Vuosi sitten...

...elämäni sai aivan uuden merkityksen. Minusta tuli äiti. Pitkän ja raskaan odotuksen päätteeksi A-vauva eli Jimi syntyi sektiolla klo.10.41 ja hänet vietiin samantien hoidettavaksi. B-vauva eli Theo syntyi heti perään klo.10.42 maukuen kuin pieni kissanpentu, ääni oli pieni ja hento. Sain nähdä Theon ja ehdin vain ihmetellä kuinka pieni ja suloinen hän on. Pian Theo vietiin myös hoidettavaksi ja Jesse lähti mukaan. Myöhemmin luin synnytyskertomuksesta, että Jimi oli pitänyt elvyttää heti. Luojan kiitos kaikki meni hyvin ja molemmat voivat sen jälkeen hyvin.

Ensimmäiset päivät meni kahta pientä ihmettä hämmästellessä. En sisäistänyt heti, että olen todella kahden pojan äiti. Oli ihanaa saada vauvat ensi kertaa syliin. Se vahvisti meidän välistä sidettä ja sai kaiken tuntumaan todelliselta. 

Vauvavuoden ensimmäinen kolmannes opeteltiin uutta arkea, oltiin paljon kotona ja nautittiin perheenä olemisesta. Sitä aikaa kuvailisin "vauvakuplassa" elämisenä. Olin todella onnellinen saadessani pojat vihdoin kotiin ja kaikki se raskausajan stressi ja murhe oli taaksejäänyttä elämää. 

Vauvakupla rikkoutui viimeistään siinä vaiheessa, kun oltiin vauvavuoden toisella kolmanneksella jo kuukauden yöt kannettu huutavia vauvoja. Vauvat olivat tyytyväisiä päivät, mutta huusivat yöt. Kukaan ei neuvolassa eikä lääkärissä ottanut asiaa vakavasti. Jossain vaiheessa aloin jo epäillä itseäni ja kuvittelinko vain oireilun. Monta kuukautta kärvisteltiin ja käytiin samalla läpi silent-refluksi, kunnes maitoallergia selvisi ja refluksikin rauhoittui. 

Vauvavuoden viimeinen kolmannes meni nauttien tavallisesta vauva-arjesta. Pojat voivat hyvin (korvatulehduksesta ja pitkittyneestä flunssasta huolimatta) ja oppivat monta uutta asiaa. Yöt sujuivat ja arki sai uutta sisältöä puistossa ja vauvakerhossa vietetyistä päivistä. 

Uskomatonta ajatella, että poikien syntymästä on jo vuosi aikaa. Vuoteen on mahtunut uskomattoman hienoja ja unohtumattomia asioita. Ollaan koettu myös surua, murheita ja huolta. 

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt kiitollisuus meidän pienistä ihmeistä ja kiitollisuus myös meidän läheisiä, kummeja ja ystäviä kohtaan! <3 Ollaan saatu paljon apua eikä oltaisi selvitty ilman heitä! 

 

Vauvavuoden päättyminen tuntuu haikealta, mutta samalla hienolta. Olen ylpeä meistä, että me selvittiin. Theosta ja Jimistä on kasvanut isoja, osaavia ja ihania poikia. Olen onnellinen ja ylpeä saadessani olla heidän äitinsä! 

PALJON ONNEA 1-VUOTIAAT RAKKAAT J&T! <3<3 

Haluan vielä kiittää teitä, ihanat lukijat! Olen saanut teiltä paljon tsemppiä, iloa, vinkkejä ja uskoa tulevaan. 

KIITOS <3