Kaksosten imetys

Sain kysymyspostaukseen kivan ehdotuksen kertoa miten meillä meni imetyksen suhteen, erityisesti kun imetettäviä oli kaksi. Hassua, etten ole aikaisemmin tajunnut kirjoittaa tästä. Kiitokset ideasta lukijalle! :)

Raskausaikana mietin imetystä paljon. Miten se onnistuu kahden kanssa? Miten se onnistuu kahden keskosen kanssa? En ottanut asiasta kuitenkaan stressiä.

Pojat syntyivät sektiolla ja maidontulon hitaasta noususta varoiteltiin. Sektiosta oli kulunut jokunen tunti, kun kätilö tuli neuvomaan lypsytekniikassa ja esitteli eri rintapumppuja. Kaikki alkoi muutamasta pienestä pisarasta. Tuntui hassulta viedä kaksi vaivaista maitopisaraa pojille Lastenklinikalle. Mennessäni katsomaan ensimmäistä kertaa pikkuisiani, olin mahdottoman ylpeä niistä kahdesta pisarasta. Lastenklinikalla hoitajat kertoivat miten tärkeitä juuri ne ekat pisarat ovat.

Sain Jimin heti päivän ikäisenä paljasta rintakehääni vasten. Se sai maidon virtaamaan ja pian olinkin litimärkä. Jimi maiskutteli ja nuuhki, ihan mielettömän suloisesti. Olin vielä hämilläni koko tilanteesta. Siinä oli pieni poikani, niin käsittämättömän pieni. Hoitaja tuntui painostavan imettämään, vaikka hädin tuskin uskalsin liikuttaa itseäni Jimi sylissäni. Sitä tunnetta on vaikea selittää, mutta ahdistuin.  

 Aloin pumppaamaan maitoa ahkerasti 2-3 tunnin välein. Ensin sitä tuli pari tippaa, sitten jo 10ml, 30ml, 50ml jne. Nopeasti määrä nousi satasiin. Pumppasin heti, kun tulin poikien luota. Se on totta, että jo omien vauvojen näkeminen saati sylissä pitäminen kiihdyttää maidontuloa. Olin aina märkänä maidosta pitäessäni vauvaa sylissä. Se oli rasittavaa, kun en tietenkään voinut pitää yläosaa lainkaan vauvan ollessa kenguruhoidossa, joten olin sitten märkänä.

 

Päästessäni kotiin jatkoin samaa pumppaustahtia. Heräsin yöllä pumppaamaan kaksi kertaa. Pidin poikia vuorotellen rinnalla päivittäin. Teho-osastolla en vielä imettänyt, kun pojat olivat niin pieniä ja heikkoja. Jatkohoitoon siirtyessä imetin ensimmäisen kerran, pojat olivat reilun viikon ikäisiä. Ei siitä tullut alkuun mitään. Pientä luputusta, mutta ei puhettakaan kunnon imuotteesta. Kätilöt neuvoivat hyvin ja otin avuksi rintakumin. Ajoittain koin painostusta imetykseen. Muutaman viikon iässä imetys alkoi sujua suht hyvin. Välillä puolen tunnin imetyssession jälkeen masuun oli mennyt vaivaiset 5ml, välillä vartin jälkeen 20ml. Imetin vuorotellen, toinen rinnalla ja toinen pullolla. Pitkään osa maidosta meni nenämahaletkusta, koska pojat eivät jaksaneet imeä tarpeeksi pitkään.

Ongelmaksi muodostui se, etteivät pojat yksinkertaisesti jaksaneet imeä eivätkä pysyneet hereillä, kun imetin tai syötettiin pullosta. Kotona tehtiin niin, että minä imetin toisen ja Jesse syötti pullosta toiselle ja seuraavalla syötöllä vaihdettiin poikia. Ensimmäiset muistaakseni pari kuukautta pojilla oli nenämahaletkut. Ne pidettiin niin pitkään, että kaikki maito varmasti saatiin menemään normaalisti.

