Miten koen äitiyden nyt?

Lasten kanssa huomaa elävänsä vaiheiden kirjossa. Koskaan ei voi tietää mitä seuraava viikko tuo tullessaan tai miten yöllä nukutaan. Vauvavuotena huomasin useamman kerran, että jos ajatteli esimerkiksi että onpa nyt nukuttu hyvin niin seuraava yö meni valvoessa ja uusi yöhulinavaihe tuli kuvioihin. Meidän kahden keskenään hyvinkin erilaisen pojan kanssa on tullut koettua vaikka mitä vaiheita. Heillä on ollut sekä huonoja että hyviä univaiheita ja syömisiä, sairastelua, uhmaa ja vierastamista.

Nyt poikien ollessa pian 4,5-vuotiaita, sanoisin meillä menevän tasaisen hyvin. Meillä ei ole erityisiä huolenaiheita, molemmat pojista ovat kehittyneet ikätasonsa mukaisesti, uhmaa esiintyy meidän mittapuulla enää harvakseltaan eli "uhmakohtauksia" tulee muutama päivässä ja arki sujuu mukavasti. Pojat nukkuvat pääsääntöisesti todella hyvin eli koko yön heräämättä. He nukahtavat helposti vanhemman läsnäollessa ja nukkuvat noin 10 tuntia yössä. Päiväunia meidän herrat eivät ole nukkuneet aikoihin ja välillä ihmettelen heidän jaksamistaan. Me käydään ulkoilemassa, askarrellaan, rakennetaan legoilla, katsotaan lastenohjelmia Pikku Kakkosen verran, hoidetaan kotihommia yhdessä (laitetaan pyykit kuivumaan, imuroidaan, kastellaan kukat, pyyhitään pölyt; ne on poikien lempihommia) ja leikitään hetken mielijohteesta syntyneitä leikkejä, jotka on yleensä niitä hauskimpia. Tykkään ottaa pojat mukaan myös "omiin juttuihini" ja välillä me pestään yhdessä meikkisiveltimiä, valitaan kynsilakan sävyjä tai viikataan puhtaita vaatteita kaappiin samalla kun valitsen seuraavan päivän asun.  

Tunnen jaksavani ihan eri tavalla nyt, kun meillä nukutaan hyvin ja elämä on mukavan tasaista. Se on varmasti ollut yksi syy vauvakuumeen kohoamiselle, koska nyt tunnen meillä olevan rahkeet ottaa vastaan mitä tulee. Välillä tuntui vaikealta kuulla ratkaisuna johonkin ongelmaan, että ajan kanssa ja iän myötä helpottaa, mutta niin se on. Moni asia on helpottanut poikien kasvaessa ja nautin täysillä tämänhetkisestä arjesta. Nykyään poikien kanssa voi tehdä paljon kaikenlaista, sairastelu on vähentynyt ja jatkuva viihdyttäminen on jäänyt kokonaan pois. Nautin siitä, kun saan syödä aamiaisen rauhassa ja juoda kupin kahvia samalla meikaten. Minulle tärkeitä asioita, jotka tämänhetkisessä arjessa onnistuvat ja antavat minulle voimaa. Tuntuu, että on aikaa ja jaksamista muuhunkin, kun ei tarvitse enää yrittää suunnata poikien huomiota muualle jatkuvalta tihuloimiselta, kaikki ei ole pelkkää "ei"tä ja poikien kanssa voi jo keskustella ja he ovat niin itsenäisiä monessa asiassa. Niin isoja, mutta ikuisesti minun pieniä ihmeitäni.     

Oletteko samaa mieltä siitä,

 että iän myötä moni 

asia helpottaa?