Sivut

maanantai 17. helmikuuta 2020

Influenssa selätetty ja muita kuulumisia

Sairastuttiin heti laivalta palattuamme kaksi viikkoa sitten. Kotiuduttuamme reissusta istuin sohvalla lounaan jälkeen ja yhtäkkiä tunsin oloni oudoksi. Sanoin Jesselle, ettei kaikki ole hyvin ja mittasin kuumeen. Kuumetta oli 39 astetta ilman muita oireita. En ole koskaan ollut niin kipeä.

Minulla ei yleensä ikinä ole kuumetta ja pienikin lämmönnousu tekee voinnista todella heikon, joten lähes neljänkymmenen asteen kuume oli kärsimystä.

Korkeaa kuumetta jatkui useamman päivän ja muina oireina tuli lihassärky ja kova päänsärky. Olin sairaslomalla viikon ja vasta nyt olo on alkanut tuntua normaalilta. Voimien palautuminen vei kauan enkä ole koskaan sairastanut mitään yhtä voimakasta tautia.

Onneksi lapset ja Jesse säästyivät siltä ja heillä oli vain tavallista flunssaa korvatulehduksineen.


Väsymyksestä en ole vielä päässyt irti, mutta siihen liittynee myös Ellenin yöheräilyt. Hän herää öisin vähintään muutaman kerran, joten kokonaisista yöunista ei ole täällä tietoakaan. Saan voimaa kahvista, treenaamisesta, lisääntyneestä valonmäärästä ja vertaistuesta.

Surkeista öistä huolimatta meille kuuluu sitä perus "ihan hyvää". Kiristellään hampaita poikien uhmailun kanssa, käydään töissä, suunnittelen tulevia kolmekymppisiäni (!), Ellen oppii päivittäin uusia sanoja ja toistaa kaiken, pojat ovat jälleen kasvaneet yhden vaatekoon ja yritän löytää toimivan tavan hoitaa kotityöt, olla perheen kanssa, nähdä ystäviä ja treenata iltapainotteisen työn ohella.

Minulla lisääntyi viikkotyömäärä merkittävästi vuodenvaihteessa ja välillä on vaikeaa löytää aikaa muille, kun olen päinvastaisessa rytmissä kuin muut läheiseni.

Ihanaa olla terveenä taas! Arvostan arkea ja ihan tavallisia asioita. Toivottavasti te säästytte sairastelulta! Kivaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3