Kunnollista imuotetta pojat eivät mielestäni koskaan oppineet ja käytin koko imetysajan rintakumia. Molemmat olivat melko samankaltaisia syöjiä. Samat hankaluudet molempien kanssa, muistaakseni Jimi kuitenkin oppi nopeammin alussa, mutta Theolla oli enemmän kärsivällisyyttä imeä. Koin hankalaksi saada hyvän asennon minijäbän kanssa, rintakumin kanssa oli yhtä säätämistä ja jäbän nukahtaminen kesken syötön stressasi (sitten oli vaikea arvioida paljonko maitoa pitäisi nenämahaletkun kautta laittaa). Neuvolatädin kotikäynnillä neuvottiin tuplaimetys, mutta se tuntui tosi haastavalta enkä parin kokeilukerran jälkeen ruvennut siihen. Kaiken lisäksi pojat tarvitsivat pienuutensa vuoksi paljon tukemista ja helpointa oli keskittyä vain yhteen poikaan kerrallaan.

Imetin kolme kuukautta sinnitellen, helppoa se ei ollut. Pikkuhiljaa alettiin antaa enemmän pullosta ja koska se sujui helpoiten kaikkien osalta, niin päädyin pumppaamaan imettämisen sijaan. Juuri diagnosoitu refluksi oli osasyy pullosta antamiseen, maito oli helppo sakeuttaa. Jatkoin maidon pumppaamista reilun viiden kuukauden ikään saakka, kunnes maidontulo lakkasi. Premilon-korviketta alettiin antaa pojille äidinmaidon ohella noin kolmikuisina, kun maitomäärät nousivat niin isoiksi, ettei pelkkä oma maitoni riittänyt molemmille. Alkuun meni vain hieman korviketta, mutta maitomäärien noustessa, suhde muuttui. Siitä siirryttiin tavalliseen korvikkeeseen aika nopeasti. Viiden kuukauden iästä eteenpäin pojat saivat pelkästään korviketta.

Imettämisen lopettaminen ei siinä kaikessa hässäkässä tuntunut juuri miltään. Koin saavani samaa läheisyyttä pulloruokinnalla, Jesse sai myös koko ajan osallistua syöttöihin (no okei, kaksoset=melkein pakko;)) ja pojat saivat silti äidinmaitoa. Pumppaaminen vei tuhottomasti aikaa ja vaikeutti arkea. Kaikki vapaahetkeni meni pumppaamiseen. Se oli kuitenkin tärkeää, että pojat saivat edes osan maidostaan minun maitoani. Pakotin itseni jaksamaan. 

Niin hassua kuin onkin; imetyskaipuu on iskenyt nyt. Antaessani iltamaidon sylissä "imetysasennossa", tekee mieli vaihtaa pullo rintaan :D En tiedä mistä tällainen fiilis on yhtäkkiä iskenyt, mutta imetystä on ikävä. Imettämisestä jäi lähinnä hyvä kuva, vaikkei se onnistunutkaan, kuten olin toivonut. Laskin rimaani kuullessani kaksosista, imetys sujuu jos sujuu. Toivon voivani imettää mahdollista seuraavaa vauvaamme. Siihen onkin aivan erilaiset lähtökohdat jos vauvoja tulee yksi ja vauva on täysiaikainen. xxxx         
  
Kuulisin mielelläni myös teidän imetyskokemuksista! 

Maitoallergia kaiken takana

Ensimmäiset kuukaudet kotona meni (muistaakseni) hyvin, myös öiden osalta. Pojat syötettiin kolmen tunnin välein. Yöllä meidän oli hankala nukkua, kun pojat pitivät keskosille tyypillistä "keskosmurinaa" jatkuvasti. Äänet oli hassuja ja niiden seasta koitin kuunnella, ettei kummankaan hengitykseen tule katkoja. Kuultiin miltä poikien itku kuulostaa vasta parin kuukauden iässä. Sitä ennen ei itketty ollenkaan. Premilon -keskoskorvike otettiin äidinmaidon ohelle käyttöön, kun pelkkä äm ei enää riittänyt noin kolmen kuukauden iässä. Niihin aikoihin alkoi yöitkut.

