Sivut

perjantai 16. tammikuuta 2015

Hyviä hetkiä

Lääkkeistä on ollut apua, enää pieni yskä jäljellä. Ollaan päästy puistoon leikkimään, käyty pitkillä kävelyillä koko perhe, hoidettu ruokaostokset yhdessä ja hengailtu kotona. Sain myös pientä hemmottelua, kun ystäväni laittoi mulle ripsipidennykset. Ihanan helppoa nyt! Ripsipidennysten myötä en ole juuri meikannut, ne tekee jo niin paljon. Olen käynyt salilla ja bodybalancessa viime viikkoina ahkerasti ja panostanut terveelliseen ruokavalioon. Muutos omassa voinnissa on ollut huomattava. Olen paljon pirteämpi ja jaksan paremmin. Tästä on pidettävä nyt kiinni. Helpompaa tästä on tehnyt Jessen kotona oleminen, kun olen saanut tehdä ruoat rauhassa ja ehtinyt itsekin syödä säännöllisesti.


Elämäntaparempan lisäksi olen innostunut kodin sisustamisesta ja tarvittavien huonekalujen bongaamisesta kirpparilta. Selaan jatkuvasti paikallisten fb-kirppisten ja tori.fi tarjontaa aarteiden toivossa. Se on mahtava tunne, kun tekee hyvän löydön ja miettii paljonko sillä säästi verrattuna kaupasta ostettuun. Me tehtiin juuri huippulöytö: vaalea hyväkuntoinen sohva parilla kympillä! Vanha musta nahkasohva lähtee siskon mukana uuteen kotiin.

Ensi viikosta tulee kiireinen, joten oli kiva viettää tämä viimeinen yhteinen arkiviikko suht rauhallisesti. Maanantaina Jesse menee töihin ja me perhekerhoon jos poikien vointi on hyvä. xxxx  

Hyvää viikonloppua!

10 kommenttia:

  1. Teillä on ihanan näköstä kotona :) Ja vau mitkä säihkysilmät sulla! Mistä on nuo sun leggarit tossa rataskuvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! <3 leggarit on Lindexistä, ostettu vuosi sitten :)

      Poista
  2. Rakastuin tuohon lumiukkoon! Ihanan pullea :)

    VastaaPoista
  3. Mistä nuo aivan ihanat kuvioleggarit on?? Nimim. Oon ettiny tollasia viimesen vuoden!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lindexistä, ostettu kylläkin reilu vuos sitten :/ toivottavasti löydät jostain! :)

      Poista
  4. Mistä löytyi sohva?

    Anna

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3