Haaveilua kolmannesta

Sitähän sanotaan, ettei koskaan ole oikeaa aikaa lasten saamiseen. Jimin ja Theon myötä olen kuitenkin löytänyt itseni ihan uudella tavalla suunnittelemasta tulevaa. Nyt jälkeenpäin olen nimittäin ajatellut, miten kovan työn vaati suorittaa ammattikorkeakouluopinnot loppuun kahden uhmaikäisen kanssa, samalla töissä käyden. Olin päättänyt jo raskausaikana, että teen opinnot loppuun, vaikka mitä tulisi. Minulla oli laskettu aika vasta elokuun lopussa ja olin ajatellut saavani opinnot opinnäytetyötä lukuunottamatta valmiiksi ennen poikien syntymää. Pitkä vuodelepo ja vauvojen ennenaikaisuus johti kuitenkin siihen, että opinnäytetyön lisäksi muutama kurssi ja työharjoittelu jäi odottamaan opintoihin palaamista.

Opintojen ohella oli pakko käydä töissä taloudellisen tilanteen takia. Olen kiitollinen siitä, että töissä toiveeni otettiin huomioon ja esimerkiksi pari kuukautta sain tehdä minimisopimusmäärän töitä ja muuten keskittyä kirjoittamaan opinnäytetyötä. Se helpotti suunnattomasti. Loppujen lopuksi muutaman kurssin tekeminen sujui ihan hyvin eikä tehtävää ollut onneksi sen enempää. Sain paljon tukea koululta ja joitain osia pystyin suorittamaan kotoa käsin. Työharjoittelun kautta löysin itselleni todella mielenkiintoisen ja sydäntä lähellä olevan aiheen opinnäytetyölleni, joten sekin meni parhaalla mahdollisella tavalla.

Yksi suurimmista motivaattoreista opintojen loppuvaiheessa oli ajatus kolmannesta lapsesta. Oltiin puhuttu, että "oikea aika" voisi olla sitten, kun olen valmistunut eikä elämässä ole enää mitään ylimääräistä ja keskeneräistä. Valmistumisesta on nyt puoli vuotta ja yhtäkkiä me ajatellaankin, että teen ensin hieman töitä ja säästetään, sitten pitäisi saada työpaikka sosiaalialalta ja työkokemusta. Pian huomataan, että kuukaudet vierähtävät eikä koskaan ole sopivaa aikaa. Toisaalta haluaisin päästä oman alan töihin ennen kolmatta lasta, mutta usemmalta kantilta ajateltuna kannattaisi jäädä äitiyslomalle nykyisestä työstäni, johon voin palata osa-aikaisena äitiysloman jälkeen eikä lapsen täydy mennä vuoden ikäisenä päivähoitoon. Me tehtiin Jimin ja Theon suhteen samalla tavalla. Palasin aikoinaan töihin pienellä tuntimäärä/viikko -sopimuksella, joka mahdollisti sen, että pojat pystyivät olemaan kotihoidossa yli kaksivuotiaiksi asti ja samalla minä sain "omaa aikaa" töissä ja pärjättiin taloudellisesti.

Jimi ja Theo täyttävät neljä vuotta muutaman viikon päästä enkä koskaan kuvitellut lapsilleni näin suurta ikäeroa. Vuodet on menneet ihan älyttömän nopeasti, mutta toisaalta olen onnellinen, että olemme saaneet keskittyä vain poikiin nämä vuodet. Nyt he ovat jo niin isoja, että erityisesti Theo on alkanut kysyä, milloin meidän kotiin voisi tulla pikkuveli. 

Kolmannen lapsen haaveilun lisäksi meillä on tulevaisuudessa toisena isona asiana avioliiton siunaaminen eli meidän kohdallamme se tarkoittaa "kirkkohäitä" ja hääjuhlien järjestämistä, jotka meiltä jäi pitämättä mennessämme naimisiin 2012. Paljon ajateltavaa ja suuria päätöksiä. Tiedän kokemuksesta, ettei lastensaannin ajankohtaa voi suunnitella, koska raskaaksi tulemisessa saattaa kestää ja matkalla voi tulla ongelmia. Siitä huolimatta on tärkeää ajatella tunteiden lisäksi myös järjellä. Jesse on meillä se järjen ääni, kun minä taas olen jo menettänyt järkeni vauvakuumeen myötä...

Kanssahaaveilijoita?