Premilon vaihdettiin Nan1, kun ei enää tarvittu keskoskorviketta. Sitä käytettiin monta kuukautta, kunnes koitettiin NanH.A ja Tutteli, mutta vatsavaivojen pahentuessa vaihdettiin takaisin Nan1. Päivisin ei ole koskaan ollut itkuisuutta, pojat ovat kilttejä, tyytyväisiä ja helppoja vauvoja. Iho on ollut syntymästä saakka kaunis ja hyvässä kunnossa. Ainoa mikä on vaivannut on vatsa. Muutaman kuukauden iästä asti on molemmille annettu päivittäin Pegorionia, mikä saa vatsan toimimaan. Sitä käytetään edelleen.

Iltamaidon jälkeen kun pojat laskettiin sänkyyn, alkoi huuto. Kaarelle vääntäytymistä, kamalaa kipuitkua, huutoa. Mikään ei auttanut. Sylissä hyssyttelyllä sai hetkeksi rauhoittumaan ja välillä jopa nukahtamaan. Jos laski takaisin sänkyyn, huuto jatkui. Sitä kesti n. 3 kuukauden iästä 7 kuukauteen asti. Joka ikinen yö me Jessen kanssa kannettiin poikia yöstä riippuen 4-10 tuntia. Siihen turtui lopulta ja se alkoi jopa tuntua siedettävältä, kun siihen oli tottunut eikä ollut kokemusta paremmasta. Nyt kun joku kysyy miten me jaksettiin, en tiedä itsekään. Nyt vasta ymmärrän miten raskasta se oli. Nukuttiin siis itse yössä vain muutama tunti ja sekin pätkissä. En saanut nukkua päiväunia, koska pojat nukkuivat päivisin ainoastaan liikkuvissa vaunuissa, joten aina oli lähdettävä vaunulenkille. Jessen tultua töistä sain hetken huilata, mutten osannut ottaa päikkäreitä enää siinä vaiheessa päivää. Lopulta olin niin yliväsynyt, etten osannut nukahtaa, vaikka pojat nukkuivat hetken. Mietin vain milloin täytyy taas nousta ja odotin valmiustilassa. Huh, se oli raskasta.   

Alussa saatiin hieman helpotusta "koliikkikeinusta", joita ostettiin kaksi. Niissä pojat tykkäsivät olla ja keinut olivatkin pelastus myös refluksioireisiin. Hankittiin myös Manduca-kantoreppu, mutta siinä pojat eivät viihtyneet. Meillä kävi perhetyöntekijä kerran viikossa kolmen kuukauden ajan. Viimeinen käynti oli tammikuun lopulla, silloin kun alkoi tavallaan raskain vaihe. Hölmönä kuitenkin ajattelin, ettei enää tarvita niin kipeästi apua, kun pojat jo nukkuivat päiväunet parvekkeella ja näin ollen sain päiviin 1-2 tunnin hengähdyshetken (toki vaunuja piti käydä heijaamassa välillä parikymmentäkin kertaa, mutta silti). Öisin ei kuitenkaan nukuttu sitäkään vähää...

Pikkuinen Jimi

Pikkuinen Theo

Kaikista raskainta on ollut avuttomuus. Se, kun vauva huutaa naama punaisena kipua enkä voi tehdä mitään. Se, kun joudun laskemaan itkevän vauvan hetkeksi meidän sänkyyn, koska me ollaan Jessen kanssa niin loppu, ettei yksinkertaisesti enää voida kävellä ja kantaa.

