Sivut

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sponsoroitu video / Lasten leikki tänä päivänä

Puhuimme juuri pari päivää sitten Jessen kanssa siitä miten lasten leikkiminen on muuttunut. Nykypäivän leikkiminen on kovin erilaista, kun vertaa esimerkiksi meidän lapsuuteen. Meidän lapsuudessa, sanotaan vaikka 15 vuotta sitten (!) haettiin kaveria leikkimään menemällä oven taakse. "Voiksä olla mun kaa?" Oltiin paljon ulkona ja leikittiin kirkonrottaa, pöntteröä, piilosta jne. Kaverin luona leikittiin barbeilla tai muilla sen ajan hittijutuilla. Hittejä taisi olla ainakin gogot ja pokemonkortit. Muistatteko sen ajan?

Nykyään whatsupataan kavereille, tuijotetaan tv:tä, pelataan Ipadillä tai ollaan älypuhelimella Facessa. Mihin liian monella lapsella on jäänyt kekseliäät leikit ja se oikea yhdessäolo? Me aiotaan vanhempina kiinnittää tähän huomiota poikien kasvaessa. Tällä hetkellä se ei ole niinkään ajankohtaista, koska pojat eivät katso telkkaria lainkaan. Tv ei ole ikinä kiinnostanut ja ihan hyvä niin. Sitten, kun ruutu tulee ajankohtaiseksi niin mietitään sitä uudelleen. Jimin ja Theon lempipuuha on lukea kirjoja. Kaikki kirjat selataan moneen kertaan päivän aikana läpi sekä itsekseen että äidin/isin sylissä istuen ja kertoen (=osoittaen) mitä missäkin on. Mielestäni tähän kuitenkin pätee: kohtuus kaikessa. Jos poikia kiinnostaisi katsoa piirrettyjä niin voisin kuvitella esim.Pikkukakkosen olevan heille hyvä.

Minuun otettiin yhteyttä koskien Duracellin kampanjaa, joka kertoo juurikin vapaan leikin menettämästä arvosta ja eri vempainten ruutujen tuijottamisen lisääntymisestä.     
"Me Duracellilla haluamme levittää sanomaa leikkimisen tärkeydestä. Tästä syystä olemme yhteistyössä taiteilija Robbie Cooperin kanssa tuottaneet elokuvan, joka perustuu 10 vuoden tutkimustuloksiin koskien lasten muuttuneita asenteita leikkiä kohtaan. Sitä mukaa kun aktiivinen ulkona leikkiminen on alkanut kiinnostamaan lapsia entistä vähemmän, kannettavien tietokoneiden, tablettien kuten myös TV:n suosio on lisääntynyt. Tämä on johtanut siihen, että näytön edessä vietettyjen tuntien määrä on saavuttanut kriittisen tason.

On aika aktivoida lapset ja saada heidät kiinnostumaan taas vapaasta leikistä. Jos olet samaa mieltä Duracellin kanssa, jaa tämä mahdollisimman monen kanssa." Duracell
 Videolla on painavaa asiaa. Haluan ehdottomasti olla mukana jakamassa tätä! xxxx



Mitä ajatuksia video ja koko aihe teissä herättää?

Post sponsored by Duracell

5 kommenttia:

  1. Mulla ei näy tässä postauksessa videota enkä löytäny linkkiäkään postauksessa?

    VastaaPoista
  2. Eikö?! Voi ei... Itsellä se kyllä näkyy postauksen lopussa, sekä sisäänkirjautuneena että "anonyyminä". Koitan selvittää mistä vois johtua, kiitos viestistä :)

    VastaaPoista
  3. Oon joskus miettiny aivan samaa, vaikka ei omia lapsia vielä olekkaan. Kävin yhtenä sunnuntaina monen kilometrin lenkin koirieni kanssa ja käveltiin ainakin viiden leikkipuiston ohi ja KAIKKI oli typötyhjiä!! :o Eikö nykyvanhemmatkaan enää jaksa lähteä jälkikasvunsa kanssa puistoihin :/ Telkkari ym. viihde-elektroniikka korvannut sen ulkoilun o.O
    Samoin monet lastenohjelmat on todella erikoisia siihen verrattuna, mitä ne oli silloin n.15v sitte!
    Toivon itse joskus oelvani omille lapsilleni yhtä toiminnallinen vanhempi kuin omani olivat, vaikka ympäristö tuleekin olemaan nykypäivänä hyvin erilainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei asiat nyt ihan niin huonosti ole. Taaperot on yleensä leikkipuistossa aikaisin jo klo 8 ja lähtevät jopa klo 10 maissa syömään lounasta ja nukkumaan päikkäreitä. Ehkäpä lenkkisi osui juuri päiväuniaikaan? Lastenohjelmat on kyllä aika järkyttäviä. Ja kyllähän sitä nykyään pelataan enemmän videopelejä. Ihan pienetkin lapset pelaavat. Minusta olisi parempi tehdä jotain muuta, mutta kukin kasvattaa tyylillään. Minkäs sille mahtaa...

      Poista
    2. Mut kai siellä puistoissa käy 4-5 vuotiaitaki jotka ei tarvii päikkäreitä :o Taidettiin olla lenkillä joskus 11-12 aikaan, jolloin tietty ehkä pienimmät ovatkin vetämässä hirsiä :) Mutta toivottavasti puistoilla on vielä tehokäyttäjiä :D

      Poista

Kiitos kommentista! <3