Sivut

keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Raskausviikolla 23+2

Tämä aika vuodesta tuo muistoja mieleen. Neljä vuotta sitten minut kirjattiin sisään Naistenklinikalle. Oli huhtikuinen ilta ja minulla oli päälläni paksu talvitakki. Matkalla sairaalaan tunsin kipua alavatsassani ja tiesin, että sille tielle jäädään. Autonpenkki oli kallistettu, jotta paine vähän hellittäisi. Puristin Jessen kättä ja ajettiin hiljaisuuden vallitessa. 

"Ei näytä hyvältä". Lääkäri tutki hoitajan avustuksella, punnitsi vaihtoehtoja ääneen ja sain kuulla, että niin aikaisin syntyvillä (23+2) ei ole juurikaan mahdollisuuksia selviytyä. Minut laitettiin odottamaan osastolta vapautuvaa paikkaa ja sain kortisonipiikin. Muistan radiossa soineet kappaleet ja palan kurkussa. Jesse joutui aika nopeasti lähtemään kotiin osastolle päästyäni. Makasin sängyssä, tuijotin kattoon ja pää oli tyhjä. Ulkona alkoi hämärtyä ja nukahdin.
 
Ensimmäisen viikon jälkeen olin perillä sairaalan rutiineista. Aamu alkoi vauvojen sydänkäyrien ottamisella ja päivä rytmittyi ruoka-aikojen mukaan. Nukuin parit päiväunet, katsoin monta tv-sarjaa läpi, kirjoitin blogia ja odotin vierailijoita. Ultra oli jokaisen viikon kohokohta. Oli ihana päästä näkemään vauvat ja saada tietää kohdunsuun tilanteesta. Sen lisäksi oli jännittävää päästä pois siitä pienestä huoneesta, jossa olin vuorokauden ympäri. Muistan erityisesti sen kerran, kun monen viikon makaamisen jälkeen minut kävelytettiin ultrahuoneeseen. Matkaa oli parin huoneen verran, mutta tarvitsin apua kävelemiseen. Se oli outo tunne, kun jalat ei tuntuneet kantavan enkä muistanut missä asennossa kävellään. Piristyin siitä pienestä "retkestä" todella paljon. Viikko viikolta tuli joku hoitohenkilökunnasta taivastelemaan, kun olin edelleen siellä. Muutama lääkäri ei olisi ikinä uskonut, että raskaus etenee edes viikolle 26.


Olen kokemukseni myötä varma, että ihmisellä on jokin sisäänrakennettu selviytymismoodi. En voi uskoa, että olen oikeasti maannut sängyssä liki yhdeksän viikkoa, siis yli kaksi kuukautta! Pahinta kaikessa oli epätietoisuus vauvojen selviytymisestä. Kaikesta tästä selvittiin eikä minulle jäänyt traumoja vaan lähinnä kiitollisuus saamastani hyvästä hoidosta ja keskosvauvojeni selviytymisestä.

Osastoaikaan liittyy kaikesta huolimatta myös hyviä muistoja. Pääsääntöisesti pidin sairaalaruoasta ja erityisesti välipaloista, ehdin katsoa paljon sarjoja ja lueskella blogeja, nukuin paremmin kuin ikinä - keskimäärin 8-10 tuntia yössä + päiväunet ja kaikki tärkeimmät ihmiset kävivät moikkaamassa ja piristämässä. Yksi ystävistäni mm. lakkasi varpaankynteni, koska en siihen itse pystynyt ja äitini järjesti vapun huoneeseeni serpentiinillä ja vappupalloilla. Jessen kanssa meille muodostui omat sairaalajuttumme. Muistan ikuisesti sen, kuinka Jesse istui sängyn jalkopäässä ja teki sudokua samalla painellen jalkojani. Tämä toistui yhtä kertaa lukuunottamatta joka ilta. Kuinkakohan monta sudokua me tuona aikana tehtiin..? Pidettiin leffailtoja ja Jesse toi Filmtownista lempparikarkkejani (kunnes todettiin raskausdiabetes), juteltiin enemmän kuin koskaan ja suhteemme vain lujeni. 

Jimi ja Theo syntyivät pitkän odotuksen päätteeksi onneksi "vasta" 31+0. Toivuin nopeasti ja nousin sektion jälkeen sängystä itse kuuden tunnin kuluttua. Menin vauvojen luo teholle, jossa istuin pyörätuolissa. Illalla kävin suihkussa ja pääsin ulos ensimmäistä kertaa kuukausiin. Raikas ulkoilma tuntui uskomattomalta. Jossain välissä oli tullut kesä ja minä olin sairaalassa talvitakkini kanssa. Olin valkoisempi kuin ikinä, ihoni oli herkkä, lihakset oli surkastuneet, silmät eivät kestäneet auringonvaloa ja tunsin oloni kaikinpuolin lepakoksi, joka oli heitetty pimeydestä aurinkoon. Sen jälkeen olin pitkään kiitollinen ihan perusasioista, kuten raikkaasta ulkoilmasta, kävelemisen mahdollisuudesta, pitkistä suihkuista ja kaupassa käymisestä. Edelleen muistan hämmästellä tätä vuodenaikaa erityisen paljon ja nautin joka hetkestä. Nyt jaan kevään muuttumisen kesäksi kahden ihmeeni kanssa.


Oletteko lukeneet blogiani sairaala-ajoiltani asti?

