Sivut

maanantai 3. syyskuuta 2018

Ensimmäinen kokonainen yö & arkeen paluu


Vauva on kuusiviikkoinen ja nukkui viime yönä ensimmäisen kokonaisen yön!
Laitoin illalla poikien nukahdettua valmiiksi kaikki dagistavarat pitkän kesäloman jäljiltä, joten pääsin nukkumaan vasta lähempänä puoltayötä. Vauva nukahti viereeni samantien ja heräsin seuraavan kerran vasta herätyskellon soidessa 07.30. Vauva ja pojat nukkuivat kahdeksaan, jolloin olin jo ehtinyt saada itseni valmiiksi uuteen päivään.

Kuusiviikkoinen vauvamme nukkuu edelleen paljon päivisin. Hän nukahtaa itsekseen unipesään tai sitteriin ellei nukahda jo syömisen aikana. Hereillä ollessaan hän viihtyy sylissä, sitterissä, lattialla vatsallaan tai Stokken newborn -tuolissa. Hän katselee, "juttelee" ja näprää harsoa. Jesse ottaa hänet usein apukokikseen keittiöön, siitä on tullut heidän juttunsa. Yleensä vauva nukahtaa jossain vaiheessa Jessen jatkuvaan höpötykseen. Saatiin ensimmäinen kunnon hymy viime perjantaina tasan kuuden viikon iässä. Rakastin vastasyntyneen nyyttivaihetta, mutta on ihanaa, kun vauva ottaa kontaktia. Hän vastaa jutteluun, hymyilee ja katsoo tarkkaavaisesti.   


Syksy ja arkeen paluu tuntuu jollain tapaa raikkaalta pitkän kesän jälkeen. Kalenteri on täyttynyt kivoilla tapahtumilla, neuvolakäynneillä ja kahvitteluilla. Olen järjestelmällinen ja tykkään suunnitella ja ennakoida. Ennakoin mm. laittamalla seuraavan päivän vaatteet ja dagisreput valmiiksi, koska jo pelkästään sillä helpottaa aamua. Pojat pukevat omatoimisesti vaatteet samalla kun teen heille aamiaista.

Tänä aamuna kaikki sujui todella hyvin ja pojat seisoivat etuajassa ulko-ovella innokkaina odottamassa dagikseen lähtemistä. Heillä on tänään ensimmäinen päivä uudessa ryhmässä ja haen heidät klo 13. Dagispäivän jälkeen käydään puistossa ennen kuin Jesse tulee kotiin. Arki on saanut hyvän startin!

Kivaa viikkoa kaikille!
     

2 kommenttia:

  1. Tuli muuten sellainen kysymys mieleen, että kummalla kielellä puhutte toisillenne lasten ollessa hereillä? Vai puhutko sinä ruotsia myös Jesselle samalla tavalla kuin lapsille? :) Kiitos blogista ja tsemppiä alkaneeseen arkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Me puhutaan Jessen kanssa suomea. Jesse ei osaa puhua ruotsia ollenkaan, on oppinut kylläkin tosi hyvin ymmärtämään tässä vuosien varrella! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3