Neuvolassa voivoteltiin ja sysättiin vastuu poliklinikalle, jossa hoidetaan poikien keskoskontrollit. Polilla ei otettu tilannetta vakavasti. Yöitkujen syyksi sanottiin mm. koliikkia, "vauvat nyt vaan itkee", hyvän päivärytmin puute, suoliston kehittymättömyys. Arveltiin myös, että kipuilu liittyy refluksiin, vaikka kaikki refluksin oireet oli jo saatu kuriin lääkityksellä. Monesti meille naurettiin ja lähdettiin polilta yhtä avuttomina ja epätietoisina kuin sinne oltiin menty. Se tuntui todella pahalta. Koettiin olevamme yksin ja tässä kohtaa se avuttomuuden tunne oli suurimmillaan. Käytiin yksityisellä lääkärillä, jossa heitettiin ilmoille maitoallergian mahdollisuus. Kehotettiin kokeilemaan soijakorviketta. Ei kuitenkaan saman tien vaihdettu siihen, koska maitoallergiaan ei uskottu neuvolassa eikä polilla. Ei kuulemma ollut mitään siihen viittaavia oireita. Lopulta ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kokeilla soijaa.

Ensimmäinen yö nukuttiin jo paremmin kuin kuukausiin. Soijakorviketta ollaan annettu nyt muutama kuukausi ja meillä on mennyt paremmin kuin koskaan! Sitä ei suositella alle puolivuotiaille eikä sitä muutenkaan "mainosteta". Meillä se toimii loistavasti ja nyt useampikin lastenlääkäri on kehottanut jatkamaan sillä vuoden ikään asti, kun se lopetti oireilun. Painotin viime kontrollikäynnillä miten suuri muutos meidän elämään on soijalla saatu ja vasta nyt lääkärit uskovat maitoallergiaan.

Harmittaa miten pitkään piti taistella, että saatiin apua. Neuvolassa onneksi moneen kertaan kysyttiin tarvitaanko apua kotiin, mutta polilla vähäteltiin tilannetta kuukausia. Unikoulusta alettiin puhua, kun pojille tuli 6 kuukautta täyteen. Ei oltu valmiita siihen vielä silloin, koska pojat aivan selvästi itkivät kipua eikä siihen auta unikoulu. Soijakorvikkeen myötä, kun poikien olo helpotti, huomasin ensimmäistä kertaa milloin poikia väsyttää ja milloin itku on väsyitkua tai kiukkuitkua. Sitä ennen itku kuulosti pelkältä kipuitkulta.

Nukkumaanmenoa piti alkaa harjoitella, koska pojat olivat tottuneet nukkumaan sylissä kuukausien kanniskelun jälkeen. Aloitettiin siis kevyt unikoulu, jonka ansiosta pojat nukkuvat nyt pääsääntöisesti koko yön heräämättä. Unikoulusta lisää toisessa postauksessa! xxxx

Kiitos teille kaikille, jotka tsemppasitte meitä ja jaoitte kokemuksia mm.maitoallergiasta. Teistä oli iso apu! KIITOS! <3   

Ratasvihaa

Kuluneella viikolla on mennyt hermot useampaan otteseen meidän rattaisiin. 

Meillä on Ora Land -tuplavaunut (vaunupostaus täällä), joista pidin kovasti tähän asti. Nyt, kun pojat ovat jo niin isoja, että viihtyvät parhaiten puoli-istuvassa asennossa, rattaat (ts.ratasistuin) ei aja asiaansa ollenkaan. Ei olla käytetty vaunukoppia enää kuukausiin vaan pojat ovat maanneet/olleet puoli-istuvassa asennossa ratasistuimessa vierekkäin. Vaunuissa ei ole selkeää väliseinää vaan siellä köllötellään vieri vieressä. Olen pitänyt pohjalla äitiyspakkauksen makuupussia.

