Sivut

tiistai 18. syyskuuta 2018

Kuulumisia / postaustoiveita?


Olen jo useampana iltana odottanut sopivaa hetkeä päästä blogin pariin. Vauvan vatsavaivat pahenivat loppuviikosta. Hän viihtyi vain sylissä ja pari yötä meni hulinoidessa. Hän reagoi selvästi rota-rokotteeseen ja pahimmat päivät olivat 6. ja 7. päivä rokotuksen saamisesta. Onneksi hän on nyt taas oma itsensä eikä vatsa vaivaa samalla tavalla. Vauva on alkanut olla pitempiä pätkiä hereillä ja seuraa tiiviisti tekemisiäni. Hän tykkää katsella leluja ja jumpata lattialla. Ajoitan aamiaisen ja lounaan vauvan unijaksoihin ja ainakin toistaiseksi olen saanut nauttia kahvini ja ruokani lämpiminä.

Nautin siitä, kun saan asioita tehtyä ja meidän päivittäisiin rutiineihin kuuluu pyykkääminen ja kodin yleisestä järjestyksestä huolehtiminen. Se on vielä tässä vaiheessa helppoa, kun vauva ei liiku mihinkään ja nukkuu paljon. Ruoan laittaminen ei kuulu lempipuuhiini, mutta onneksi Jesse tykkää kokata. Tehdään yleensä iltaisin muutaman seuraavan päivän ruoat. Se on kiva, kun päivällä ei tarvitse alkaa laittamaan ruokaa vaan se löytyy valmiina.


Tiedättekö mitä? En tiedä mistä kirjoittaa. Tuijotan hetken tyhjää ruutua, kunnes huomaan kirjoittavani taas yhtä kuulumispostausta. Raskausaikana mieleni pursui ideoita ja oikein odotin vauva-ajan alkamista päästäkseni toteuttamaan niitä. Nyt ne ideat ovat vain vauvan viikko/kuukausipostauksia tai meidän arkeen liittyviä juttuja. Toisaalta, sitähän meidän elämä nyt on.

 Arkijuttuja ja kuulumisia, koti, vaatteet, viisivuotiaat, vauvajuttuja vai rajattuja aihepostauksia?

Mikä teitä kiinnostaa? Mistä te tykkäätte lukea?

4 kommenttia:

  1. Olisi mielenkiintoista lukea miten arki yhden vauvan kanssa on eronnut siitä kun niitä olikin kaksi. Totta kai jo isommat lapset vaikuttaa, mutta miten olet kokenut sen, että vauvoja onkin vain yksi.

    VastaaPoista
  2. Kerro 5-vuotiaiden kuulumisia syvemmin! Vauva-aika ei enää kiinnosta mutta 5-vuotiaat kaksospojat osuvat lähelle omia :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3