Sivut

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Aika lentää siivillä

Olen luonnostellut muutamaa aihepostausta, mutten ole vielä saanut niitä valmiiksi. Täällä on ollut meininki aika hektistä. Theo on löytänyt tiensä yläilmoihin ja nousee Jimin tavoin kaikkea mahdollista vasten. Nyt on sitten hieman tekemistä... Viikon verran on yöt olleet enemmän tai vähemmän katkonaisia. Molemmilla todettiin korvatulehdus viikko sitten ja sen lisäksi kummallekin tulee hampaita. Parina yönä ei ole mikään muu auttanut kuin itkevän pojan hakeminen meidän väliin. Siinä nukkuu poju ja Jesse, minä en. En osaa nukkua, kun etenkin Theo pyörii jatkuvasti. Viime yö oli just sellainen ja aamulla nousin kankeana silmät ristissä. Toivottavasti kohta helpottaa ja saadaan takaisin hyvät yöt.

Rattaat on edelleen se murheenkryyni. Ollaan nyt lyhyen ajan sisällä ostettu kahdet käytetyt. Ensin Out 'n About-merkkiset, joista pidettiin todella paljon. Pojat nukahtivat niihin heti ja olivat tyytyväisiä; kaikin puolin hyvät. Jouduttiin palauttamaan ne, koska aika pian huomattiin niissä hometta. Pieniä mustia pisteitä ja todella pistävä, tunkkainen haju. Ne oli käytössä vain muutaman päivän. Myyjä oli onneksi niin mukava, että saatiin ne palauttaa. Seuraavaksi ostettiin Z-line Jule Twinit ja ne on tällä hetkellä käytössä. Odotin niiltä paljon, mutta olen pettynyt. Ne ei sovi meille. Pojat valuvat eivätkä suostu helpolla nukahtamaan päikyille niihin. Istuinosat eivät siis ole sopivat meille. Niissä on myös rasittavan pieni kuomu eikä se suojaa juuri ollenkaan auringolta. Ärsyttää jopa kirjoittaa tästä aiheesta, kun olen niin pitkään jo taistellut rattaiden kanssa.

Kävin eilen BabyStylessa kokeilemassa eri rattaita ja ihastuin Mountain Buggy Duetteihin. Niissä on kaikki mitä tarvitaan! Mennään tänään poikien kanssa testaamaan rattaita ihan perusteellisesti. Kahden epäonnistuneen hankinnan jälkeen olen päätynyt harkitsemaan uusien ostoa ihan vakavissani. Rattaat on meillä niin paljon käytössä, että niiden on oltava hyvät. Pojat nukkuvat niissä päiväunet ja liikutaan paljon ulkona. Tällä hetkellä kiroan joka kerta, kun on poikien päikkäriaika. Ajoitan kaupassa käynnit yms. asioinnit poikien päiksyajalle, koska hereillä ollessaan pojat ei viihdy nykyisissä rattaissa. Huoh, onko tarpeeksi syitä panostaa täydellisiin rattaisiin? Rattaiden hinta (749€) hirvittää, mutta mutta... Olen valmis tinkimään jostain muusta. Olisi niin ihanaa, kun voisi vapaasti ja hermoja menettämättä lähteä vaunuilemaan ja pojatkin viihtyisivät kyydissä.

  
Asuntoasiat etenee ja jos kaikki menee hyvin niin päästään muuttamaan kesän jälkeen! JESJESJES. Olen ihan innoissani kesästä. Viime kesä meni omalta osaltani ohi, kun kesäkuun loppuun asti makasin sairaalassa, heinäkuun loppuun asti vietin päivät sairaalassa poikien luona ja sitten opeteltiinkin ihan uutta arkea kotona ja syksy alkoi. Tämä kesä on ainutlaatuinen myös siten, että saan lomailla! Olen lomalla koko kesän ensi kertaa monen moneen vuoteen. Otan kaiken irti kesästä ja ajasta poikien kanssa. Syksyllä palaan töihin, onneksi vasta syyskuun lopussa. Sitä ennen on onneksi ihana kesä.

Tällaista pikapäivitystä tällä kertaa. Kohta pojat heräävät päikkäreiltä ja se on taas menoa sitten. Hetkeäkään en voi istua rauhassa ja nyt alkaa tulla tutuksi myös kylmä lounas. Nyt todella ymmärrän sen miten äiti ei aina saa syödä ruokaansa lämpimänä. Tavallaan nyt on helpompaa kuin ihan pikkuvauva-aikana, mutta tavallaan taas... ;) Tästä tulikin mieleen, että pojille tuli eilen 11 kuukautta mittariin. Kuukauden päästä vietetään ensimmäisiä synttäreitä <3 Käytiin painokontrollissa neuvolassa viime viikolla ja vihdoinkin sanottiin, että hyvin kasvavat pojat! Isot pikkumiehet. xxxx

Ihanaa loppuviikkoa!

