Sivut

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kontrolli vauvapolilla

Oli ihan kiva tajuta eilen illalla yhdeksän aikaan, että seuraavana aamuna on aika vauvapolille klo 9.45... Jesse sai onneksi sovittua kyydin töihin, että minulle jäi auto. Siskoni lupautui mukaani avuksi. Kaikki hoitui siis hyvin. Meille on tullut nyt lyhyellä aikavälillä monta lääkäriaikaa, kun niitä on jouduttu siirtelemään ja olin jotenkin unohtanut tämän ajan.

Aamu alkoi aikaisin. Inhoan sellaisia aamuja, kun on kiire johonkin. Eniten sellaisia aamuja, jolloin joudun yksin laittamaan pojat ja itseni kiireellä valmiiksi. Heräsin 6.45 ja syötin pojat. Annoin unisten pikkuisten nukkua kahdeksaan asti, jolloin olin itse jo ehtinyt laittautua ja syödä aamupalaa. Ensin Theo pesulle ja sitten Jimi. Tuntui pahalta herättää kesken unien, molemmat nukkui niin sikeästi.

Syötiin aamupuuro ja oltiin ihan hyvissä ajoin valmiita. Ulkovaatteisiin ja siihen itse lähtöön menee aina ihan tuhottomasti aikaa. Aamutreeni tuli tehtyä, kun kannoin kaksi turvakaukaloa ja hoitolaukun autolle, huh! Putsasin auton ja päästiin lähtemään, onneksi vain 5 min myöhässä aikataulusta. Haettiin sisko ja oltiin ajoissa polilla.

kumpi on kumpi? ;)
Mukava hoitaja tuli "haastattelemaan" ja otettiin mitat pojista. Pojat olivat yhtä hymyä! Hoitaja oli todella mukava ja tunsin itseni hyväksi ja onnistuneeksi äidiksi, kun hoitaja niin kehui ja puhui tiettyyn tyyliin. Tulin tosi hyvälle tuulelle, kun hän kysyi miten ihmeessä olen niin freshinä ja hyvinvoivan näköinen, vaikka juuri kerroin meidän katkonaisista öistä. Sanoin, että salaisuus siihen piilee ihanassa miehessä ja läheisissä ;)

Lääkärin luona hyvä mieli hieman laski. Theo vierasti lääkäriä ja oli herkkiksenä. Itkuksi meni koko tutkiminen. Itkusta huolimatta lääkäri koitti saada Theon kiinnostumaan leluista eikä siitä tullut mitään. Otin Theon syliini rauhoittumaan ja lääkäri kysyi mitä taitoja Theolla on. Hmm... Siinä sitten koitin miettiä ja menin jotenkin paniikkiin. Käytiin läpi nukkumiset, syömiset, rytmiä ja lääkkeitä. Theo syö kuulemma liian vähän soseita ja juo liikaa maitoa. Tuli epäonnistunut fiilis. Juuri eilen mietin miten kivasti soseita on alkanut mennä alkuhankaluuksien jälkeen. Theo tosin on aika nirso eikä syö esim.lihoja yhtä hyvin kuin hedelmiä ja marjoja. Lihaa pitäisi syödä enemmän. Millä saa vauvan syömään jos ei maistu? 

Jimi ei vierastanut eikä itkenyt. Jimi kuitenkin selvästi jännitti eikä tehnyt juuri muuta kuin makasin selällään kädet levällään, keskoselle tyypillisessä asennossa. Lääkäri kummasteli sitä moneen kertaan ja kysyi onko Jimi sellainen myös kotona. Ei ole. Jimi tarttuu leluihin, pitää niitä kädessään ja siirtelee. Kääntyy yleensä heti selältä vatsalleen ja juttelee kovasti.
Jimin paino on noussut hienosti. Jimille maistuukin kaikki ruoka paljon paremmin kuin veljelleen.

