Päädyttiin perinteiseen pistäytymis -menetelmään. Meidän poikiin ei tehoa minkäänlainen tassuttelu, se vaan lisää huutoa ja kiukkua. Valmistauduttiin unikouluun siirtämällä Theon sänky (huonommin nukahtava ja nukkuva tapaus) olohuoneeseen, jossa me nukumme myös. Jimi jäi yksin poikien huoneeseen. Pojat oli pakko erottaa, koska he reagoivat niin vahvasti toistensa itkuun. Kävimme Jessen kanssa vielä sotasuunnitelman läpi, jotta molemmat tiedettiin toimia samalla tavalla. Tsempattiin toinen toistamme ja vannottiin, ettei luovuteta.
Normaalit iltarutiinit, iltamaito, halit&pusut ja sänkyyn. Pupu ja harso kainaloon, peittely, unilaulu soimaan ja sanat "hyvää yötä kulta, nyt nukutaan" ja pois. Jimillä alkoi huutoitku samantien, Theo paini ensin hetken pupun kanssa ja kyllästyttyään yhtyi Jimin kuoroon. Me istuttiin Jessen kanssa keittiössä ja yritettiin olla keskittymättä huutoon. Mentiin heti minuutin kuluttua takaisin, peiteltiin ja sanottiin "nyt nukutaan" ja pois. Pidennettiin aikaa kerta kerralta hieman, edelleen puhutaan siis minuuteista. Kuulosteltiin itkua, pari kertaa molemmat olivat niin paniikin vallassa, että otettiin syliin rauhoittumaan. Pojat olivat sylissä vain noin minuutin verran ja oltiin paikoillamme eli ei heiluttu, heijattu tai kävelty. Sänkyyn laskettaessa itku jatkui, muttei samanlaisena. Pistäytymistä jatkettiin, kunnes tunnin kuluttua oli asunnossa hiljaista. Molemmat nukahtivat.
Yöllä herättiin kerran syömään. Me ei siis vastoin yleisiä ohjeita lopetettu heti unikoulun yhteydessä yösyöttöjä, koska oli vielä vähän epäselvää pärjäävätkö pojat koko yön ilman maitoa. Annettiin 120ml aamuviideltä. Muuten koko yö nukuttiin hyvin!
Toinen ilta:
Sama homma muuten, mutta pistäytymisaika alkoi 3 minuutista. Pojat eivät tarvinneet lainkaan rauhoittelua, pelkkä pistäytyminen riitti. Itkussa tuli jo ekaa iltaa enemmän taukoja. Huomasi selvästi miten pojat yhtäkkiä ikäänkuin muistivat, että niin joo tässähän piti huutaa ;) Hiljaista tuli 45 minuutin vänkäyksen jälkeen. Yöllä herättiin jälleen n. klo 5 syömään, muuten nukuttiin hyvin.
Kolmas ilta:
Sama homma, mutta pistäytymisaika alkoi 5 minuutista. Hiljaista tuli 30 minuutissa ja yö meni hyvin. Tästä eteenpäin nukkumaanmenon pystyi hoitaa jo yksin ja meidän elämä helpotti huomattavasti! Toki on helpompaa jos molemmat ovat iltatoimien aikaan kotona, mutta yksinkin pärjää. Se on ihan uutta meille. Uutta on unikoulun onnistumisen myötä myös se, että suihkussa voi käydä ihan ilman kiirettä, illalla voi lakata kynnet ja meillä on aikaa toisillemme. Ei mennyt montaa iltaa, kun yhtenä aamuna herättiin ja hämmästyttiin kelloa katsoessa: 7. Pojat nukkuivat vielä eikä maitoa oltu juotu. Siihen loppui yösyötöt. Tarvittaessa annetaan yhä tutti jos tilanne sitä vaatii. Siirrettiin Theo takaisin lastenhuoneeseen vajaan kuukauden kuluttua unikoulun aloittamisesta, kun yöt meni hyvin ja oltiin päästy hyvään rytmiin. Siirtyminen meni hyvin, kumpikaan ei enää häiriinny toisesta.
