Sivut

lauantai 27. huhtikuuta 2013

Arvatkaa missä?

No Naistenklinikalla. Katotaan pääsenkö tekstin loppuun asti itkemättä.

Eilen illalla tunsin oloni voimattomaks ja vähän flunssaiseks. Seuraavana tuli aika voimakkaat menkkamaiset alavatsasäryt ja vatsa meni ihan sekaisin. Mun epäilyt avun tarpeeseen herätti vahvimmin se, että alapäähän kohdistui tosi kova paine, välillä vihloi ja toinen vauva tuntui olevan tosi alhaalla. Potkut tuntui nivustakin alempana. Jotenkin tuntui siltä, että kaikki ei oo kunnossa (onko tää nyt sitä äidinvaistoa? ;)).

Jesse oli just lähdössä kattoo futispeliä, kun sanoin et voi tulla lähtö. Arvottiin hetki ennen ku soitettiin Naikkarin päivystykseen. Sieltä käskettiin heti näytille.

Puolen tunnin päästä oltiin tutkimushuoneessa odottamassa lääkärin tuloa. Koko sairaalassa päivysti yksi lääkäri, joten oltiin varauduttu tunteja kestävään odotteluun. Lämpöä oli reilu 37,5astetta, muuten verikokeet ja pissa ok.

Lääkäri tuli tunnin päästä ja oli tosi mukava nainen. Tehtiin sisätutkimus ja ultrattiin. Lanka on pysynyt hyvin, mutta funneling suurentunut ja kalvot pullottaa pitkälle emättimeen :( ainoa mikä pitää nyt kasassa on tukilanka. Oli pelottavaa nähdä miten iso se musta kohta oli, tarkoittaen pitkälle auennutta sisäsuuta. Näkyi ihan selvästi miten A heilutteli varpaita tukilangan vieressä..!

Tuomio oli kova: heti osastolle, jossa pakkolevossa synnytykseen saakka. Mieli oli ihan maassa, pelotti, olin pettynyt itseeni. En oo ikinä nähnyt Jesseä niin surullisena eikä kyyneleetkään ollu kaukana. Yritin kysyä lääkäriltä mahkuista saada kaksi tervettä poikaa maailmaan, lääkäri sanoi et hyvän painon (550gr) ansiosta mitä luultavimmin jäisivät eloon jos nyt päättäisivät syntyä, mutta tulevasta ei voi sanoa mitään (mahdolliset kehityshidastumat, vauriot).

Oltiin siinä hetki hiljaa, mielessä pyöri kaikenlaista, kun lääkäri kirjoitti papruja kuntoon. Osasto kuulemma ihan täysi ja vessalupaa mietitään. Siinä vaiheessa iski vielä suurempi paniikki ja "mä en jää tänne". Itkin. Vaihdoin sairaalakoltun ja menin sänkyyn. Odoteltiin hetki osastolle siirtymistä käytävässä ja itkin. Siinä vaiheessa purkautui kaikki se paha olo ja tunsin olevani niin huono äiti.

Miksen saa pidettyä vauvoja sisällä? Miksen onnistu edes tässä? Vauvat on hengenvaarassa, koska paikat ei voi pysyä kiinni. Mitä oon tehnyt väärin? Miksi juuri me? Itkin.

Sitten tuli katkeruus. Mun odotusaika on ihan pilalla. Ajattelin aina raskausajan olevan elämäni parasta aikaa; masukuvia, Jesse silittelee masua, kuljen kaupungilla raskausonnesta hehkuen, laittaudun masun kanssa illanistujaisiin, shoppailen bebeille ja sisustan lastenhuonetta, käyn mammajoogassa, odotan innolla ja positiivisella jännityksellä milloin saadaan pojat maailmaan ja ulkoilen päivittäin. Babyshowereita oon odottanut nyt ehkä eniten, nekin jää :( okei, nyt tuli itku.

Tällä hetkellä makaan tukilangan varassa sairaalassa, pitkään. Pelkään koko ajan enkä voi ajatella muuta ku vauvoja ja tilanteen kehittymistä.

Päivästä toiseen sama rytmi, päivä muotoutuu ruoka-aikojen ympärille (t.odotan jo innolla lounasta, vaik vasta oli aamiainen :D), ei liikkumista, paino nousee ja peruskunto menee nollaan, ei söpöjä masukuvia, ei hankintoja, ei Jesseä jakamassa tätä samalla tapaa.

Oikeastaan tuntuu kuin mun raskaus olis jo jollain tapaa päättynyt. Ihan kesken. En ole päässyt puhumaan raskaudesta, kun esim.kaikki viime neuvolat on pitänyt perua tän tilanteen takia. Olisin kaivannut henkistä tukea fyysisen rinnalle. En tiedä äitiyslomasta yms.etuuksista mitään, ei ole raskaustodistusta, en tiedä miten saan hoidettua viralliset asiat töissä täältä käsin. Stressaa!

Tällaista täällä. Tukisukat jalassa, ihana aamiainen, tunnin viime yönä nukkuneen pärstä. Xxxx








30 kommenttia:

  1. Todella paljon tsemppiä ja voimia sinulle! <3 Tuo tilanne kuulostaa ihan hirveältä :(

    VastaaPoista
  2. Voi eii.. Tsemppiä ihan hirveästi !!!!

