Kuluneet puoli vuotta

Jimillä ja Theolla tuli joulukuun lopulla puoli vuotta täyteen. Puoli vuotta!? Toissapäivänä mittariin tuli jo seitsemän kuukautta. En käsitä miten aika menee niin nopeasti. Kohta meilläkin alkaa olla ensimmäinen vuosi ohi, meidän pienet vauvat! Lueskelin vanhoja postauksia läpi ja muistelin näitä kuluneita kuukausia. On ollut kaikenlaista, onneksi olen kirjoittanut tänne tärkeimmän.

Tajusin postauksia lukiessani, että ensimmäiset kuukaudet kotona poikien kanssa on ihan sumuisia. Sitä sanotaan, että ne ensimmäiset kuukaudet menee sumussa ja niin se oli meilläkin. Sen muistan kuin eilisen miten poikien ollessa noin 2 kk, mietin, että eihän tämä ole ollenkaan niin rankkaa kuin me pelättiin. Mietin, että eihän me olla yhtään niin väsyneitä ja hajalla kuin mitä pelättiin.

 1-3 kuukautta

No, taidettiin me olla. Näin jälkeenpäin mietittynä, kun ajattelee niitä ekoja kuukausia; kun poikia piti syöttää kolmen tunnin välein ympäri vuorokauden, Jessellä oli vain kaksi viikkoa isyyslomaa, pojille tuli hengityskatkoksia, Jimille piti tilata ambulanssi, refluksi, masuvaivat, keskosääntelyt (=ei osattu nukkua Jessen kanssa sitäkään vähää), kaikki oli ihan uutta ja opettelua. Miten me selvittiin siitä kaikesta? Ihmettelen sitä suuresti näin jälkikäteen.

Sen ajan väsymyksestä kertoo hyvin tämä: pojat olivat noin 2kk eli olleet kotona noin kuukauden. Nukuin yhteensä noin 1-4 tuntia yössä, max.tunnin kerrallaan. Menin yhtenä iltana suihkuun. Nautin kuumasta vedestä ja hiljaisuudesta. Yhtäkkiä havahduin siihen, kun sanoin ääneen: "kyllä otan, Sauli Niinistö", olin nukahtanut seisaalleen ja unessa olin jutellut Niinistön kanssa... Olin aivan sekaisin "herätessäni", kerroin sattumuksesta Jesselle ja saatiin siitä kunnon naurut.

Ensimmäiset kuukaudet olivat paitsi raskaita myös hauskoja. Meillä oli hauskaa Jessen kanssa. Väsyneenä tuli enemmän naurettua tyhmille jutuille kuin tiuskittua toiselle. Istutaan sängyllä, kuten joka ilta, syöttämässä poikia. Toinen sanoo jotain ihan urpoa, mikä ei liity mihinkään ja siitä väännetään vaikka mitä juttuja. Sitten nauretaan. Se kevensi sitä arjen raskautta ja väsymystä huomattavasti. Meillä toimi tiimipeli alusta saakka hyvin. Sairaalassa hoidettiin poikia yhdessä päivittäin ja juteltiin asioista. Yritettiin yhdessä käsittää sitä, että meillä on nyt kaksi poikaa ja ollaan vanhempia. Pähkäiltiin yhdessä kotona vauvanhoitoa ja haettiin rutiinia. Riitoja ei tullut, ei olla riidelty kertaakaan koko tämän seitsemän kuukauden aikana (oikeastaan ikinä). Pahimpina valvomisaikoina tuli joskus öisin tiuskittua toiselle, mutta silloin me sovittiin, että niitä ei muistella enää aamulla. Hyvin on toiminut!

