Sivut

sunnuntai 14. maaliskuuta 2021

Äidin turhautuminen: lapsen ulkovaatteet hetkessä hajalla

Lämmöllä muistelen aikaa, jolloin lasten ulkovaatteet piti vain putsata ja toisinaan ehkä jopa pestä. 

Toista se on nyt. 7-vuotiaat tulivat juuri ulkoa sisään ja taas on yhdet hanskat hajalla, yhden takki repeytynyt ja toisen haalarin puntit rispaantuneet rikki. Nämä olivat siis päivän toiset ulkovaatteet, ensimmäinen satsi on toipumassa aamupäivän ulkoilusta. 

Ymmärrän täysin sen, että lapset on lapsia ja tutkivat, ryömivät ja ties mitä muuta, mutta silti! En ymmärrä miten jokainen vaatekappale voi mennä rikki alle kuukaudessa! Ärsyttää suunnattomasti. Lika on normaalia, mutta ei uusien ulkovaatteiden hankkiminen kuukauden välein.

Meillä on nyt tälle talvelle jo kolmas setti käytössä, koska en myöskään halua, että lapset kulkevat kouluun risaisissa vaatteissa. Ollaan puhuttu asiasta ja muistutettu, että leikin lomassa voisi vähän yrittää miettiä, että kannattaako esim. hiekkamäkeä laskea haalarilla......

Tässä on tietysti positiivista se, miten paljon pojat rakastavat olla ulkona ja jos saavat valita esimerkiksi puhelimen ja ulkoilun väliltä niin he valitsevat ulos lähtemisen. He olisivat ulkona kaiken vapaa-ajan jos saisivat. 

Ulkovaatteilla on kova kulutus ja olen yrittänyt löytää paljon (kestävyydeltään) kehuttuja vaatteita, mutta ainakaan vielä mikään ei ole vakuuttanut. Onneksi kohta siirrytään välikausivaatteisiin, koska ne meiltä löytyy valmiina (se ensimmäinen setti...).

Löytyyhän sieltä kohtalotovereita?

4 kommenttia:

  1. 7v pojalta ei vuosiin ole housuja tai haalareita sisaruksille jäänyt. Monissa paidoissakin kyynärpäissä reikiä. Ei vaatteet kyllä tunnu kauaa kestävän. 5v tyttö kuluttaa myös sisähousut puhki, muuten vaatteet kyllä hänellä vielä kestänyt. Paitsi kengät, niistä jostain syystä kärkiin jää parissa päivässä rumat kulumajäljet, merkillä ei tunnu olevan mitään väliä kun ihan yhtä nopeasti menee huonoksi..
    3v poika ja vauva ei pahemmin vielä ole vaatteita rikkonut :)

    VastaaPoista
  2. Poika 10 v. Kolmos- ja nelosluokka olivat sellaiset, ettei enää ulkovaatteita juuri kadonnut tai mennyt pahemmin rikkikään. Kesäksi lenkkareita saa tosin edelleen varata n. 3 paria, verkkarit säilyy ehjänä kesäisin viikon-kaksi... Mutta kadottamisen ja vaatteiden hajoilun kulta-aika asettui kyllä ehdottomasti tuonne 6-8 v. paikkeille. Toivoa siis on, että jossain vaiheessa kyllä helpottaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3