Flunssa on vaivannut poikia jo yli viikon, mutta itselläni se tuntuu tekevän kunnolla vasta tuloaan. Jesse mursi nilkkansa viime viikon sunnuntaina eli siitä on reilu viikko aikaa ja olen saanut totutella tähän uuteen arkeen. Viime viikolla en avautunut asiasta, koska olin suoraan sanottuna ärsyyntynyt, pahoillani Jessen puolesta, tympääntynyt, stressaantunut ja osasin ajatella vain asian huonoja puolia. Eihän se ole tietenkään kivaa, kun toinen kärsii kivuista eikä pysty tekemään mitään, mutta pikkuhiljaa näen tässä myös jotain hyvää: Jesse saa olla poikien kanssa yhtäjaksoisesti nyt pisimmän ajan kuin koko tämän 1,5 vuoden aikana. Sairaslomaa on nimittäin arvioitu olevan noin 6-8 viikkoa. Moni sanoi kuultuaan tapaturmasta, että "kiva, nythän se on sitten sun kanssa kotona" ... nojoo. Nyt se tuntuu jo pelkästään kivalta, mutta viime viikolla olin ajoittain toista mieltä hoitaessani kolmea 24/7. Jesse pystyy oikeastaan auttamaan vain syöttämisessä ja kaikki muu jää minulle. Hoidan käytännössä siis kaiken: kodin, pojat, miehen, kaupassa käynnit yms. On ollut aikamoinen totutteleminen, kun olin tottunut niin (liian?) hyvään. Saatoin siis soittaa päivällä Jesselle ja pyytää käymään kaupassa, pääsin lähtemään salille tai kirpparikierrokselle Jessen tultua töistä, pystyin rauhassa tekemään kotihommat ja välillä sain vain olla Jessen hoitaessa pojat. Välillä oikein odotin milloin kello tulee sen verran, että Jesse tulee töistä ja saan hetken rauhaa.
Viikon aikana olen jo tottunut tähän järjestelyyn. Osaan ajoittaa kaiken niin, että olen laittamassa ruokaa ja nukuttamassa oikeaan aikaan. Käyn kaupassa siinä välissä, kun pojat on syöneet ja nukkuneet, koska Jesse ei kykene väliin alakerta-yläkerta poikien kanssa. Onneksi meidän vanhemmat asuu ihan vieressä; viime viikolla Jessen vanhemmat tuli meille auttamaan, kun itse olin töissä ja tulevana lauantaina pojat menevät vanhemmilleni yöksi.
Kyllähän sitä selviää, kun on pakko. Olen kuitenkin kiitollinen, että saan jakaa arjen Jessen kanssa, koska kummasti kaikki on helpompaa kun on toinen siinä vierellä. Fyysisesti ja henkisesti. Nyt pari kuukautta saan lähinnä henkistä tukea, mutta pian Jesse on auttamassa taas ihan kokonaisvaltaisesti. xxxx
Voin vaan kuvitella, että sulla on varmasti rankkaa. Silti ihailen sua miten jaksat olla kuitenkin positiivinen :) Meillä on poika ollut puolitoista viikkoa flunssassa.
VastaaPoistaKiitos Annina! <3 paranemisia sinne! :)
PoistaMulla on itellä ollut jalka kipsissä pian 4 viikkoa. Eka viikon oma äitini auttoi ja mies illat. Nyt olen sit könkkässy 3 viikkoa jo kahden muksun (1v ja 3v) perässä. Kohtalotoverilta tsempit!
VastaaPoistaVoi ei! :/ Tosi kurjaa, ettet pystynyt kunnolla lepäämään. Jesselle tekee kipeää jo se jos on joutunut menemään poikien perässä vähän aikaa :/
PoistaNiin ja toivottavasti jalka paranee nopeasti! :) Tsemppiä!!
PoistaTsemppiä! Meillä mies oli 14 viikkoa sairaslomalla reisimurtuman takia, oli osallisena liikenneonnettomuudessa. Meillä vaan yksi lapsi, mutta oli siinäkin tekemistä, teillä vielä kaksi. Sen voin lohduttaa, että parin ekan viikon jälkeen hommat alkaa varmasti lutviutua paikoilleen.
VastaaPoistaKiitos! :) Voi kamala! Kyllä on jo nyt selkeämpää ja uudet rutiinit tulleet tutuiksi. Kyllä tämä tästä! :)
Poista