Sivut

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Raskauteen valmistautuminen

Meillä on toive kolmannesta, kuten varmasti tiedätte. Ennen tietoa kaksosista oltiin aina ajateltu, että kaksi voisi olla meille sopiva lapsiluku. Saadessani tietää kahden vauvan tulevan kerralla, tiesin heti ettei se voi jäädä siihen ja Jesse oli onneksi samaa mieltä. Vaikean ja pelontäyttämän raskausajan sekä vauvavuoden jälkeen meni hetki ennen kuin ajateltiinkaan perheenlisäystä. Parin vuoden kuluttua ajatus hiipi varovasti mieleen ja viimeisen vuoden ajan olen mielessäni valmistautunut uuteen raskauteen ja vauvaan.

Olen käynyt läpi raskausaikaa, miettinyt miten mahdumme nykyiseen kotiin kolmen lapsen kanssa, mihinköhän asti voin käydä töissä, mitä jos joudun vuodelepoon tai vielä pahempi; jos joudun makaamaan taas osastolla, miten hoidetaan pojat jos joudun olemaan vuodelevossa, miten arki sujuu kolmen kanssa, mitä jos mitä jos. Olen ajatellut asioita paljon ja sen lisäksi ollaan tietysti puhuttu Jessen kanssa kaikesta raskauteen ja vauvaan liittyvästä.


Kesällä käytiin raskauden suunnittelukäynnillä, josta oli paljon apua. Ihana lääkäri vastasi kaikkiin meidän kysymyksiin ja sai Jessenkin rauhalliseksi. Meille tehtiin valmis hoitosuunnitelma ja minulle tuli paljon varmempi olo. Aloin ensimmäistä kertaa poikien odotusajan jälkeen uskomaan siihen mahdollisuuteen, että meistä tulisi kolmen lapsen vanhemmat. Olen ottanut käyttöön mama-vitamiinit, syön hyvin, nukun tarpeeksi ja liikun. Kodin suhteen ollaan vähennetty tavaraa lisäten tilantuntua, tehty kodin muutossuunnitelmia tulevaisuudelle ja villinä korttina ollaan myös ajateltu muuttoa isompaan. Meillä on tallessa poikien vauvavaatteista lempparit, jotka olen laittanut lipastoon. Niiden lisäksi olen ostanut Lindexin aleista joitain ihania vaatteita. Alesta olen saanut edullisemmin uutta kuin nykyisillä kirpparihinnoilla käytettyjä vaatteita.     

Haluan kokea mahdollisimman normaalin raskausajan, haluan joutua odottamaan vauvantuloa ennemmin kuin pelkäämään sen henkiinjäämistä jos se syntyy pikkukeskosena, haluan käydä neuvolassa useammalla kuin kolmella käynnillä, haluan hypistellä äitiyspakkauksen sisältöä kotona, haluan käydä ostamassa vauvalle tarpeellisia juttuja yhdessä Jessen kanssa ja jännittää lähtöä lasketun ajan tullessa. Monelle ihan normaaleja, raskauteen liittyviä asioita, mutta minulle ihan uusia, joiden tapahtumista toivon ja odotan niin kovasti.
        
Tällaisia ajatuksia tänään, kivaa keskiviikkoa! 

10 kommenttia:

  1. Ihania ajatuksia, toivon että unelmat käyvät teille toteen. Iiiiso rutistus! Helena

    VastaaPoista
  2. Niin jännittävää päästä seuraamaan uutta raskautta! �� Toivotaan, että teille kolmas suodaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivotaan! <3 Kiva, että raskauden seuraaminen kiinnostaa! :)

      Poista
  3. Ihanan avoimesti kirjoitat aiheesta! Kovasti tsemppiä tulevaan! <3

    VastaaPoista
  4. Ihanan avoimesti kirjoitat aiheesta! Kovasti tsemppiä tulevaan! <3

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti saatte kolmannen! :) Tulee olemaan kiinnostavaa seurata uutta raskautta näin tuoreempana lukijana, joka on vasta jälkikäteen selaillut postauksia kaksosraskaudestasi.

    Kuinka teillä oli vain kolme neuvolakäyntiä poikia odottaessa? :o Meillä tuntui, että neuvolassa sai ravata harva se viikko ja loppuraskaudessa päivä.. Tosin oli hyvä, että seurattiin mielummin tiuhaan kuin liian harvoin ja siksi mietinkin onko paikkakuntakohtaiset erot noin suuria jopa monikkoraskauksien suhteen. Itsellä on tosin perussairaus, joka ei vaikuttanut negatiivisesti raskauteen / odotukseen, mutta jota seurattiin varmuuden vuoksi. Se selittänee osan.

    -P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä toivotaan :) Se johtui siitä, kun jouduin niin varhaisessa vaiheessa vuodelepoon, että kontrollit oli sairaalassa ja myöhemmin osastolla ollessani hoito tapahtui tietysti siellä. Tapasin kerran sairaalan sosiaalityöntekijän, joka kertoi äitiyspakkauksesta jne. ja hoiti paperiasiat kuntoon meidän puolesta :)

      Neuvolakäyntejä ja ultria olisi ollut kyllä tiuhaan tahtiin, erityisesti kun pojilla oli kaksosraskaudesta se riskialttiimpi muoto eli vaarana kehittyä TTTS. Olen samaa mieltä, että mieluummin liikaa kuin liian vähän käyntejä :)

      Poista
    2. Yritinpä kolmesti vastata ja aina kommenttini katosi jostakin syystä.. Varmasti ollut rankkaa aikaa tuo loppuraskaus sinulla ja teillä. Toivottavasti seuraava sujuisi hyvin. :)

      -P

      Poista

Kiitos kommentista! <3