Sivut

tiistai 23. syyskuuta 2014

Takaisin työelämään

Huomenna se tapahtuu, palaan töihin 1,5 vuoden tauon jälkeen. Olen käynyt työpaikallani tänä aikana todella paljon, tosin asiakkaan roolissa. Olen pysynyt hyvin mukana työporukassa ja ajantasalla mitä uutuuksia on tullut ja miten mikäkin asia on muuttunut poissaoloni aikana. Silti jännittää. 



ruusukultainen ja hopeinen avainnauha: Glitter / pinkki: Ordning & Reda 

Olen valmistautunut uuteen arkeen ostamalla kalenterin, muutaman avainnauhan, uusia "työvaatteita" ja eilen Lidlissä käydessäni ostin tälle viikolle eväät töihin. Olen viikon ajan nähnyt unta siitä miten unohdan työvuoron ja sen sijaan olen puistossa poikien kanssa tai tulen kipeäksi enkä pääse töihin. Kamalin töihin liittyvä pelko on just se, että yhtäkkiä tajuan olevani myöhässä töistä. Toivottavasti nämä unet loppuu töiden alettua... Tällä viikolla olen töissä keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina. Normaalisti teen vähemmän vuoroja, mutta tämä aloitus on tiiviimpi. Jesse pitää kesälomapäivän perjantaina ja pojat saa kunnon laatuaikaa isin kanssa.

puhelinkotelo: Glitter / kalenteri: Suomalainen kirjakauppa

vaatteet: Lindex


Olen miettinyt työasuja jo pitkään. Niin kiva päästä pukeutumaan ja laittautumaan kotona oloa enemmän. Töiden lisäksi me kerhoillaan tällä viikolla ja nähdään tuplakavereita. Tänäänkin olisi vauvakerho, mutta pojat eivät malta nukahtaa päiväunille ja kerhoon lähtö olisi puolen tunnin päästä... Saa nähdä päästäänkö tänään sinne. xxxx

Miten teillä muilla on sujunut töihin palaaminen?

14 kommenttia:

  1. Mulla myös alkaa työt ensi maanantaina! Tosin mulla alkaa heti rytinällä ja ens viikolla heti 6 työpäivää ja 46 työtuntia. Mutta silti oon niin innoissani! Onneksi tyttöjä ei tarvitse vielä viedä hoitoon, sillä mies on tyttöjen kanssa kotona aina joulukuun alkuun asti. :) Pois sulkien muutamaa viikkoa välissä, kun on koulutuksessa ja viikon töissä. :) Onneksi tätä töihin paluuta helpottaa vähän se, että oon eka vaan 2vk töissä ja sitten pidän loput kesälomat 2,5vk :)

    Tsemppiä töiden alkuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iina! :) Viikko meni hyvin, vaikka ekana päivänä olikin tosi vaikea jättää pojat :D Tsemppiä sullekin! Tekee hyvää, vaihtelu virkistää ja ihana, että tytöt on kuitenkin edelleen kotihoidossa ja saa laatuaikaa isin kanssa! :)

      Poista
  2. Minullakin alkavat työt pian, ja jännittää ennen kaikkea lapsen puolesta! Ehkä jotenkin selviän vieroitusoireista viemällä valokuvan työpaikalle, mutta ikävä tulee silti.

    Tsemppiä myös sun töihin paluuseen :)

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä töihin paluuseen! Itsekkin samaan kauppaan palasin 2kk sitten oltuani vuoden äitiyslomalla :) Ja hyvin on sujunut, saa taas erilaista sisältöä päiviin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niinpä! :) Kivaa vaihtelua ja sitten on taas superihanaa vapaapäivinä saada viettää koko päivä vain poikiin keskittyen :)

      Poista
  4. Mitäs työtä sä teetkään? :) tsemppiä uuteen arkeen!

    VastaaPoista
  5. Kovasti tsemppiä uuteen arkeen! Mitä sä muuten teet työkses? :)

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä töihin paluuseen! :) uusi arki varmaan vaatii totuttelua, mutta kyllä se siitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mari! :) Kyllä se tästä, kivaa vaihtelua!

      Poista

Kiitos kommentista! <3