Pojat eivät enää pysy paikoillaan vaan venkuilevat ihan mahdottomasti hereillä ollessaan. Ennen nukahtamista Theo yleensä repii Jimin pipoa ja ottaa tuttia suusta, kahinaa kahinaa. Käytiin eilen markkinoilla ja pojat nukkuivat vain 45 minuuttia, joten olivat hereillä suurimman osan ajasta. Nyt lämmin ilma helpotti viihtymistä, kun pystyi olla ilman tumppuja ja pojat leikkivät leluilla vaunuissa. Kauaa ei kuitenkaan mennyt, kun Jimi jo kiipeili veljen päällä ja kääntyi mahalleen. Otettiin makuupussi pois ja yritettiin laittaa pojat istuvampaan asentoon ja tukea valjailla. EI. Se ei onnistu. Rataksen istuinosa on jollain tapaa niin pitkä ja leveä, että pojat ovat siinä todella epämukavassa asennossa ja valuvat. Valjaat ei tue tarpeeksi ja pojat valuvat entistä enemmän. Haaraväliin tuleva osa on todella pitkällä eikä tule lähellekään haaroja jos samalla täytyisi nojautua selkänojaan. Tähän kaikkeen vaikuttaa tietysti se, kun ei vielä itse istuta, mutta en usko asian korjaantuvan tarpeeksi edes sitten, kun istutaan. Missä mättää, meissä vai ratasosassa? :D 

Aurinko paistoi ja nyt ne Lindexin "rimpula"-aurinkolasit lentää päästä alta aikayksikön (kunnolliset on ostoslistalla), vaunuverho revitään pois ja sitten kitistään, kun aurinko paistaa silmiin. Huoh. Voitte kuvitella miten antoisa kotimatka meillä oli. Onneksi ei ollut pitkä matka.

Yhteenvetona siis, inhoan meidän rattaita. Vaunuina koppien kanssa toimivat todella hyvin, mutta eivät tässä vaiheessa. Selasin eilen tori.fi:tä uusien rattaiden toivossa. Siellä oli muutamat kiinnostavat, mutta äh, en tiedä. Merkillä ei ole väliä, kunhan ajaa asiansa. Olisi ihana kuulla teidän muiden tuplien kanssa menevien kokemuksista! xxxx

Millaiset tuplarattaat teillä on? Mitä suosittelette?   

KYSY!

Mitä haluat tietää? 

Mahdollisuus kysyä ensi perjantaihin 2.5.2014 asti.

Jätä kysymyksesi tähän postaukseen, teen erillisen vastauspostauksen. xxxx

Vauhdilla mennään

Laitetaas nyt meidän viime viikkojen kuulumisia. Olen luonnostellut postauksia mm.unikoulusta ja poikien yökyläilyistä, mutta sitä ennen ihan perinteinen kuulumispostaus.

Meille kuuluu hyvää. Arki on muuttunut uudella tapaa raskaaksi, kun kaksi vauhtivintiötä sinkoilee eri suuntiin, nousee ylös ja useimmiten myös kopsahtaa alas. Kyllä - täällä noustaan seisomaan! 

En osannut odottaa sitä, koska pojat eivät vielä istu ja sen tiimoilta saatiin ensi viikolle aika fysioterapiaan (kontrollissa lääkäri kiinnitti huomiota siihen, kun pojat eivät vielä istu ilman tukea. Tarkistetaan, ettei kyse ole viivästymästä tms.). Jimi hakeutuu aktiivisesti istuma-asentoon ja Theo istuu todella jämäkästi hieman tuettuna, mutta suojaheijasteita ei ole kummallakaan ollenkaan. Jos nojaa sivulle tai taakse vähääkään, niin siitä muksahdetaan ihan suorilta lattiaan. No, ensi viikolla fyssari saa taas katsoa miltä poikien meno näyttää. En kuitenkaan osaa olla lainkaan huolissani, koska pojat menevät todella näppärästi eteenpäin, kiipeilevät, harjoittelevat uusia taitoja ja näyttävät oikein hyvinvoivilta.

