Sivut

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Mikä vauvalle nimeksi?


Ristiäiset on tulevana lauantaina ja päästään viimein kutsumaan vauvaa hänen kauniilla nimellään. 

Ollaan pidetty nimi salassa ihan vahingossa. Ihan vahingossa siinä mielessä, että olen maailman huonoin pitämään tällaisia "salaisuuksia". Päätettiin nimi raskausaikana, muttei uskottu, että jaksettaisiin pitää se salassa vielä kaksi kuukautta neidin syntymän jälkeen. Toisaalta on kiva, että se tulee kaikille yllätyksenä. Jimin ja Theon nimet paljastettiin jo raskausaikana, joten tämä on uutta meille. Tuntui ihanalta puhua vauvasta hänen nimellään papin kanssa, kun tavattiin kastekeskustelun merkeissä.

Vauva saa kaksi nimeä. Ensimmäinen nimi sopii mielestäni yhteen Jimin ja Theon kanssa ja löytyy suomenruotsalaisesta kalenterista. Toinen nimi on pitempi ja tulee isoäidiltäni.


Minkä niminen hän on?

7 kommenttia:

  1. Nimiarvaukset on ihan mun lemppareita :)
    Veikkaan, että tyttönne voisi olla Alva Helena.
    Toinen arvaukseni on Elle Anneli ja kolmas vaikkapa Isla Rebecka.

    VastaaPoista
  2. FIA, heti kun hänet kuvissa näin, tuo nimi tuli mieleen. Ihanaa kastejuhlaa Päivi*

    VastaaPoista
  3. Minullakin tuli mieleen Luna :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvistä arvauksista, yksi meni lähelle ja yksi osui oikein :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3