Sivut

perjantai 31. lokakuuta 2014

Kierre jatkuu

Nyt luvassa ihan perinteinen kuulumispostaus. Viikonloppuna Jimi alkoi taas yskiä, vaikka oli juuri parantunut edellisestä taudista. Jimi ja Theo molemmat sairastivat keuhkokuumeen ja molempien korvien korvatulehdukset pari viikkoa sitten. Theo parani lääkkeiden voimalla hyvin sairaalasta kotiutumisen jälkeen ja hyvältä näytti alkuun Jiminkin toipuminen. Parin terveen päivän jälkeen alkoi kuitenkin ihan sama oireilu kuin ennen keuhkokuumetta. Pelkäsin jo, että keuhkokuume on uusinut, joten soitin osastolle. Mentiin tiistaina lastenpäivystyspolille jonottamaan. Onneksi seuraksi tuli kaksi poikien kummia, koska oli tosi haastavaa ja raskasta koittaa jaksaa yksin poikien kanssa tuntien jonotus. Diagnoosiksi saatiin infektioastma ja hoidoksi hengitettävä kortisoni ventolinen ohelle. Pari päivää siihen meni, mutta nyt Jimi voi jälleen hyvin.


Viikko meni aika pitkälti Jimin sairastelun merkeissä, omaa jaksamista kyseenalaistaen. Jimin ja Theon uudet opitut jutut on tuoneet paljon iloa päiviin. Ihan uskomatonta mitä kaikkea he jo osaa! Molemmat kävelevät jo kovaa kyytiä. Jimin sanavarasto karttui "auto"-sanalla. Molemmat tulevat itse halaamaan (ihan parasta), tuovat kirjan syliini halutessaan satuhetken ja ymmärtävät jo todella paljon. Tuovat pyydetyn tutun tavaran ja tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu kun kerron sen heille. Kommunikoidaan jo ihan eri tavalla kuin vielä hetki sitten. Jimi ottaa isoveljen roolin tosissaan; jos Theo alkaa itkeä niin Jimi menee luokse, silittää päästä ja antaa tutin. Theo on oppinut tekemään ilmeitä, ne on ihan hullunhauskoja. Tässä nyt osa mitä tuli mieleen. Niin rakkaita molemmat pienet poikani.      


Me lähdetään huomenna heti aamusta viettämään viikonloppua mökille. Pojat pääsevät näkemään isomumminsa pitkästä aikaa. Poikien tavaroita pakatessa voisi luulla, että me lähdetään viikon reissulle, mutta onhan siinä tuplasti pakattavaa...  

Ihanaa viikonloppua & happy halloween! 

2 kommenttia:

  1. Teillä on kyllä ollu harmillisen paljon sairastelua :( mutta eiköhän nämä ole jossain vaiheessa jo menneisyyttä kun pojat vähän kasvaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on kyllä :( Toivotaan parasta, vaikka heikoimpina hetkinä sekään ei auta. Kiitos Matu! <3

      Poista

Kiitos kommentista! <3