Sivut

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Syksyn uudet tuulet

Ihanaa syyskuun alkua!


Kerrospukeutumista, pimeneviä iltoja, kynttilöitä ja sisustusvaloja, raikas ilma, lempparisarjat palaa tauolta ja kerhot aukeaa kesätauon jälkeen. Kesä on "virallisesti" ohi ja on aika asennoitua syksyyn. Meidän arkeen tulee pieni muutos, kun palaan töihin parin viikon päästä. Ensin olin innoissani, mutta nyt fiilikset on kaksijakoiset. Nautin kotona olemisesta ja siitä, kun voi aamulla päättää mikä on päivän ohjelma. Onneksi muutos on kohtalaisen pieni, kun työvuoroja tulee olemaan yksi tai kaksi viikossa, ilta- ja viikonloppuvuoroja. Harmi, että se kaikki on pois meidän yhteisestä perheajasta ja varmasti tulee myös niitä hetkiä, kun Jessellä venyykin työpäivä ja olen pulassa oman töihinlähtöni kanssa. On kuitenkin kiva päästä takaisin tutun työporukan pariin tekemään mielekästä työtä. Saan laittautua ja valita asun miettimättä sopiiko se lasten perässä juoksemiseen ja lattialla möyrimiseen. Lisätienestit on tietysti myös plussaa kotihoidontuen ohelle. Ollaan päätetty, että pojat menee hoitoon vasta syksyllä 2015, jolloin suoritan opinnot loppuun. Alkuun suunnitelmissa oli aloittaa päivähoito jo tammikuussa, mutta en ole vielä valmis siihen. 


Jimi ja Theo voivat jo paremmin ja tänään päästiin pitkästä aikaa kunnolla ulos. Tehtiin pieni vaunulenkki ja käytiin kaupassa. Loput muuttosäkit on tyhjennettävä pian, koska tietty juuri niissä viimeisissä pussukoissa on kaikki syys- ja talvivaatteet... Tänään on yksi viikon kohokohdista, Toisenlaiset äidit. Kuinka moni katsoo? xxxx          

2 kommenttia:

  1. Mä katson!! :P Hei mistä nuo teiän pallovalot on? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee! Valot on Seven Art -nimisestä sisustuskaupasta Jumbosta :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3