Saatiin lähete fysioterapeutille. Käytiin siellä viimeksi marraskuussa eikä tarvetta jatkokäynneille ollut. Ihan kiva mennä sinne, koska lääkärin puheiden jälkeen olen hieman huolissani. Lopussa lääkäri teki yhteenvedon ja sanoi kyllä, että kehitys on ikätason mukaista, mutta kuitenkin. Ennen kotiinlähtöä käytiin pyytämässä hoitajalta fyssariaika. Pojat saivat hienot tarrat, kun olivat niin reippaita.   


Jäi vähän huono mieli. Yritän nyt tehdä lääkärin ohjeiden mukaan: enemmän soseita ja vähemmän maitoa. Viime syötöllä Jimi söi hienosti, mutta Theolle ei uponnut kuin varmaan 10 lusikallista. Vähensin maitoa 100 millilitraan eli 20 ml vähemmän kuin aiemmin. Se ei onneksi ollut vaikeaa pojille eikä ainakaan negatiivisesti vaikuttanut, koska päiväunia nukuttiin kolme tuntia parvekkeella :)

Jimi 7kk 

15.1.2014 // 19.12.2013

7310g // 6950g
69 cm // 65,8 cm
44,1 cm // 43,3 cm 

Theo 7kk

15.1.2014 // 19.12.2013

7175g //  6695g
68,4 cm  // 65,0 cm
43,9 cm // 43,2 cm

Onko vinkkejä millä saisin soseen (liha, kasvikset) maistumaan? xxxx      

17 kommenttia:

  1. Meillä ajoittain toiselle ( rv 31+) kaksospojalle ei oikein lihasose maistu. Mutta lihasoseen kanssa kun antaa lemppari hedelmäsosetta, niin soseen saa hyvin uppoamaan. Sosemäärät kun jatkossa nousevat, maitomäärät pienenevät huomattavasti, välillä soseen kanssa menee vain parikymmentä milliä jos sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäyksenä vielä edelliseen, meillä syödään aina sose ensin, niin paljon kuin jaksaa ja sitten huikat vasta päälle.

      Poista
    2. Kiitos kommentista! Theollekin on alkanut maistua, kun olen "piilottanut" lihan hedelmään tai kasvikseen :) Ollaan alusta asti annettu sose ensin, koska näille maitohirmuille ei muuten maistuisi sose ollenkaan :)

      Poista
  2. Höh, olipa jotenkin ikävä lääkärikäynti :/ Mutta ainakin itse tiedät, ettei pojat olleet omiaitsiään! <3

    Ja villi veikkaus, että etummainen on Theo ja takimmainen Jimi?

    Meillä ongelmana on nyt se, että pojat ei millään haluaisi juoda maitoa.. Soseita vedetään ihan mielettömästi ja maitoa vaan hörppy. Maidot väheni silloin, kun alettiin lounaalla ja päivällisellä syödä vaan sosetta ja ruokajuomana vettä. Niin toimiskohan se teilläkin?

    Mutta miten hyvin pojat on kasvaneet! Ei oo kyllä teilläkään enää keskosuudesta tietoakaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Nelli! Joo se on tärkeintä. Ihan kiva mennä fyssarille kuitenkin :)

      Hih, toisin päin ;)

      Oho, ihan päinvastainen tilanne. Kyselin tuosta vedestä, mietityttää vaan se, kun edelleen täytyy sakeuttaa maito, ettei se nouse... Pikkuhiljaa kokeillaan miten on veden kanssa. Luulen, että ainakin alkuun tulee itku, kun ei saakaan maitoa :D Soseen jälkeen on molemmilla mairea ja odottava hymy, kun tietävät mitä on tulossa :D

      Poista
  3. Oliko puhetta, että voisi laittaa hieman rypsiöljyä soseen sekaan? meillä neuvolassa annetaan sellainen ohje, jollei paino ole noussut riittävästi. Ehkä se toisi myös lisämakua lihasoseeseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli puhetta, toivoivat kuitenkin, että paino nousisi ihan itsestään ilman mitään ylimääräistä... Se kikka otetaan käyttöön jos ei nouse näin :)