Kiirettä pitää. Nyt viimeistään ymmärrän sen, kun varoiteltiin kahdesta eri suuntiin sinkoilevista termiiteistä... Ehkä hieman liioiteltuna. Pojat tutkivat kaikkea, kuten asiaan kuuluu. Ollaan nostettu pois kaikki pojille vaarallinen eikä enää pidetä esteitä missään. Se vähensi kiinnostusta ja nykyään pistorasiatkin saa olla ihan rauhassa, ne on ihan tylsiä ja nähtyjä jo ;) 

Sunnuntaina täytin 24 vuotta ja sitä juhlistettiin kavereiden kanssa meillä lauantaina. Ilta oli hauska, mutta sunnuntaina heikotti ja väsytti sen verran, että nyt on taas juhlat juhlittu omalta osaltani pitkäksi aikaa, heh. Sunnuntaina oli poikien 10 kk (8kk)-päivä ja sen kunniaksi molemmat nousivat ensimmäistä kertaa seisomaan pöytää vasten. Eilen Jimi otti kolme huteraa askelta sohvasta kiinni pitäen ja äsken sama toistui ennen päikkäreitä. Jestas! Maanantaina läheisimmät tuli kahville ja pojat sai leikkiseuraa serkuistaan.   

Oli kiva pidennetty pääsiäisviikonloppu, kun Jesse oli kotona perjantaista maanantaihin. Tehtiin vaikka mitä, sää oli ihana ja nähtiin sukulaisia. Pojille tuli viikonloppuna flunssa ja pientä yskää on edelleen. Onneksi se ei ole pahemmin vaikuttanut yöuniin eikä yleisolemukseen muutenkaan.

Tulevana viikonloppuna käydään yhdessä vaunulenkillä ja markkinoilla. xxxx

Mitä te teette viikonloppuna?

Päivärytmi

Kirjoitin meidän päivärytmistä kunnolla viimeksi marraskuussa tässä postauksessa. Silloin pojat olivat 5kk (3kk). joten päivitys on paikallaan. Pojat ovat siis pian 10 kk (8kk). Rytmi on ollut jo jonkin aikaa tällainen: 

Klo 7-8 Theo herää ja haen hänet viereeni. 

8.00 Jimi herää ja liittyy joukkoon. Hetki möyritään ja halitaan.

*aamupesut ja päivävaatteet päälle 

8.15 aamupuuro

8.30 leikkiä 

*petaan sängyn, laittaudun ja syön aamupalaa

10.15 lounas (liha-kasvissose, vähän hedelmää + 120ml soijaa)

*vaipanvaihto, sylittelyä sängyllä, päikkärivalmisteluja 

11.00 ulkovaatteet päälle ja parvekkeelle nukkumaan / lähdetään vaunulenkille 

- joinain päivinä täytyy käydä rauhoittelemassa poikia ja heijaamassa vaunuja 1-10 kertaa, onneksi sitä tapahtuu enää vain harvoin

13.00 herätään

*leikitään, tehdään kotihommia

14.00 välipala (hedelmäsosetta, jotain sormiruokaa + 120ml soijaa)

*leikitään, syön lounaan

15.30 toiset päiväunet: ulkovaatteet päälle ja parvekkeelle / lähdetään käymään jossain

16.00 herätään 

*leikit isin kanssa, kokataan yhdessä koko perhe ja me Jessen kanssa syödään

  
17.15 päivällinen (lihakasvissose, vähän hedelmää + 120ml soijaa) 

*taas leikitään ja oleillaan 

19.00 iltapuuro ja iltapesut 

19.30 rauhoitutaan meidän sängyssä, luetaan iltasatu ja halitaan 

20.00 iltamaito ja unille ZzzZzz... 

