Elämä ennen vauvoja

Raskaustestin näyttäessä vihdoin positiivista joulukuussa 2012, oltiin seurusteltu Jessen kanssa melkein 3 vuotta ja menty juuri naimisiin. Jesse teki töitä rakennusalalla, minä opiskelin sosionomiksi ja tein osa-aikaisena myyjän töitä.

Arkena Jesse lähti töihin aamukuuden jälkeen ja minä starttasin auton kohti Hyvinkäätä eli koulua klo 7.20. Näinä aamuina herätyskelloni soi kuudelta. Join aamukahvin samalla meikaten. Yksi aamun lempparikombo! Sitten nopea aamupala ja lähtö. Koulua oli paikanpäällä vaihtelevasti, yleensä 4-8 tuntia päivässä. Pari kertaa viikossa menin koulusta suoraan töihin, josta pääsin klo 20.20 kotiin. Ne päivät tuntuivat aika rankoilta. Töitä tein noin 5-15 tuntia viikossa. Jos arkena sattui olemaan vapaapäivä tai vaikka vain iltavuoro, nautin ajasta kotona. Heräsin myöhään, söin pitkän kaavan aamiaisen ja katsoin edellisen päivän Emmerdalet. Hengailin, tein koulujuttuja tai järjestelin kotia. Tein ruoan valmiiksi ja syötiin Jessen kanssa yhdessä. Jaettiin päivän kuulumiset ja höpötettiin niitä näitä. Illalla Jesse useimmiten rentoutui = pelasi pleikkaria (...) tai katsoi leffaa ja minä olin koneella, kirjoitin deadlinen kuumottaessa koulujuttuja, kävin lenkillä tmv. Meillä ei ollut arkena yleensä sen kummempaa ohjelmaa. Illat meni nopeasti ja yhtäkkiä olikin taas viikonloppu.

  
Olen sellainen tyyppi, joka rakastaa rutiineja ja järjestelmällisyyttä. Kodin on oltava järjestyksessä ja sen järjestäminen ja siivoaminen on kivaa puuhaa. Mennessäni vessaan saatan matkalla oikaista 0,5cm väärässä kulmassa olevan maljakon tai siirtää pöydällä olevan puhelimen kiinni vieressä lojuvaan kaukosäätimeen; ihan vaan sen takia, että se näyttää kuuluvan siihen. Kuulostaa neuroottiselta, mutta sellainen olen. Jesse nauraa tälle paljon... Olen myös kaavoihin kangistunut. Syön saman aamiaisen melkein joka aamu, kuuntelen edelleen samoja kappaleita kuin 7 vuotta sitten (repeatilla), teen aamutoimet aina samassa järjestyksessä. Suunnittelen ja mietin etukäteen: valitsen seuraavan päivän vaatteet etukäteen edellisenä iltana. Säävarauksella eli valitsen kaksi eri asukokonaisuutta. Varaudun jatkuvasti mitä jos -tilanteisiin. Olen ajanhermoilla ja pohdin asioita. Tästähän tulikin varsinainen "mitä et tiennyt minusta" -pläjäys ja nyt pidätte minua varmaan ihan sekopäänä. Onneksi olen löytänyt rinnalleni miehen, jota vain viehättää hassut tapani. 

Palataan aiheeseen; viikonloppuisin oli sitäkin enemmän meininkiä. Nähtiin kavereita, juhlittiin, käytiin leffassa, syötiin ulkona, kahviteltiin vanhempien luona, mökkeiltiin ja vaikka mitä. Kyllästyin kuitenkin siihen, että lähes joka viikonloppu oli jotain meininkiä (eikä tietenkään voinut jäädä mistään paitsi..) ja uusi viikko alkoi väsyneissä merkeissä. Oli menty ja juhlittu jo sen verran monta vuotta, että oltiin valmiita uuteen elämäntilanteeseen. Vauva(t) oli todella odotettu ja toivottu.

Välillä me tämän kaiken vauvahulinan ja perhearjen keskellä mietitään Jessen kanssa millaista meidän elämä olisi jos meillä ei olisi vielä lapsia. Tullaan aina samaan lopputulokseen; se ei olisi sitä aikaisempaa ihmeellisempää ja kuitenkin toivottaisiin kovasti vauvaa. Aivan kuten ennen plussaa! Kirjoitan vielä lukijan toiveesta kattavamman postauksen aiheesta "millaista meidän elämä tällä hetkellä olisi ilman lapsia".

Oli mukava palata muistoissa aikaan, jolloin oli vain minä ja Jesse, me kaksi. Se oli ihanaa, seesteistä ja onnellista aikaa. Nyt yhtälöön on lisätty kaksi pientä poikaa, meidän silmäterät ja olen onnellisempi kuin koskaan. xxxx