Olen kirjoittanut blogiani reilu neljä vuotta. Alkuun kirjoitin matalalla profiililla lähinnä itselleni ja kuvat olivat puhelimella otettuja. Bloggaaminen tuntui heti omalta jutulta ja siitä tuli tärkeä harrastus minulle. Alkuun kävijöitä oli satunnaisesti, mutta erityisesti kaksosuutisen jälkeen kävijämäärät nousivat ja sain vakituisia lukijoita. Se inspiroi ja motivoi ja aloin tietoisesti kirjoittamaan myös muille enkä enää vain itselleni. Sain kommentteja ja into bloggaamiseen kasvoi entisestään.
Suurin syy blogin pitämiseen on vertaistuki ja hetkien jakaminen lukijoiden kanssa. Tunsin sen vahvimpana raskausaikana, jolloin pystyin ihan oikeasti kokemaan blogin välityksellä ison joukon tuen ja kanssani jännittämisen maatessani sairaalassa vuodelevossa. Sain päivittäin kommentteja ja sähköposteja, joissa toivotettiin tsemppiä, kysyttiin vointia ja kerrottiin omista kokemuksista. Luin niitä kyyneleet silmissä, kiitos teille "mukana olleille" <3 Se oli ihan mieletöntä ja vaikutti suuresti jaksamiseeni.
Saamani vertaistuki on vaikuttanut siihen, että haluan antaa samaa myös muille samassa tilanteessa oleville. Olen jakanut kokemuksiani ja ajatuksiani mm. kaksosraskaudesta, ennenaikaisuuden uhasta, keskosuudesta, kaksosuudesta, vanhemmuudesta, vauvojen refluksista, allergioista, kuukausien yöhuudosta, kuumekouristuksesta, tihuloivista taaperoista, äitiydestä yleisesti, kohtutulehduksesta, sektiosta ja siitä toipumisesta. Olen jakanut elämääni vaikuttaneita asioita teidän kanssanne ja jokainen saamani viesti siitä, miten se on jotakuta auttanut, on tehnyt bloggaamisesta merkityksellistä.
Olen pitänyt tietyn linjauksen koko "blogiuran" ajan eli en ole mennyt liian henkilökohtaisiin asioihin, etenkään lapsiin liittyen. Olen miettinyt tarkkaan millaiset kuvat julkaisen, mitä kerron ja miten sen kerron. Välillä voi tuntua, että blogin välityksellä tietää toisesta kaiken, mutta niin se ei ole. Blogissa on pienen pieni osa elämästämme ja vaikka esimerkiksi kuvailen lasteni luonteenpiirteitä niin he ovat siihen lisäten miljoona muutakin asiaa.
Olen huomannut, että nyt Jimin ja Theon ollessa 3,5-vuotiaita, on blogin fokus jakautunut perheaiheiden ohella mm. sisustukseen, asuihin ja yleiseen höpötykseen. Olen tietoisesti vähentänyt Jimin ja Theon kuvia ja suppeuttanut heistä puhumista. Nyt kun he eivät enää ole niitä
"8,5kg, iloinen poika, hymyilee, kehitys ikätasoista" -paketteja, vaan he ovat mielettömiä omia persooniaan, joita haluan tietyllä tapaa suojella myös täällä. Blogi pysyy yleisellä tasolla perheblogina, mutta siinä on paljon muutakin.
Vertaistuen ja teidän lukijoiden lisäksi yksi vaikuttava syy bloggaamiseen on siitä jäävä muisto. Ette tiedäkään kuinka usein lueskelen vanhoja postauksia kiitollisena siitä, että olen kirjoittanut asioita ylös. Usein hämmästelen sitä, mitä kaikkea ollaankaan tehty, koska olen unohtanut osan. Välillä lunttaan blogista juttuja vauvakirjoihin, joiden päivittäminen laahaa perässä. Parasta on katsoa vauva-ajan postauksia, ihastella pieniä vauvoja ja huokaista helpotuksesta; siitä selvittiin. Toivon, että blogista tulee vielä joskus vauva-aiheinen, mutta nyt on hyvä olla 3,5-vuotiaiden kaksospoikien äiti Nanna 26v., joka iloitsee pienestä, elää positiivisella asenteella, sisustaa vailla
päämäärää ja rakastaa kauniita asioita. Kirjoittaa blogia, joka kertoo ihan tavallisesta
elämästä.
Mikä saa teidät lukemaan blogiani?