Jimi nukkuu yön kokonaan heräämättä, Theo herää kerran tai kaksi, mutta nukahtaa yleensä itse uudelleen. 

Edit. molemmille tulee hampaita ja tällä hetkellä yöt on katkonaisempia. Jimille tulossa kolmas hammas ja Theolle toinen.

Tämänhetkinen rytmi sopii loistavasti meille kaikille. Pojat nukahtavat iltakasilta ja meillä on vihdoin omaa aikaa iltaisin. Ehtii rauhassa käydä suihkussa, syödä iltapalaa tai katsoa leffaa. Aamut alkavat aikaisemmin kuin ennen, mutta siihen on jo totuttu. Yleensä me mennään avoimeen päiväkotiin ensimmäisten päikkäreiden jälkeen eli yhden aikaan. Leikitään siellä pari tuntia ja pojat nukkuvat sopivasti päivän toiset päikyt kotimatkalla.

Rytmi aikaistui kertaheitolla niin, että eräänä aamuna pojat päättivät herätä klo 8 ja nukahtivat illalla klo 20 ja niin se jäi päälle. Sitä ennen rytmi oli klo 10-22. 

Unikoulu on tuottanut hurjasti tulosta. Siitä on tulossa oma postauksensa. xxxx

 Mukavaa viikonloppua!

Viikon menot

Hieman erilainen "kuulumispostaus" tällä kertaa, kun kirjoitan tämän viikon ohjelman. Meille kuuluu kaikin puolin hyvää. Molemmille pojille on tulossa hampaita, joten ruoka maistuu kohtalaisesti ja yöt on hieman katkonaisia. Viimeksi Jimin hammastellessa nämä "oireet" kesti noin viikon, joten ei tässä mitään. Hyvää kuuluu, hyvin jaksetaan (ainakin vielä;).  

Tällä viikolla meillä on normaalia enemmän menoja. 

Tänään oltiin vauvakerhossa pari tuntia. Poikien suloiset valokuvat perjantaisesta kerhokuvauksesta tulivat! Yhtään hymykuvaa ei ollut, kun tilanne hieman jännitti meidän kaksikkoa. Ihania kuvia kaikesta huolimatta. Tilasin muutaman kuvapaketin meille muistoksi ja isovanhemmille annettavaksi.

Tiistaina on kontrolli vauvapolilla. Keskosuuteen liittyvä käynti, jossa käydään läpi nykytilanne: kehitys, kasvu, refluksi, mahdollinen maitoallergia. Iltapäivästä olisi toinen vauvakerho, mutta en usko, että jaksetaan mennä sinne heti lääkärikäynnin jälkeen.

Keskiviikkona on kyläilypäivä.

Torstaina on kotipäivä. Käyn vaunulenkillä, ei mitään ihmeellistä.

Perjantaina on kauan pelätty sokerirasitus. Jesse on aamun poikien kanssa kotona, kun menen sinne. Pelottaa, jännittää, kauhistuttaa. Olen ihan varma, että raja-arvot paukkuu. Se tästä nyt vielä puuttuisi. En todellakaan uskonut raskausdiabeteksen osuvan kohdalleni, mutta niin kävi. Pelkään, että nyt sen jäljiltä todetaan 2-tyypin diabetes... Haluaisin ehtiä myös avoimeen päiväkotiin, sillä siellä on kirpputori. Riippuu vähän miten jaksan rasituksen jälkeen ja miten pojat nukkuu päiväunet.

Lauantaina on MINÄ-päivä. Aamulla menen kampaajalle, josta jatkan Lapsimessuille Helsingin Messukeskukseen. Olen odottanut tätä päivää pitkään. Jesse viettää isä-pojat-päivää silloin. Lauantai tule jo!