39 kommenttia:

  1. Ihania nämä sun kirjoitukset. Vaikka on rankkaa, niin olet niin positiivinen :) Uskomatonta miten kovin aika rientää ja ihanat pojat ovat jo kohta vuoden! Mulla täällä 13kk esikoinen :)
    Aurinkoista ja ennen kaikkea rentouttavaa kesää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla :) Älä muuta sano, uskomatonta!
      Kiitos, ihanaa kesää teille myös! :)

      Poista
  2. Hei, ajattelin vaan linkata sulle tämän postauksen noista Mountain Buggy -rattaista kun sattui juolahtamaan mieleen että Iina noista kirjoitteli vähän aikaa sitten. Luepa tämä ennen kuin teet ostopäätöksen! :)

    http://kideblogi.fi/butimahumannotasandwich/2014/04/03/ei-sittenkaan-unelmarattaat/

    - Tuna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti linkkivinkistä! :) Sai pohtimaan entistä tarkemmin ratasvalintaa! Ihanaa, kun on näin välittäviä lukijoita! :)

      Poista
  3. Välillä tuntuu, että yhdenkin vauvan kanssa saa juosta tosissaan. Sen takia ihmettelen, miten te kaksosten vanhemmat pystytte tuohon. Kunnioitukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä ihmettelen sitä itsekin... :D Kiitos, tsempit sinne perässä pysymiseen ja ihanaa kesää! :)

      Poista
  4. Teillä ei enää ole käytössä ora landeja? Olitteko tyytyväisiä niihin? Meillä olis tuplavaunujen hankinta edessä, mutta oon ihan pihalla näiden vaunujen kanssa :S

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole enää käytössä. Taitavat mennä mummilaan varavaunuiksi. Oltiin todella tyytyväisiä niihin sen aikaa, kun pojat eivät vielä istuneet. Vaunuina siis loistavat, mutta rattaina eivät ainakaan vielä toimi liian suuren istuinosan vuoksi. Pojat ovat tosi huonossa asennossa.
      Vaunuina voin suositella! Kestävät ja hyvät työntää ympäri vuoden. Lisäksi varaosia saa kätevästi ja edullisesti tilattua! :)

      Poista
  5. http://pienenhiirulaisenodotus.blogspot.fi/2014/05/kayttokokemus-bumbleride-indie-twin.html?m=1
    kurkkaappa tuota!:)

    VastaaPoista
  6. Ai joku ehti ensin! ^^ olinkin just tuloss amainostamaan noita meidän rattaita! Samoissa hinnoissa kuin duetit, mutta ainakin meidän käyttöön kävivät paremmin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, valinnanvaikeus vain kasvaa ;) Nyt on tainnut tulla Bumblerideille enemmän tykkäilyjä kuin Dueteille! Hyvä teksti ja jo sen perusteella voisin kallistua niihin ;) Katsotaan!

      Poista
  7. Mountain buggyt on tooosi kapeat,käyttöikä on siis todella pieni! Älä tee minun virhettä! Hommaa samantien bumbleridet! Monien tuplavaunujen jälkeen nämä on todettu ehdottomasti parhaimmiksi....at-lastenturvassa ne maksavat näköjään 800 euroa,mutta tehän saatte sen monikkoalen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin olen kuullut! Pikkuhiljaa olen kallistumassa niihin. Käytiin työntämässä ja kokeilemassa molempia, täytyy vielä vähän pohtia! :) Kiitos vinkistä! :)

      Poista
  8. Kiinnostaisko Britaxin B-Dualit? Meillä ois semmoset reilut pari vuotta käytössä olleet, vajaalla kahden vuoden ikäerolla olevilla lapsilla. Nyt käytetään enimmäkseen tavallisia rattaita ja seisomalautaa, niin joutaisivat pois "nurkista pyörimästä".=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös niissä istuta peräkkäin? Luulen, että pähkäillään Mountain Buggyjen ja Bumbleridejen välillä :) Kiitos kuitenkin! :)

      Poista
    2. Niissä istutaan päällekkäin. Arvelinkin, että teitä kiinnostaa vierekkäinistuttavat rattaat, piti vaan varalta kysyä!:)

      Poista
    3. Aivan! Kiva kuitenkin, että ajattelit meitä! :)

      Poista
  9. Minäkin olin tulossa kertomaan Iinan blogin vaunuasiaa että ei ehkä kannata niitäkään.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :D Joo pisti kyllä miettimään entistä tarkemmin!

      Poista
  10. Meillä Baby Joggerien City Mini GT:t ja tyytyväisiä ollaan oltu! Ovista mahtuu sisälle ja ketterät liikkua. Ilmeisesti aika samanlaiset, kuin nuo Mountain buggyt, mut näis puhkeamattomat renkaat ja tulisko kuomu alemmas. Ostaessa testattiin ja kolme vuotias mahtui vielä mainiosti istumaan.(oz babyn verkkosivuil muuten mountainDuet Evo alessa 674 tai jotain...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksia! Kiitos alevinkistä, mahtavaa! :)

