Sivut

keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Laukkuhaaveita

Unelmoin Michael Korsin laukusta. Kyseinen merkki on ollut suosittu jo pitkään, mutta vasta nyt olen "löytänyt" sen ja mennyt ihastumaan pahasti. Eniten käytän olan yli menevää crossbody -mallia, koska se on niin helppo etenkin lasten kanssa. Tykkään siitä, että kädet on vapaana. Kannan mukana yleensä vaan tärkeimpiä; puhelinta, pientä lompakkoa, paria huulirasvaa/punaa ja kotiavaimia. Ne kaikki mahtuu helposti myös pienempään laukkuun.


Sain Jesseltä hääpäivälahjaksi MK:n pienen kultaisen lompakon ja siitä se sitten lähti. Sen jälkeen hankin saamallani lahjakortilla Korsin aurinkolasit Instrumentariumista ja tilasin mustan crossbodyn hopeisilla yksityiskohdilla Stockalta. Olen myynyt vanhoja laukkujani eteenpäin ja päättänyt panostaa vain muutamaan kestävään nahkalaukkuun, joita käyttää päivittäin.

Kokosin tähän muutaman suosikkini Zalandosta, jossa on hyvä MK-valikoima: 

kuvat lainattu: Zalando


Ensimmäisenä on kaunis vaalea Jet Set pikkulaukku - vanilla. Alkuun en pitänyt koko laukun kattavista MK-logoista, mutta niin se mieli muuttuu ja nyt laukku on must have.

Toisena suloinen Jet Set travel olkalaukku - ballet. Sävy on upea ja pinta hieman kimaltava. Ehkä uusi lempisävyni.  

Kolmantena ihanan raikas Jet Set travel olkalaukku - coral. Väri tosin on sellainen, että sitä tulisi varmaan pidettyä enemmän keväällä ja kesällä, mutta niihin vuodenaikoihin laukku olisi täydellinen.

Muita laukkuihmisiä?

ps. Zalandon alesta löytyy monta Michael Korsin tuotetta, kannattaa tsekata jos kiinnostaa. 

 sisältää mainoslinkkejä

6 kommenttia:

  1. Toi Ballet laukku on ihana!! :) T. Eeka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Tosi ihana! :) Luonnossa vielä nätimpi ku kuvissa! :)

      Poista
  2. Mä haluisin kans ton logolaukun. Se on vaan jotenkin niin...sydänsilmähymiö! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on, odottelen täällä postia... ;) :D

      Poista
  3. Ihania nuo kaikki! Mäkään en ennen tykännyt kokonaan logokuvioisista laukuista, mutta kerran stockalla kun korsin cross bodyja sovittelin niin poikaystäväni ehdotti tuota vaaleaa logokuviota ja tykästyin! En kuitenkaan silloin ostanut kyseistä laukkua, onneksi, sillä jouluna se paljastui poikaystäväni antamasta paketista<3 mallina siis tuo sama kuin sun musta! Seuraavaksi aion hankkia itselleni jonkun mustan crossbodyn..

    Vielä vähän muuta asiaa, mutta haluan vain sanoa että tykkään hurjasti sun blogista! Elämäntilanteemme on tosi erilaiset (olen itse 18-vuotias abi) mutta silti sun blogi iskee muhun. Poikasi ovat aivan hellyyttäviä ja blogisi on sisällöltään monipuolinen! Kiitos siis ihanasta blogista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heta, tosi kiva kuulla että tykkäät :) Olipa ihanasti tehty poikaystävältä, täydellinen lahja!

      Nauti abivuodesta, se on aika siistiä aikaa :) ja tsemppiä jos on vielä kirjoituksia edessä :) (en enää muista mihin aikaan keväästä on vikat, heh :D)

      Poista

Kiitos kommentista! <3