Sunnuntaina otan pojat mukaani tyttöjen brunssille. Jesse menee treeneihin ja kaverille. Yleensä vietetään viikonloput yhdessä perheen kesken, mutta nyt molemmille on hieman omaa ohjelmaa. Tämän lisäksi meillä pidetään asuntoesittely, joten lauantai-ilta taitaa päättyä lattioiden luuttuamiseen...       

Mukavaa viikkoa! Oletteko menossa Lapsimessuille? Toivottavasti nähdään lauantaina! :) xxxx

ps. niin suloista - pojat nukahtivat istualtaan Jessen syliin lämmittäessäni iltamaitoja <3 Taisi olla raskas kerhopäivä... 

Naperot liikkeellä

Theon ja Jimin liikkeelle lähteminen on saanut suuria muutoksia aikaan. Ensin opittiin kääntymään, sitten siirryttiin eteenpäin kierimällä ja sen jälkeen lähdettiin ryömimään. Theo alkoi ryömiä ensin ja pian Jimi lähti perään. Muistan vieläkin sen ensimmäisen kerran, kun Jimi ei enää ollutkaan siinä mihin hänet jätin. Hain keittiöstä kahvia ja palatessani olohuoneeseen, Jimiä ei näkynyt. Pelästyin, vaikka kaiken järjen mukaan alle puolivuotias ei voi kotona pitkälle karata ;) Jimi löytyi pöydän alta iloisena. Silloin tajusin, että nyt se on menoa.

Välillä tuntuu, etten pysy poikien kehityksessä perässä. Yhtäkkiä vauva kiipeää sitterin yli tai nousee polvilleen sänkyä vasten. Vauva-arki on muuttunut aika tavalla liikkeelle lähtemisen myötä. Kodin turvallisuutta täytyy miettiä tarkasti ja tehdä tarvittavat muutokset, jotta pojat voivat seikkailla täällä vaarattomasti. Tähän asti ollaan pärjätty sillä, että ollaan rakennettu linnake olohuoneeseen. Pojat eivät pääse johtojen yms. luo. Nyt nämä näppärät naperot ovat tajunneet mennä kaikista mahdollisista raoista, väleistä ja jopa kiipeävät "muurin" yli. Pojat kiipeilevät innoissaan myös toistensa päällä. Kumpikaan ei onneksi ole siitä moksiskaan, taitaa olla jokin yhteinen leikki ;)

Theo ja Jimi - arvasitko oikein? ;)

Päivät kotona tuntuvat nykyisin omalla tavallaan haasteellisemmilta kuin ennen. Poikia täytyy pitää silmällä tarkemmin ja keksiä enemmän puuhaa, koska paikallaan leikkiminen on ihan tylsää. Jimi ja Theo ovat kuin kaksi torpedoa; ensin toinen lähtee kovaa vauhtia menemään ja perästä tulee toinen. Kotona vietettävän päivän mittaan tehdään yhdessä ruokaa keittiössä tai siivotaan. Pojat tykkäävät istua syöttötuoleissaan ja katsoa mitä teen. Välillä leikitään poikien huoneessa sinne varastoiduilla leluilla, näin saadaan vähän vaihtelua myös lelupuoleen. Sen jälkeen olohuonekin kiinnostaa taas. Käydään usein avoimessa päiväkodissa ja perhekerhossa. Pojat tykkäävät kovasti ja nukahtavat heti vaunuihin, kun lähdetään kotiin.
 
Muistan miten sain kuulla "pelottelua" liikkeelle lähtemisestä ja miten se tulee olemaan vaikeaa erityisesti kaksosten kanssa. Noh, uusia haasteita vanhojen tilalle. Ollaan puhuttu Jessen kanssa siitä miten ihanaa on, kun pojat liikkuvat ja esimerkiksi kiipeävät itse syliin. Voiko ihanampaa olla?       

Voin vain kuvitella mitä kaikkea (niin hyvää kuin huonoa) tulevaisuus tuo tullessaan, kun pojat oppivat enemmän liikkumisenmuotoja... xxxx