Maitoallergia kaiken takana

Ensimmäiset kuukaudet kotona meni (muistaakseni) hyvin, myös öiden osalta. Pojat syötettiin kolmen tunnin välein. Yöllä meidän oli hankala nukkua, kun pojat pitivät keskosille tyypillistä "keskosmurinaa" jatkuvasti. Äänet oli hassuja ja niiden seasta koitin kuunnella, ettei kummankaan hengitykseen tule katkoja. Kuultiin miltä poikien itku kuulostaa vasta parin kuukauden iässä. Sitä ennen ei itketty ollenkaan. Premilon -keskoskorvike otettiin äidinmaidon ohelle käyttöön, kun pelkkä äm ei enää riittänyt noin kolmen kuukauden iässä. Niihin aikoihin alkoi yöitkut.

Premilon vaihdettiin Nan1, kun ei enää tarvittu keskoskorviketta. Sitä käytettiin monta kuukautta, kunnes koitettiin NanH.A ja Tutteli, mutta vatsavaivojen pahentuessa vaihdettiin takaisin Nan1. Päivisin ei ole koskaan ollut itkuisuutta, pojat ovat kilttejä, tyytyväisiä ja helppoja vauvoja. Iho on ollut syntymästä saakka kaunis ja hyvässä kunnossa. Ainoa mikä on vaivannut on vatsa. Muutaman kuukauden iästä asti on molemmille annettu päivittäin Pegorionia, mikä saa vatsan toimimaan. Sitä käytetään edelleen.

Iltamaidon jälkeen kun pojat laskettiin sänkyyn, alkoi huuto. Kaarelle vääntäytymistä, kamalaa kipuitkua, huutoa. Mikään ei auttanut. Sylissä hyssyttelyllä sai hetkeksi rauhoittumaan ja välillä jopa nukahtamaan. Jos laski takaisin sänkyyn, huuto jatkui. Sitä kesti n. 3 kuukauden iästä 7 kuukauteen asti. Joka ikinen yö me Jessen kanssa kannettiin poikia yöstä riippuen 4-10 tuntia. Siihen turtui lopulta ja se alkoi jopa tuntua siedettävältä, kun siihen oli tottunut eikä ollut kokemusta paremmasta. Nyt kun joku kysyy miten me jaksettiin, en tiedä itsekään. Nyt vasta ymmärrän miten raskasta se oli. Nukuttiin siis itse yössä vain muutama tunti ja sekin pätkissä. En saanut nukkua päiväunia, koska pojat nukkuivat päivisin ainoastaan liikkuvissa vaunuissa, joten aina oli lähdettävä vaunulenkille. Jessen tultua töistä sain hetken huilata, mutten osannut ottaa päikkäreitä enää siinä vaiheessa päivää. Lopulta olin niin yliväsynyt, etten osannut nukahtaa, vaikka pojat nukkuivat hetken. Mietin vain milloin täytyy taas nousta ja odotin valmiustilassa. Huh, se oli raskasta.   

Alussa saatiin hieman helpotusta "koliikkikeinusta", joita ostettiin kaksi. Niissä pojat tykkäsivät olla ja keinut olivatkin pelastus myös refluksioireisiin. Hankittiin myös Manduca-kantoreppu, mutta siinä pojat eivät viihtyneet. Meillä kävi perhetyöntekijä kerran viikossa kolmen kuukauden ajan. Viimeinen käynti oli tammikuun lopulla, silloin kun alkoi tavallaan raskain vaihe. Hölmönä kuitenkin ajattelin, ettei enää tarvita niin kipeästi apua, kun pojat jo nukkuivat päiväunet parvekkeella ja näin ollen sain päiviin 1-2 tunnin hengähdyshetken (toki vaunuja piti käydä heijaamassa välillä parikymmentäkin kertaa, mutta silti). Öisin ei kuitenkaan nukuttu sitäkään vähää...

Pikkuinen Jimi

Pikkuinen Theo

Kaikista raskainta on ollut avuttomuus. Se, kun vauva huutaa naama punaisena kipua enkä voi tehdä mitään. Se, kun joudun laskemaan itkevän vauvan hetkeksi meidän sänkyyn, koska me ollaan Jessen kanssa niin loppu, ettei yksinkertaisesti enää voida kävellä ja kantaa.

Neuvolassa voivoteltiin ja sysättiin vastuu poliklinikalle, jossa hoidetaan poikien keskoskontrollit. Polilla ei otettu tilannetta vakavasti. Yöitkujen syyksi sanottiin mm. koliikkia, "vauvat nyt vaan itkee", hyvän päivärytmin puute, suoliston kehittymättömyys. Arveltiin myös, että kipuilu liittyy refluksiin, vaikka kaikki refluksin oireet oli jo saatu kuriin lääkityksellä. Monesti meille naurettiin ja lähdettiin polilta yhtä avuttomina ja epätietoisina kuin sinne oltiin menty. Se tuntui todella pahalta. Koettiin olevamme yksin ja tässä kohtaa se avuttomuuden tunne oli suurimmillaan. Käytiin yksityisellä lääkärillä, jossa heitettiin ilmoille maitoallergian mahdollisuus. Kehotettiin kokeilemaan soijakorviketta. Ei kuitenkaan saman tien vaihdettu siihen, koska maitoallergiaan ei uskottu neuvolassa eikä polilla. Ei kuulemma ollut mitään siihen viittaavia oireita. Lopulta ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin kokeilla soijaa.

Ensimmäinen yö nukuttiin jo paremmin kuin kuukausiin. Soijakorviketta ollaan annettu nyt muutama kuukausi ja meillä on mennyt paremmin kuin koskaan! Sitä ei suositella alle puolivuotiaille eikä sitä muutenkaan "mainosteta". Meillä se toimii loistavasti ja nyt useampikin lastenlääkäri on kehottanut jatkamaan sillä vuoden ikään asti, kun se lopetti oireilun. Painotin viime kontrollikäynnillä miten suuri muutos meidän elämään on soijalla saatu ja vasta nyt lääkärit uskovat maitoallergiaan.

Harmittaa miten pitkään piti taistella, että saatiin apua. Neuvolassa onneksi moneen kertaan kysyttiin tarvitaanko apua kotiin, mutta polilla vähäteltiin tilannetta kuukausia. Unikoulusta alettiin puhua, kun pojille tuli 6 kuukautta täyteen. Ei oltu valmiita siihen vielä silloin, koska pojat aivan selvästi itkivät kipua eikä siihen auta unikoulu. Soijakorvikkeen myötä, kun poikien olo helpotti, huomasin ensimmäistä kertaa milloin poikia väsyttää ja milloin itku on väsyitkua tai kiukkuitkua. Sitä ennen itku kuulosti pelkältä kipuitkulta.

Nukkumaanmenoa piti alkaa harjoitella, koska pojat olivat tottuneet nukkumaan sylissä kuukausien kanniskelun jälkeen. Aloitettiin siis kevyt unikoulu, jonka ansiosta pojat nukkuvat nyt pääsääntöisesti koko yön heräämättä. Unikoulusta lisää toisessa postauksessa! xxxx

Kiitos teille kaikille, jotka tsemppasitte meitä ja jaoitte kokemuksia mm.maitoallergiasta. Teistä oli iso apu! KIITOS! <3