3-4 kuukautta

Noin kolmesta kuukaudesta eteenpäin tuli taas uudet haasteet, kun vanhat helpotti. Pojille tuli oireita rokotuksista, masu vaivasi, koliikkimaisia iltahuutoja, nukahtamisvaikeuksia, ensimmäinen flunssa, refluksioireet paheni. Oltiin jo epätoivoisia refluksin suhteen. Välillä tuntui, ettei me oikeasti selvitä. Pojat eivät enää nukkuneet vastasyntyneen tavalla valtaosaa päivästä vaan alkoivat hakea kontaktia. Vuorokausirytmi oli hakusessa. Muistan miten noin 2-3 aikaan yöllä hytkytin pirteää vauvaa sitterissä itse itkien sitä järkyttävää väsymystä, "miksei se nuku"... Silloin toinen vauvoista nukkui suht hyvin, mutta aina toinen valvoi. Toinen meistä nukkui toisen vauvan kanssa makuuhuoneessa ja toinen yritti valvoa pirteän vauvan kanssa olohuoneessa. Näin me vuoroteltiin, kunnes rytmi löytyi ja tilanne normalisoitui. Silloin tällaiset kamalat vaiheet tuntui kestävän ikuisuuden eikä auttanut kuulla sitä "se menee ohi, se on vaan vaihe".

Koliikkimaisten huutoiltojen aikaan illan tuleminen ahdisti, kun tiesin mitä on tulossa. Pelkäsin iltaa. Heijasin huutavaa vauvaa monta tuntia kädet ihan poikki ja mietin tällaistako meidän elämä nyt on. Mietin oltiinko me sittenkään valmiita tähän, olisiko pitänyt odottaa. Ne huudot loppui onneksi aika nopeasti ja mielialakin koheni. Päivisin oli aina ihan eri ääni kellossa, päivät on menneet aina paljon paremmin kuin illat.

5-7 kuukautta

Viimeisimmät kuukaudet, noin 5-7 kk ovat taas tuoneet mukanaan uusia haasteita. Nukkumisvaikeudet (vieläkin...), päiväunettomuus, soseiden syönti, ei viihdytä vaunuissa hereillä ollessa. Päiväunet löytyi, kun pojat siirtyivät ulos nukkumaan. Rutiinit ja rytmi toimivat. Soseita syödään muutamalla kikkakolmosella jo paremmin. Yöt, no yöt on mitä on. Viiden kuukauden kohdilla oltiin jo päästy kivaan yörytmiin: syötiin noin 4-6 aikaan ja sitten vasta aamulla eli yhdellä yösyötöllä mentiin. Nyt on taas pidemmän aikaa herätty klo 24 itkemään, sitten syödään ja taas 4-5 aikaan olisi nälkä eli ollaan palattu siihen kolmen tunnin välein syömiseen myös yöllä. Hohhoh. Yöt on suuria arvoituksia tällä hetkellä. Nukahtaminen yöunille on edelleen haastavaa.

Odotan innolla mitä seuraavat kuukaudet tuovat tullessaan. Olen huomannut, että yhdestä vaiheesta, kun pääsee niin toinen jo tulee. Meille voisi tulla pysyvästi kokonaiset yöt!

Olen ihan mielettömän onnellinen näistä kuluneista kuukausista. Kaikenkaikkiaan meillä on mennyt paljon paremmin kuin uskalsin edes toivoa (vaikka on ollut kaikenlaista "ylimääräistä" huolta)! Olen yllättynyt siitä miten arki lähtee rullaamaan ja sitä oikeasti selviää kahden vauvan kanssa. Matkan varrella on opittu ties mitä konsteja pitää vauvat tyytyväisinä ja välillä on menty suoraan siitä mistä aita on matalin. Ollaan opittu mikä toimii meillä ja mikä sopii meidän perheelle.

Tästä muistelusta tuli ehkä vähän ylinegatiivinen, vaikka muistelen lämmöllä kulunutta puolta vuotta. Pienistä keskosista on kasvanut isoja, ihania hymypoikia. Aamuisin herätään lähes poikkeuksetta jokellellen ja hymyillen ja kuikuillaan sängystä milloin äiti (ja isi) tulee "herättämään" ja pusuttamaan. Pojat ovat perustyytyväisiä ja ihan hurjan suloisia. Kohokohtia ovat olleet kaikki uudet opitut taidot: ensimmäiset hymyt, juttelut, kääntyilyt, toistensa huomaaminen ja kontaktin ottaminen. On ihanaa olla jollekin niin äärettömän rakas ja tärkeä. Se, kun pieni käsi rutistaa sormestani, pikkuinen tarraa kiinni kaulasta ja hymyilee leveästi minut nähdessään. Saan kokea kaiken tämän tuplana!   

Kaksosten äitinä oleminen on parhautta! xxxx  

Miten te koette ensimmäiset kuukaudet?