Tärkeintä unikoulussa oli johdonmukaisuus. Toimittiin aina samalla tavalla eikä lipsuttu mistään. Toinen tärkeä seikka oli pysyä rauhallisena. Se oli ajoittain todella vaikeaa, mutta huomasin sen rauhoittavan poikia ja sain siitä voimia. Monesti laskin mielessäni kymmeneen, uudelleen ja uudelleen... Heidän oli turvallista nukahtaa, kun olin rauhallinen ja rakastava, vaikken ollutkaan siinä vieressä kuin pistäytyen. Unikoulun pitäminen hirvitti aluksi, mutta se todella kannatti. Meille kaikille oli tärkeää saada vihdoin nukkua. Unikoulun myötä saatiin ensimmäiset kokonaiset yöt.
Harmi vaan, nyt unikoulun tuomat hyvät yöt on muisto vain. Pitkä sairastelujakso on vaatinut tekemään mitä tahansa, kunhan pojilla on mahdollisimman hyvä olla ja nukutaan edes vähän yössä. Hampaat, korvatulehdukset ja flunssat... Kunhan pojat tervehtyvät niin toimitaan taas unikoulun tavalla. Ei yöt onneksi ole mitään siihen verrattuna mitä ne ennen unikoulua oli, mutta heräämisiä on aika tiuhaan. Pojat nukahtavat kuitenkin itse iltaisin, aikansa sängyssä hypittyään. Se on jo iso helpotus!
Onko teillä kokemusta unikoulusta? Toimiko?
Meillä sekä esikoinen että kuopus ovat "oppineet" nukahtamaan itse n. 4 kk paikkeilla. Painivat aikansa unilelun kanssa ja unta palloon. Esikoinen lopetti oma aloitteisesti yösyönnit 7 kk iässä, mutta yöheräilyt jatkuivat niin kauan kun tuli hampaita (ja niitähän tuli). Reagoi siis tosi vahvasti yöheräilyillä hampaiden tuloon. Kuopus on ollut toisenlainen nukkuja alusta asti, nukkuu pitkää pätkää ja rauhallisesti. Just nyt ollaan lopetettu yösyötöt, joita oli enää se yksi ja katsotaan, miten neiti tähän sopeutuu. Tänään on vuorossa yö nro. 4 :) Vauvojen kanssa tilanteet muuttuu ja hyvilläkin nukkujilla on huonoja jaksoja (ja päin vastoin). Lohdullista on se, että aika auttaa ja kaikki nukkuu jossain vaiheessa edes siedettävän hyvin, myös meidän pian 4 v. esikoinen :)
VastaaPoistaMeillä alkaa pieni kitinä heti, kun lasketaan poika pinnasänkyyn ja kitinä muuttuu kunnon huudoks, jos edes meinaa poistua sängyn luota. Lisäks Juuso on kovin herkkäuninen, joten nyt pitäis koittaa saada tyyppi nukkumaan omassa huoneessa, enkä tiedä miten ihmeessä tullaan siinä onnistumaan..
VastaaPoistaMeillä esikoinen oli 5kk ikäinen, kun päätettiin unikouluilla, tassuttelutyyliin. Ja toden totta siinä ei montaa päivää kulunut, kun nukahti aivan itsekseen ilman itkuja. Siitä eteenpäin meillä on nukahdettu aina yöunille itsekseen, samoiten päiväunillekin! :)
VastaaPoistaIhan mielenkiinnosta, vieroitettiinko teillä pojat samalla unitutista (jos siis pojilla on semmoset)?Jossain unikouluohjeissa näin kehotetaan tekemään, mut ite oon sen aina jättänyt ja joskus on tuntunut että sit meni ajoittain ihan tutin nosteluksi koko yö. Ehkä olisi siis vaan pitänyt reippaasti tassuttaa sekin pois samaan syssyyn :) No, esikoisen tutti lähti 1v8kk iässä ja kuopus 8kk saa vielä pitää omansa... ainakin hetken :)
VastaaPoista