    VastaaPoista
  3. Voi ei, toivottavasti kaikki nyt menee kuitenkin hyvin!

    VastaaPoista
  4. Kaiken kauheuden jälkeen uskon oikeasti, että kaikki menee lopulta hyvin! Hirveästi tsemppiä sinne, itku tuli myös täällä vaikka ei tunnetakaan! <3

    Ja kaiken virallisen ehtii hoitaa aina myöhemmin:)
    Nyt keskityt vain lepoon ja ruokaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti ihanasta kommentista Amanda! <3 toivottavasti!! Välillä on usko niin kateissa ja toivo lopussa, mutta sit taas pääsee päivän eteenpäin :)

      Poista
  5. Voi ei!! Multakin pääsi itku :( uskon silti niin vahvasti siihen että kaikki menee loppujen lopuksi hyvin, niin äitillä kun molemmilla vauvoillakin :) tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna <3 herkistää tällaiset kommentit! :")

      Poista
  6. Voi itku! Paljon tsemppiä sinne!

    VastaaPoista
  7. En ole tainnut ennen kommentoida vaikka tovin olenkin jo lukenut sun blogia, mutta nyt on pakko lähettää voimahalit! Mullakin oli itku lähellä tätä lukiessa, samoin mun äidillä kun yhdessä luettiin tää! Tosi paljon tsemppiä ja voimia teille kaikille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Essi hirveästi! <3 lämmittää mieltä! Kiitos kommentista! :)

      Poista
  8. Voih, tsemppiä tsemppiä! Ei ihme jos on mieli maassa. Sairaalasta löytyy (ainakin kun maanantai koittaa) sosiaalityöntekijä, joka osaa neuvoa kaikissa kela-jutuissa ja muussakin, ja samoin kannattaa kätilöille kertoa, että on paha olla ja haluaisi rauhassa jutella tilanteesta, siellä on myös psykologeja ja pastori, jos tarvitsee jotain kätilön kättä pidempää.

    Keskosvanhempien yhdistyksellä on myös foorumi, jonne voi liittyä myös ennen vauvojen syntymää, sieltä saa tosi hyvää vertaistukea ihmisiltä, jotka on eläneet läpi ihan samaa. http://forum.kevyt.net/

    Voimia, ja jokainen päivä - ja tunti - on kotiin päin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista tuhannesti! :) oon taas paljon viisaampi! Huomenna lastenlääkäri tulee juttelemaan keskoisuudesta ja tapaan myös sosiaalityöntekijän. Kyllä huojentaa! Ja tosiaan, jokainen hetki on kotiinpäin. Kiitos vielä neuvoista! :)

      Poista
  9. Voi vitsit, jaksamisia sinne. <3 Itsellä tänään vasta 10+0 ja tiennyt raskaudesta kuukauden, mut voin vaan kuvitella sen huolen, joka sulla/teillä on.. Pienet on alusta asti niin hirvittävän rakkaita ja äidillä huoli viikoista riippumatta.

    Löysin sun blogin vasta äsken, joten alan selailemaan ja klikkaan lukijaksi!

    http://kaikkiaskeleet.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Janna kommentista! <3 niin on, itselläkin ensin kova keskenmenon pelko ja ku se alkoi hellittää, oli muutama ihana viikko ja sitten tämä yllättävä ennenaikaisuusriski ja pelko :(

      Onnea raskaudesta ja kaikkea hyvää odotukseen! :)

      Poista
  10. Voi ei! Itku ei kaukana kun tätä luin. :(

    VOIMIA sulle suuresti sinne, kaikki tulee ihan varmasti menemään hyvin loppuun asti!! <3

    VastaaPoista
  11. Tämä nyt ei sinusta huonoa äitiä tee, pois heti se mielestä! Kyllä täällä vähän tippa linssiin tuli. Isot voimahalit myös täältä, toivotaan että menisi viikot vielä eteenpäin ja päivä kerrallaan se on mentävä. Jaksamisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman mielen kanssa saa käydä aikamoista taistoa, niin monenlaisia tunteita tää kaikki herättää.. Kiitos Krisse! :) toivotaan todella <3

      Poista
  12. Voimia, voimia ja vielä kerran voimia <3 jarrusukkia pienille !! Kyynel tuli täälläkin teidän puolesta. Peukut ja varpaat pystyssä teille !

    VastaaPoista
  13. Kovasti tsemppiä, tiedän sinun tunteet niin hyvin..itse makkoilin vk 25+2 pää alaspäin vessa luvalla. Viikolla 30+1 kaksi tyttöä päätti tulla maailmaan. Kaikki oli kotona kesken, samoja ajatuksia kävi mielessä, kaikki järjesty. Nyt lapset edelleen sairaala hoidossa, olleet nyt 6viikkoa. Se palkkio mikä sieltä tulee on niin ihana, että niitten takia jakso makkoilla :) -laura-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura! :) olis kiva kuulla mikä tilanne sulla oli ku jouduit vuodelepoon? Itse oon nyt täysin tukilangan varassa. Ahdistus kaikkea tekemätöntä kohtaan on vähentyny huomattavasti, ehtiihän sen kaiken myöhemminkin! Kiitos kommentista, ihana kuulla, että sait kaksi tyttöä! :)

      Poista
  14. täällä paljon peukkuja pystyssä ja jaksamisia kaikille neljälle :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3