Sivut

torstai 30. heinäkuuta 2015

2-vuotisneuvola

Eilen sain herätä pikkuprinsessa kainalossani, sillä kummityttöni oli meillä yötä. Pojat ovat haltioissaan serkustaan ja olivat paljon rauhallisempia, kun seurasivat jatkuvasti mitä serkku tekee. Aamupäivän ulkoilun jälkeen lähdettiin viemään kummityttöäni kotiin ja mentiin sieltä suoraan neuvolaan. Onneksi äitini tuli mukaan niin pystyin keskittymään neuvolatädin kanssa jutusteluun.

Juteltiin mm. poikien syömisestä, päivärytmistä, puhumisesta, pottailusta, nukkumisesta, sairasteluista jne. Kaikki perusasiat, kuten aina. Ainoa huolenaiheeni oli/on Jimin yhtäkkiä alkanut ontuminen. Jimi nilkuttaa aivan selvästi, välillä todella pahannäköisesti ja välillä vähän huomaamattomammin. Se alkoi 3-4 päivää sitten eikä neuvolasta osattu sanoa oikein mitään. Saatiin ohjeeksi seurailla vähän aikaa jos onkin vain joku lievä venähdyksen tyyppinen vamma, mutta vien Jimin kaiken varalta lääkäriin huomenna. Ei olla huomattu kaatumista, putoamista tai muutakaan mistä jalka olisi voinut kipeytyä.


vaatteet ja arskat - Lindex / sandaalit - Menta
 
Pojat leikkivät hyväntuulisina koko käynnin ajan ja neuvolatäti "tarkkaili" poikia siinä sivussa. "Sanoja tulee hienosti ja puhe on selvää. Kuuntelevat hyvin ohjeita. Suloisia. Kasvu on tasaista ja pojat sopusuhtaisia". Tutti pitäisi jättää pois kokonaan, pojilla on vielä unitutit käytössä. Kokeillaan allergia-altistukset ainakin ennen kuin otetaan tutit pois. Pojat ovat nyt n. 12kg ja 91cm. Pitkiä ja hoikkia.  Neuvolakäynnistä jäi hyvä mieli. Nyt vielä kun saadaan Jimin jalka kuntoon!

7 kommenttia:

  1. Ihanat pojat! <3 Toivottavasti Jimin jalka saataisiin pian kuntoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! :) Jimin jalka on jo paljon parempi, parani itsestään onneksi!

      Poista
  2. Hei! En halua pelotella, mutta oletko huomannu onko Jimin jalka turvoksissa tai kuumottaako esim. nilkaa? Onko yöt ollu levottomia? Toivon sydämestäni että ois vaan joku venähdys vamma ontumisen syynä eikä mitään pahempaa. Meillä alkoin ontumisella ja jälkeen päin levottomina öinä jotka laitettiin korvatukehduksien yms. piikkiin niin lastenreuma. Lapsella oli ikää sillon 1.v 9kk. Tsemppiä teille. Vaada lääkärissä kattavat verikokeet ja jalan ultraus. T. Reuma lapsen äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka ja kiitos neuvoista :) Ei onneksi ollut mitään vakavaa, nyt jalka on jo parantunut itsestään. Verikokeissa ei näkynyt mitään, joten voitiin odotella josko se olisi venähdys, kuten olikin. Kaikkea hyvää teille! :)

      Poista
    2. Hyvä että jalka ja poika kunnossa <3 Kiitos, samoin teille mukavaa syksyn alkua. :)

      Poista
  3. Söpöt poitsut ja kaunis äiti :) <3 taas hienot housut sulla! Kade!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3