Sivut

tiistai 30. toukokuuta 2017

Positiivisia asioita meidän lapsiperhearjessa

Olen kirjoittanut blogiin Theon ja Jimin sairastelukierteistä, kuukausien yöhuudoista ja jäätävästä uhmasta + muista kehitykseen kuuluvista (raskaistakin) vaiheista. Ne ovat olleet uusien taitojen oppimisia lukuunottamatta aika negatiivissävytteisiä. Toissailtana aloin pohtia miksen useammin tuo esiin hyviä asioita, sellaisia mitkä sujuu meidän arjessa hyvin ja toimii ikäänkuin vastapainona niille raskaammille ja ikävämmille vaiheille. Positiivisuus on blogini kantava voima ja näkyy mielestäni kirjoitustyylissäni luonnostaan, koska olen positiivinen ja näen asiat positiivisen kautta. Siitä huolimatta olen varonut täällä sellaista "yltiöpositiivisuutta", koska haluan säilyttää tietynlaisen kosketuspinnan ja samaistettavuuden tuomalla esiin myös raskaampia asioita. Meidän lapsiperhearjessa ja elämässä on paljon hyvin sujuvia ja sujuneita asioita, joista ollaan iloisia!


Muun muassa nämä asiat ovat todella positiivisia: 

1. Theo ja Jimi leikkivät hienosti yhdessä, osaavat pyytää anteeksi, antaa lainaan, kiittää ja ottaa muut huomioon. He saattavat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja ja keksivät helposti tekemistä.

2. Pojat oppivat kuiviksi todella nopeasti ja helposti.

3. Kaksikielisyys onnistuu pojilta hienosti ja esim. koko perheen ollessa yhdessä he sanovat ensin asiansa suomeksi Jesselle, jonka jälkeen he toistavat saman minulle ruotsiksi. 4-vuotisneuvola on parin viikon päästä, jossa heidän ruotsinkielen tasoaan arvioidaan ensimmäistä kertaa ns.virallisesti.

4. Allergioiden selviämisestä ja oikeanlaisesta ruokavaliosta lähtien ovat pojat nukkuneet kokonaiset yöunet. He nukahtavat yleensä helposti ja nukkuvat 10-12 tuntia. Se on i-ha-naa ja ollaan poikien unenlahjoista todella kiitollisia!

5. Molemmat pojista ovat todella reippaita uusissa tilanteissa ja erityisesti lääkärissä heidän reippauttaan ihmetellään joka kerta. He istuvat rauhallisesti, kuuntelevat, kysyvät ja tekevät mitä pyydetään. Olen iloinen, ettei heille ole jäänyt lääkäripelkoa, vaikka he ovatkin joutuneet käymään myös epämukavissa tutkimuksissa. Meille on onneksi aina sattunut hyvät hoitajat ja lääkärit kohdalle.

Mikä teidän arjessa 
sujuu erityisen hyvin?

2 kommenttia:

  1. Miksi neuvolassa arvioidaan ruotsinkielen tasoa? En ole ennen kuullutkaan semmoisesta, vaikka lähipiirissä on myös kaksikielisiä lapsiperheitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille sanottiin, että jo nyt kartoitetaan ja arvioidaan alustavasti riittääkö kielitaito ruotsinkieliseen kouluun menemiseen :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3