Sivut

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Arjen helpottaja: Eisbärchen -lämpöpussi

Kävin tänään poikien kanssa läheisessä ostoskeskuksessa. Bussia odotellessa kiitin taas mielessäni lämpöpussin keksijää, koska tuon ihanan, arkea helpottavan kapistuksen ansiosta meillä kesti kotoa lähteminen vain pari minuuttia. Otin matkalla muutaman kuvan söpöläisistä pusseissaan. 

Ostin reilu kuukausi sitten pojille Eisbärchenin toppalämpöpussit (ns."jääkarhun pussi") rattaisiin. Olin jo pitkään suunnitellut niiden hankkimista. Onneksi otin itseäni niskasta kiinni ja metsästin sellaiset nettikirpparilta. Toisesta maksoin 10€ (musta) ja toisesta 20€ (ruskea). Molemmat on loistavassa kunnossa.

  
Lämpöpussi on ihan mielettömän kätevä. Liikun paljon poikien kanssa ja aika usein pyöritään päivällä kaupoissa tai muualla niin, että siirrytään vähän väliä ulos ja sisään. Sisällä avaan pussin ja takin eikä pojille tule kuuma. Suuremmalta pukemisrumbalta vältytään, koska haalaria tai ulkohousuja ei tarvita. Näillä keleillä lämpoinen pussukka suojaa niin hyvin. Pakkasella se on lisälämmikkeenä haalarin kaverina. Pojat viihtyvät hyvin pussissa. Theo tykkää olla kokonaan pupunsa kanssa pussissa, kun taas Jimi haluaa pitää kädet usein ulkopuolella. 

Lämpöpussissa on reiät 5-pistevöille, takaosassa on liukuesteet ja pussin jalkopäässä heijastin. Pussin saa vetoketjulla kokonaan auki peitontyyliseksi. Käyttöaika on alkaen n.4kk, 2-3 vuoden ikään saakka. Olen niin tyytyväinen hankintaani, että oli pakko "vinkata" siitä teille (ei ole yhteistyössä kenenkään kanssa). Ehdoton arjen helpottaja meillä! xxxx

Onko muita lämpöpussin fanittajia?  

15 kommenttia:

  1. Meillä on tuo sama pussi ja aivan mahtava! Ostin sen viime talvena ja nyt ollaan käytetty sitä vain muutama kerta ulkopäikkäreillä mutta varmasti tulee käyttöön kunhan tännekkin saadaan pakkasia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan super! :) Kiva, että tekin tykkäätte! :)

      Poista
  2. Meillä on Ticketin lämpöpussi ja seki on mahtava. :) Meillä on nyt se pienempi ja tarkoitus ostaa esikoiselle se isompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei. Katselin myös Ticketin pusseja, mutta hinnan (ja kirppisvalikoiman) puolesta valitsin nämä :)

      Poista
  3. Meilläkin on käytössä aina lämpöpussi, kun ei mennä tuonne ulos riehumaan. Tosi kätevää kyllä laittaa pelkkä takki päälle, sillä säästetään monta kertaa äiti ja tyttären hermoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yksi sen parhaista puolista :D Niin nopea vaan laittaa takki päälle ja sujauttaa pussiin. Sama kun mennään esim.kauppaan niin riisuminen on nopeaa eikä tule kuuma :)

      Poista
  4. Kyllä! Löytyy samat pussit (ja vaunut)! Mutta meillä tytöt on niin vilukissoja, että tarvivat jo näillä keleillä haalarit myös pusseissa ollessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh ollaan samiksia :) Oi vilukissoja, hyvä että on pussi lämmikkeenä talvelle :)

      Poista
  5. Tulipa sopivasti tämä postaus, eilen juuri hain postista tilaamani samanlaisen pussin. Vaikuttaa tosi hyvältä ja pääsee käyttöön heti, kun tulee pakkasia. Mikä tarkoitus tuolla pääpuolen kangaspalalla ja naruilla on..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ne narut sitonu selkänojan taakse niin että pussi pysyy istuimessa paikallaan :)

      Poista
    2. Joo pussi on mielettömän hyvä ja kätevä :) Olen tehnyt samalla tavalla kuin Kride, vaikken aina muista/jaksa sitoa niin pysyy kuitenkin ihan hyvin :)

      Poista
  6. Meilläkin käytössä samanmerkin lämpöpussi, vielä se pienempi koko mutta alkaa mennä pieneksi kyllä jo pikkuhiljaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! :) Meiltä jäi se pienempi kokonaan välistä, kun harmikseni hiffasin lämpöpussimaailman vasta nyt :D

      Poista
  7. Meiltäkin löytyy samanlainen musta pussi, josta pulitin kirppiksellä 20 euroa! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3