! :)

    Tulen niin onnelliseksi kun luen teidän arjesta <3

    VastaaPoista
  2. Marimekon vaatteet on tosi nafteja, meillä jäi kaksi ihanuutta sen takia täysin käyttämättä :(( Se asia on nyt ''korjattu'' sillä, että ostin tänään marimekon Bo boo kangasta olevat pussilakanat ja tyynyliinat Niilolle :P <3

    Lauantaihin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ilmankos! Mä taas vuodatin kyyneliä, kun pienet on jo niin isoja! :D Mutta hyvä kuulla, että tällä kertaa myös vaatemerkillä oli vaikutusta ;)

      Oi ne on varmasti ihanat, täytyy yrittää muistaa huomenna tsekata millaiset ne on!
      Huomiseen!! <3

      Poista
  3. Isi vastaa -postaukselle kannatusta :)
    Tiedä sitten johtuuko ilmeistä vai mistä, mutta pojat on alkanut näyttää keskenään erinäköisemmiltä kuin aiemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm on it! ;)
      Mä oon samaa mieltä, koko ajan eroavat jotenkin enemmän ja enemmän toisistaan.
      Tänään poikien isovanhemmat tosin olivat sitä mieltä, että nyt on vaikeampi erottaa kuin aiemmin, että tiedä sitten :D

      Poista
  4. Joo isi vastaa-postaus ois kiva! :)
    -Mona

    VastaaPoista
  5. Kiva kuulla, että pojat ovat alkaneet nukkua päikkäreitä samaan aikaan. Toivotaan, että meno jatkuu samanlaisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh no niinpä! Kyllä se vaikuttaa paljon koko perheeseen! Ainakin muutama lupaava päivä on ollut! ;)

      Poista
  6. Voi miten suloiset pojat! Ja kiva jos perhetyöntekijä vaikutti mukavalta. Itse yritin eilen meidän talouden kolmella eri tietokoneella tilata valokuvia Ifolorilta, mutta en saanut sitä toimimaan :( Oisko ollut ruuhkaa tai jotain... Toivottavasti saat toimimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti saat kuvat tilattua, itse en ehtinytkään eilen. Jos vaikka viikonlopun aikana... Mukavaa viikonloppua! :)

      Poista
  7. Eksyin tähän blogiin pari päivää sitte ja nyt on tekstit lueskeltu läpi. Kamalia käänteitä oot joutunu miehes kans kohtaamaan alun keskenmenojen, raskauden pitkän sairaalajakson, diabeteksen ym myötä. Pakko myöntää että vaikka itellä ei lapsia vielä ookkaan, nii on useampaankin kertaan tullu tippa linssiin. Ihan uskomattoman hyvin ootte kaikesta selvinny ja hienoa että apuakin ootte osannu ottanu vastaan (tällä tarkotan lähinnä perhetyöntekijää).

    On olemassa sekä hyviä äitejä että huonoja äitejä. Huonoja kiinnostaa oma napa, hyviä kiinnostaa sekä oma että perheen hyvinvointi ja ihan ehdottomasti sä kuulut niihin hyviin!

    Toivon että tätä kommenttia ei julkaista, lähetän tän vaan ihan tsemppiviestinä sulle, ja toivottelen oikein paljon jaksamista poikien kans. Ootte kohdannu niin paljo huonoa tuuria että eiköhän ne "huonon onnen varastot" ala olla jo pikkuhiljaa loppuunkulutettu ja seuraavaksi vuorossa on sit parempi onni :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, ihan alkuun: kommentit näkyvät kaikille automaattisesti. Jos siis haluat, ettei se jää tänne niin voit poistaa sen. Kiitos älyttömän paljon kommentistasi. On mukava kuulla, että ulkopuolisille näkyy se, että olemme tosiaan selvinneet tästä kaikesta aika hyvin. Välillä on vaikea uskoa sitä itse. Kiitos, toivon todella, että meitä kohtaa pikkuhiljaa jo parempi onni! Kaikkea hyvää sinulle :)

      Poista
  8. Teidän pojat on kyllä niin suloisia! Olen seurannut teitä jo pitkään ja nyt viimeinkin sain aikaiseksi kommentoida. Kaikkea hyvää teille ja mukavaa joulun odotusta koko perheelle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. Samaa mieltä ;) Kiitos kommentista ja samoin teille! :) <3

      Poista
  9. Mie komppaan kyllä edellisiä, että pojista on tullut tosi omannäköisiä. Jo melkein erottaa kumpi on kumpi. Ja nauru kuvat on vaan niin valtavan suloisia ♡

    Terkkuja meijän pojilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ihan selkeästi erilaisia ulkoisia piirteitä ja erilaiset luonteet. Kiitos, niin on! Mikään ei varmaan oo söpömpää ku vauvan hymy ja nauru :)

      Kiitos, takaisin ;)<3

      Poista

Kiitos kommentista! <3