Sivut

tiistai 25. helmikuuta 2014

Mitäkö olen mieltä?

Olette varmaan huomanneet, että tässä blogissa ei ole suoria mielipidepostauksia. Minulla on mielipiteitä, mutta ei mielenkiintoa kirjoittaa pelkkää mielipidepostausta (olisiko sellainen kiva?). Hassua, koska kuitenkin tykkään lukea muiden kirjoittamia mielipidejuttuja.

Olen tyyppi, joka inhoaa mielipideasioista väittelyä ja todella tyrmäävää tyyliä mielipiteistä keskustellessa. En "tuputa" omia mielipiteitäni, mutta toki kerron oman mielipiteeni sitä kysyttäessä.


Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. Asioista ollaan montaa mieltä ja se on hyvä. Olisi aika tylsää jos kaikki olisivat samaa mieltä kaikesta. On monta tapaa ilmaista oma mielipiteensä. Voi sanoa suoraan tai kaunistellen. Voi tyrmätä tai mukailla. Minä olen sellainen, joka kuuntelee muiden mielipiteet, mutta ei lähde väittelemään niistä. Esim. joku ei pidä lastenvaatteissa sinisestä väristä, mutta minä pidän. Näin se sitten on, hän ei luultavasti käytä lapsellaan sinisiä vaatteita, mutta minä käytän. That's it. Miksi siitä pitäisi tehdä sen suurempaa numeroa? Nämä ovat makuasioita. Joku tykkää ja joku ei. Inhoan tällaista tyyliä kertoa mielipide: "hyi minkä värisiä vaatteita käytät lapsellas, näyttää ihan hirveältä, miten kehtaat?!?!!"

Ei sillä, että kukaan olisi sanonut minulle näin, mutta tämän tyylisiä kommentteja olen lukenut muutamasta paikasta. Sitä voi vähän miettiä miten oman mielipiteen ilmaisee. Ilkeän tai pahansävyisen kommentin taakse ei mielestäni voi piiloutua verukkeella, että "jokaisella on oikeus mielipiteeseen". Mielipiteen voi sanoa loukkaamatta tahallaan. Se on sitten eri asia miten eriävä mielipide otetaan vastaan.

En "tuputa" mielipiteitäni, mutta se ei tarkoita, että olisin tekopyhä tai yrittäisin miellyttää kaikkia. En vain ole sen tyylinen, että toisin niitä sen suuremmin esiin. Mielipiteet kertovat paljon millainen ihminen on; mistä hän pitää ja mistä ei, millaiset elämänarvot hänellä on jne. Kaikilla on oma tapansa ilmaista mielipiteitä. Minulla se on "vaivihkaa" tavallisen juttelun yhteydessä. Millainen sinun tapasi on? xxxx

Mitä mieltä olette mielipidepohdinnastani? heh...        

2 kommenttia:

  1. Mä vihaan sellaista mielipiteen tuputtamista. Tai sitten sitä, että se oma mielipide on ainoa oikea. Antaa kaikkien kukkien kukkia ja erilaisuus on vaan rikkautta! :) mulla on usein aika vahvat mielipiteet mutta useimmiten myös perustelut taustalla. Aina on myös kiva kuulla erilaisia mielipiteitä, oma mieli kun voi aina muuttua! :)

    Mä tykkäsin sun pohdinnoista! Lisää vaan! ♡

    VastaaPoista
  2. Minun mielestäni sinun mielipiteitä on kyllä näkynyt kaikissa teksteissäsi, joita kirjoitat. :) Ei tarvitse olla mielipide-postaus, jotta ideasta saa kiinni. Jos sellaisten kirjoittaminen ei ole sinun juttusi, niin sitten se ei ole. :) Kyllä se kuitenkin huokuu kirjoitustavasta, sanoista, kuvista ja muista ilmauksistakin. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3