      Poista
  4. Sama vinkki kuin tuossa ensimmäisessä kommentissa: meidän kaksosista poika on aina ollut nirsompi, mutta tosi paljon makean perään, ja vauvana lihasoseita meni yhdessä vaiheessa vain, jos siinä oli puolet hedelmää mukana. Tyttö taas on aina maistellut reippaasti kaikkea ja tykännyt happamistakin mauista ihan vauvasta asti. Bataatti ja maissi oli meillä myös sellaisia "makeita" soseita (ja niissä on tosi paljon energiaa verrattuna vaikka perunaan), jotka pojallekin maistui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomattu on ;) Sillä lailla saan nyt Theollekin lihaa menemään. Eipä herra nirsoile, kun on liha ympäröity hedelmällä ;)

      Poista
  5. Meillä taas tuo, kun laittoi hedelmäsosetta lihasoseen sekaan, aiheutti hirveää yökkimistä. Että varmaan on aika yksilöllistä, mutta kannattaa kokeilla! :) On kyllä ollut tyhmä lääkärikäynti.. Mutta luulisi siellä fyssarilla näkevän sitten, missä oikeasti mennään..! On kyllä niin suloisuuksia nuo teidän poitsut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin tietyissä yhdistelmissä tulee vähän yökkimistä. Yleensä bataatti+hedelmä tekee sen. Muuten toimii hyvin :)

      Kiitos kovasti Mari :)

      Poista
  6. Meillä ei myöskään ensin soseet maistunut, ja maitoa meni paljon..sitten lopetin imetyksen ja maitoa ei juotu juuri mitään :/ Nyt kumminkin kaikki tasaantunut ajan kanssa. Joskus jää joku ruoka väliin jos ei tytölle maistu :) Jos on kasvu normaalia ja soseita alkanut paremmin menemään kuin vaikka aikaisemmin niin kyllä se mun mielestä riittää ;)
    Ei noita pikkuisia meinaa saada syömään jos niitä ei kiinnosta :D
    Kyllä se siitä tasaantuu! Kunhan syövät edes jotain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä :) Oon huomannut, ettei kannata "turhista" stressata. Heti, kun lakkasin miettimästä liikoja niin syöntijutut alkoi tasaantua :)

      Poista
  7. Hei sinä monikkoäiti! Olisitko kiinnostunut foorumikirjoittelusta?

    Keinuhevonen on uusi yhteisö, joka on perustettu syyskuussa 2013. Olemme saaneet uuden foorumin avattua nyt tammikuussa! Foorumilla on kaksostenodottajia jo kolme. Olisi hienoa saada porukkaan myös monikkoäitejä. Tervetulos tutustumaan ja rekisteröitymään!

    www.keinuhevonen.munfoorumi.com

    VastaaPoista
  8. Nuo lääkärissä käynnit ovat aina aika vaikeita tilanteita äidille. Me aikanaan käytiin meidän pikkukeskosen kanssa lähes joka kuukausi jossain ja aika usein lähdettiin pahalla mielellä. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna tajuaa, että ei lääkärit voi siinä lyhyessä ajassa kovin täydellisiä lausuntoja antaa ja toki vauvatkin jännittävät tilannetta. Itse kuitenkin tietää ja näkee miten lapsi/lapset kehittyy ja voi. Teidän vauvat näyttävät niin hyvin voivilta ja virkeiltä, että sulla varmaan ole mitään syytä huoleen minkään suhteen. Ja toisaalta hyvä, että sait fyssariajan, häneltä kuitenkin saa hyviä vinkkejä poikien liikkumisen kehitykseen. Ja ihan varmasti Theonkin ruokahalu parantuu viimeistään siinä kohtaa, kun hän lähtee liikkeelle. Tiedän toki, että me äidit aina stressaamme ja huolehdimme ja on helppo sanoa kaiken näköistä, mutta kaikesta huolesta ja vähäin murheistakin minun pienestä 660 gramman pojasta on kasvanut ihan kelpo poika. Ja niin kasvaa Theosta ja Jimistakin. Terkuin Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Olen huomannut saman. Yritän olla miettimättä liikaa lääkärin sanoja. Paljon on syöminen parantunut ja muutenkin tasaantunut :)

      Ihana kuulla! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3