      Poista
  11. On varmasti kimurantti juttu nuo rattaat :/ Ja kun paljon käytätte ja tulette käyttämään, kannattaa nyt mun mielestä harkita tarkkaan ja satsata vaikka uusiin, jos ei muuten löydy. Pojat varmasti siirtyvät jossain vaiheessa sänkyihin nukkuu päikkärit (olettaisin), mutta eiköhän teille tuota muuta ajelua tule sen verran reippaasti tulevaisuudessakin, et kestävät ja teidän tarpeisiin sopivat pelit täytyy olla eikä jotain sinne päin vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun poika nukkuu edelleen päikyt vaunuissa ja ikää on 1v10kk :) ihan vaan tällee btw :D

      Poista
    2. Näinhän se on! Rattaiden täytyy olla sellaiset, että niiden kanssa on helppo kulkea ja pojat viihtyvät kyydissä! Pojat eivät ainakaan vielä suostu nukkumaan sisällä kuin max 30 min päikkärit ja nukahtaminen on vielä asia erikseen. Toivottavasti jossain vaiheessa päikkärit nukuttais sisälläkin, helpottaisi! Ainakin vielä nukutaan rattaissa, kuten teillä Suvi! :)

      Poista
  12. Mountain buggy duetteja suosittelen! Ei mitään ongelmia ole ollut rengaissa, kun pitää niissä oikeat ilmanpaineet. Mahtuu ovesta ku ovesta :) unelmat!

    VastaaPoista
  13. Varmasti päivät menee nopeesti kahden kiipeilevän kanssa :) Toivottavasti teijän korvatulehdus olis vaan kerran laatuaan oleva, eikä aiheuttais sen enempää vaivaa.

    Harmi ettei Vaunujen kanssa oo menny ihan nappiin :/ Mullaki kovasti mietinnässä tuplat, ku kesällä syntyy toinen lapsi. En vaan oo päässy vielä mihkää ratkasuun mitkö ois meille ne hyvät :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huoh näinpä. Edelleen tai taas on flunssaa ja molemmat kipuilee. Josko pian tervehdyttäis...

      Nojoo, kamalasti päänvaivaa tuottaa tää pohdiskelu! :D Toivottavasti löydät hyvät, teille sopivat tuplat :) Hyvää loppuodotusta ja ihanaa kesää teille <3 Teille onkin tulossa ikimuistoinen kesä pienokaisen kanssa! :)

      Poista
  14. Harmi, että teille tuli homejutun takia huono kokemus noista out 'n' abouteista, sillä mä tilasin ne meille amazonista talvella uutena ja en voi muuta kuin kehua! Aivan unelmat :) ootteko muuten ajatellu tota ulkomailta tilaamista? Saa aika paljon halvemmalla mitä suomesta!

    Voi että teidän poikia, justhan ne oli ihan pieniä vauvoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, muuten tykättiin tosi paljon! :) Ei tullut mieleen, kiitos vinkistä Johanna! :) Oliko Amazonista helppo tilata, menikö tilauksen kanssa kaikki hyvin?

      <3

      Poista
    2. Joo meni kyllä ihan loistavasti! Viikko siitä kun laitettiin tilaus niin vaunut kannettiin sisälle. Ja koko ajan pystyi netistä seuraamaan, missä meidän paketti seilaa :) onkin jääny harmittamaan miksei tajuttu aiemmin tilata ulkomailta turvaistuimia yms. Ihan suoraan liikkeestä tuskin uskaltaisin tilata mut välikäden (esim amazon) kautta riskit on varmaankin aika olemattomat. Täältä voit lukea vielä tarkemmin, mitä silloin tilatessa kirjoitin: http://talonpuolikas.blogspot.fi/2014/01/meidan-uusi-menopeli.html?m=1

      Poista
  15. Bumbleridet saa äänen täältä! On olleet aivan unelmat :) meidän tosi pitkä 2-vuotiaskin mahtuu niissä nukkumaan, jos uni tulee. Kuomu tulee tosi pitkälle ja suojaa. Jaja.. Nelli onkin blogissaan niin kattavasti kirjoittanut, ettei muuta voi sanoa kuin että suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Suojaava kuomu on kymppiplus! Nellin teksti on loistava! Kiitos kommentista! :)

      Poista
  16. Miten ois Baby Jogger City Selectit. Me ihastuimme muunneltavuuteen ja pitkään käyttöikään. Mahtuu vielä 3-vuotias ja 103 cm nippa nappa kyytiin. Oz Babyssa näyttää olevan punaiset alennuksella halvempaan hintaan kuin käytetyt nettikirppiksillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, luulen että valitaan Bumblejen ja Duettejen väliltä :)

      Poista
  17. Ootteko miettinyt bugaboon donkey vaunuja? On kyllä hintaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan mietitty ja ne olisi mahtavat, mutta se hinta... :(

      Poista
  18. Me kanssa kaksospojille pähkäiltiin pitkään, että mitkä vaunut hommataa :) Pojat on onneksi vielä masussa kasvamassa ja toivottavasti malttavaksin kasvaa heinäkuulle asti ainakin. Oli oikeesti järkyttävää huomata minkä hintasia uudet vaunut on. Koko settiä kun katottiin että vaunut, kopat, kaikki kiinnittimet, turvakaukalot ja telakat ni voi taivas missä hinnoissa liikuttiin uutena siis.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3