Sivut

keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Postausehdotuksia?

Olen pohtinut jo hetken aiheita mistä kirjoittaa. Omia suosikkejani on ihan perinteiset kuulumispostaukset ilman sen kummempaa aihetta. Sellaisia luen mielelläni myös muiden blogeista. Kirjoittaminen tuntuu tökkivän tällä hetkellä. Kuulumiset on joka viikko aika samat, koska pojat ovat dagiksessa ja minä kirjoitan opinnäytetyötä kotona päivät ja joinain iltoina + viikonloppuisin olen töissä. Meille ei tapahdu puistoilua ja kaupassakäyntiä ihmeellisempää arkisin eikä Jimin ja Theon kehityksestä ole kerrottavaa enää samalla tavalla kuin esimerkiksi vauvavuotena.


Olen tyytyväinen, että olen saanut vietyä blogiani enemmän lifestylen puolelle, sillä rakastan asujen miettimistä, kauneusjuttuja ja sisustamista. Ne aiheet on minulle tärkeitä ja tuntuu omilta. Yhtä tärkeänä (ellen tärkeimpänä) pidän kuitenkin blogin pysymistä perheblogina, koska tunnen ehdottomasti kuuluvani edelleen "äitibloggaajiin". Äitiys on ykkösjuttuni, mutta sen lisäksi on paljon muutakin!  

Mistä te haluatte lukea? 
Mikä teitä kiinnostaa? 
Onko teillä ehdotuksia? 
Kehitysideoita?     

7 kommenttia:

  1. Ehkä postaus siitä, mitä aiot/haluat tehdä työelämässä, kun valmistut. Mitä ajattelet tulevasta työstäsi. Siis jotain työelämään liittyvää.
    terv. Leena

    VastaaPoista
  2. Miten poikien allergiat, onko joitain poistunut, pysynyt samana tullut jotain uusia? Onko päiväkodissa/jossain muualla sattunut vahinko altistuksia? Mitä teillä syödään, esim. Viikon ruoka vinkit :) Onko pojat innolkaita auttamaan siivoamisessa? Yms. Ihanaa syksyä teille kaikille :)

    VastaaPoista
  3. Kysymyspostaus! Kysymyksiä joko sinulle tai miehellesi tai miksei molemmille :)

    VastaaPoista
  4. Videopostaus olisi kiva!

    VastaaPoista
  5. Tuo kysymyspostausidea on hyvä! Siinä voisi kysyä jotain lyhyemmin vastattaviakin kysymyksiä ja jos on jotain laajempia, voisit saada niistä hyviä postausideoita! :) kiva olisi myös postaus esim. teidän talosta yleisesti ja sisustuksesta huoneissa, millaisesta tykkäätte yms.

    VastaaPoista
  6. Junnu sänky postaus, oletteko jo siirtyneet vai siirtymässä. Junnusänky veltailuja mikä oli teijän valinta. Teijän vk ja talvi kausi vaatte postaus.
    Mikä sinun unelma ammatti olisi kun valmistut opiskelusta? Muistelisin että oot jossain vaiheessa väläyttänyt että haluisitte koiran jossain vaiheessa, niin rotukoiran vai sekarotuisen ja miksi? Milloin olisi hyvä hetki koiran hankinnalle? Yms.

    VastaaPoista
  7. KIITOS! Ihan mahtavia ideoita ja ehdotuksia! :) Luulen, että aloitetaan kysymyspostauksella;) Lisää siitä tulossa pian! KIITOS vielä teille kaikille! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3