Sivut

torstai 19. marraskuuta 2015

Toinen hoidossa, toinen kotona

Pähkäilin koko eilisen illan miten toimitaan tänään. Meneekö Theo dagikseen, vaikka Jimi jää kotiin sairastamaan? Tähän asti molemmat ovat aina olleet kotona, vaikka vain toinen olisi kipeä. Tällä kertaa tilanne on tuntunut erilaiselta ja se sai pohtimaan toista vaihtoehtoa. Jimillä on sahannut kuume maanantaista asti, mutta Theo on ollut koko viikon terveenä. Alkuviikko meni siinä, että oltiin päivät sisällä ja yritin mahdollisuuksieni mukaan keksiä paljon kivaa tekemistä. Jimi on ollut todella itkuinen ja viihtynyt sylissä tavallista enemmän eli käytännössä kokoajan. Theo on väistämättä jäänyt vähemmälle ja se on tuntunut pahalta. Uhmailu on tämän myötä taas nousussa. Pohdittiin siis asiaa eilen ja soitin vielä tänä aamuna dagikseen ilmoittaakseni Jimin sairastelun jatkumisesta ja kysyin mitä mieltä he ovat. He toivottivat Theon tervetulleeksi, joten pakattiin dagisreppu. Theo hoki hoitajien nimiä koko automatkan ja oma jännitys hälveni pikkuhiljaa. Theo ja Jimi ovat niin kiinni toisissaan, että epäilin suostuuko Theo jäämään hoitoon ilman veljeä. Theo oli reipas oma itsensä ja jäi kavereiden kanssa leikkimään. Jesse hakee Theon töiden jälkeen ja illalla annetaan reippaalle pikkumiehelle paljon huomiota. Jimillä on ollut tänään onneksi kuumeeton päivä, joten molemmat luultavasti pääsevät huomenna dagikseen.


Olen nauttinut tästä päivästä ihan suunnattomasti. Saan uutta energiaa voidessani keskittyä vain yhteen poikaan kerrallaan ja tunnen kerrankin oloni riittäväksi. Me leikittiin autoilla, katsottiin vieretysten Pikku Kakkosen Taavi, syötiin keittoa ja tehtiin pipareita. Piparitalkoot täytyy järjestää pian uudelleen niin, että myös Theo pääsee mukaan. Jimi tykkäsi hommasta tosi paljon. Seuraavaksi aion viettää laatuaikaa Theon kanssa. Se on ihmeellistä miten paljon toisen läsnäolo vaikuttaa. Tänään on ollut ihan rauhallista enkä ole joutunut puuttumaan mihinkään. Samantien, kun herrat lyövät päänsä yhteen niin sattuu ja tapahtuu. Kannatan ehdottomasti tällaisia ihania ja rauhallisia hetkiä! Tekee varmasti hyvää myös pojille, että ovat aina silloin tällöin toisistaan erossa. Mikäli tämä päivä dagiksessa meni hyvin niin varmasti katson tilanteen mukaan myös tulevaisuudessa ovatko molemmat kotona vai meneekö terve poika hoitoon.

Miten te toimitte?

7 kommenttia:

  1. Tekisin ihan samoin! Nyt oon kotona kahden kipeän pikkupojan kanssa, mutta varmasti jos toinen olisi ollut terve, olisi hän hoitoon mennyt. Ihanaa että olet saanut viettää laatuaikaa vain Jimin kanssa, tuplat saa kuitenkin tota yksin aikaa niin kovin vähän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla Nelli! Pikaista paranemista sinne! :) Joo ihan totta, yritän muistaa järjestää niitä hetkiä enemmän. Kaikki nauttii niistä niin paljon! :)

      Poista
  2. Ihan kiva.Joskus se terve sisarus kantaa niitä pöpöjä vaikkei itse sairastukaan ja tartuttaa sitten kaverinsa päiväkodissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuolla periaatteella ketään lasta ei saisi viedä hoitoon ikinä, kun niillä saattaa olla joku pöpö jota ne levittää, vaikka eivät itse tautiin sairastuneetkaan... Isäkään ei myöskään tietenkään saisi mennä töihin, eikä isommat sisarukset kouluun? Ja jos vaikka isä on sairaana, niin kaikki terveet lapset jää kotiin isän hoidettavaksi, ettei ne vain vie sitä isän pöpöä päiväkotiin!

      Ihan oikein että terve sisarus pääsee sentään tekemään jotain vaikka toinen sisaruksista sairastaisikin kotona. Varsinkin tässä tapauksessa, kun muistaakseni päiväkodistakin on sanottu, että olisi hyvä jos pojat leikkisivät joskus muidenkin kuin vain toistensa kanssa. Niiden pöpöjen tuomisen takiahan siellä pestään kädet ennen kuin liitytään muiden seuraan.

      Poista
    2. Joo, ei se ihan niin mene. Jos olisi esim.vatsatauti niin silloin pitäisin molemmat kotona tottakai. Flunssa on vähän eri asia. Päiväkodissa on aina joku joka yskii tai jonka nenä vuotaa, sellaista se on kun niin monta pientä. Pojilla kestää flunssat vieläpä niin kauan ja sairastavat yleensä eri aikaan, joten siinä tapauksessa olisivat ehkä viikon kuukaudesta hoidossa.

      Edelleen, aion katsoa tilanteen mukaan miten toimin. Theolla oli mennyt päivä niin hyvin yksinään hoidossa, että voin kyllä huoletta viedä uudelleenkin ilman veljeä :)

      Poista
  3. Meillä lapset (5 ja 2) sairastavat tosi vähän ja ovatkin olleet aina molemmat sitten kotona, jos toinen sairastaa. Otettu siis terveen sisaruksen kannalta lomailuna tuo, kun poissaoloja ei muuten niin kamalasti kerry. Jos pienemmän sairastelu olisi pidempikestoista (esim. 1-2 vkoa), niin veisin ton 5-vuotiaan päikkäriin kyllä. Kaverit ja päiväkodin toiminta tuntuvat olevan niin tärkeitä, että seinät varmaan kaatuisi niskaan kotona kyyhöttäessä. Sittenkin käyttäisin harkintaa eli en veisi tervettäkään sisarusta hoitoon, jos toisella olisi esim. ärhäkkä vatsatauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla teidän tavoista toimia :) Joo, vatsatauti on kyllä sellainen, ettei kukaan toivottavasti silloin vie sisarustakaan! Kivaa joulunodotusta! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3