13 kommenttia:

  1. Vaikea edes kuvitella niitä tunnetiloja mitä tuolloin olet käynyt läpi :) Minä olen alkanut seuraamaan blogiasi vasta omia kaksosia odottaessani, mutta olen vuosien varrella lueskellut läpi suurimman osan teksteistäsi. On ihanaa, että asiat ovat menneet niin hyvin ja ihanat pojat teillä nykyään on! :)

    VastaaPoista
  2. Hei Nanna! Ensimmäistä kertaa kommentoin, mutta olen lukenut blogiasi siitä lähtien, kun ilmoitit odottavasti poikia. Olen koko ajan ihaillut positiivisuuttasi ja kirjoitat kauniisti, vaikka teillä on ollut paljon rankkoja vaiheita. Sain myös blogistasi voimia, kun omilla pienillä on maitoallergiaa ja refluksia ja samaa huutovaihetta elettiin täällä myös. Mutta onneksi nyt kaikki jo paremmin. Oikein hyvää kevättä :)
    - Anna

    VastaaPoista
  3. Hei Nanna, en ole aiemmin kommentoinut, mutta kyllä, olen lukenut blogiasi sairaala-ajoilta saakka :) tykkään blogistasi todella paljon!

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut niiltä ajoilta asti. Ja kyyneleet tuli tän postauksen myötä kun muistelin miten mietin silloisia tekstejä lukiessa et oot todella vahva ihminen. Ite olin täyslevossa sairaalassa vajaan viikon mut kotiin pääsin jatkaa sitä alle 2 kk. Ja sekin oli niin kamalaa olla tekemättä yhtään mitään..

    VastaaPoista
  5. Mä löysin blogiisi vasta eilen! Mutta aion lukea sinne sairaala-aikoihin saakka, täällä on ihana tunnelma :)

    VastaaPoista
  6. Olen lukenut alusta saakka. Oman blogini aloittelin samoihin aikoihin ja siitä lähtien pysytty mukana. Muustan niin elävästi sun sairaalakevään ja poikien kotiintulon, niin pikkuruisina.

    VastaaPoista
  7. Luin ja muistan niin elävästi kun kirjoitit tuosta sairaalaan jäämisestä. Tuli silloin tosi tyhmä fiilis omasta valittamisesta, kun ite sain kuitenkin pötkötellä kotona. Mut oot kyllä ihan huikee kun jaksoit ja selvisit! ♡ ja niin ihanaa, että kaikki sujui lopulta hyvin ja pojat on ihan pian jo nelivuotiaita! (Siis mihin tää aika oikeasti menee?!)

    VastaaPoista
  8. Muistelisin että löysin sun blogin kun pojat olivat vajaa vuoden ikäisiä. Siitä asti siis oon mukana pysynyt ja syystäkin, koska tää on ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  9. Aloin lukea blogiasi tuona keväänä, elin hengessä mukana noina jännittänivä viikkoina, kun olit sairaalassa. Olin iloinen puolestasi, kun raskaus jatkui noinkin pitkälle ja pojat syntyivät hyväkuntoisina.

    Kiva on ollut seurata teidän tarinaa, ja ihanaa, että pojista on kasvanut reippaita ja iloisia melkein neljä vuotiaita.

    Hyvää kesää koko teidän perheelle!

    Leena

    VastaaPoista
  10. Kyllä luin ja muistan, kuinka olin monesti sydänkurkussa teidän takia! Onneksi kaikki meni lopulta hyvin <3

    VastaaPoista
  11. Aloin lukemaan samoihin aikoihin, kun jouduit sairaalaan. Itselläni oli vain yksi vauva mahassa, mutta jouduin samaan aikaan itsekin vuodelepoon ja ennenaikaisuuden riski leijaili pelottavana ilmassa. Meillä oli vielä melkein sama laskettu aikakin ja sain ihan valtavasti vertaistukea blogistasi silloin. Meidän tyttö sinnitteli täysiaikaiseksi lopulta mahassa, mutta blogistasi oli minulle iso ilo.

    VastaaPoista
  12. Heippa! Mä oon käyny lueskelemassa sun blogia tammikuusta 2014, kun jouduin itse vuodelepoon naistenklinikalle rv 27+0. Blogisi toi mulle toivoa siitä, että kaikki voi päättyä vielä ihan hyvin. Ennenaikaisuuden riski oli itsellä silloin tosi suuri, kohdunkaula oli lyhentynyt kuuteen milliin. Lopulta raskaus eteni kuitenkin ihan loppu metreille ja vauva syntyi 37+6. Vuodelepoa kertyi itselle 10 viikkoa, joista päälle kuukauden makasin naistenklinikalla ja loput kotona. Vaikka meillä se täysiaikaisuuden raja täyttyikin, niin synnytyksessä oli komplikaatioita, johon lapsi lopulta meinasi kuolla. Nyt sitten aika vain näyttää, että miten poika kehittyy, kun kehitysviivästymää on ja hän on erityislapsi. Toisessakin raskaudessa olin vajaa 2kk vuodelevossa, mutta tilanne ei päässyt niin pahaksi ja sain maata kotona. Kiitos sinulle, että kirjoitit blogia. Sain sun blogista valtavasti vertaistukea. Lopulta päädyin itsekin kirjoittelemaan Saippuakuplia olohuoneessa- blogia ja toivon että sen avulla joku muukin voisi saada vertaistukea minulta. Pistetään hyvä kiertämään. http://saippuakupliaolohuoneessa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. KIITOS teille kaikille ihanista ja koskettavista kommenteista <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3