Sivut

perjantai 30. tammikuuta 2015

Vaivaa toisen perään

Huh mikä viikko. Olen vasta "heräämässä henkiin". Tällä kertaa syy ei ole pojissa vaan itsessäni. Sairastin ennen joulua pari poskiontelotulehdusta ja se tuntui uusineen jälleen kerran. Useamman lääkärikäynnin jälkeen sain viimein apua, mutta vaivasta toiseen - viimeinen viisaudenhammas ilmoitti itsestään. Se poistettiin iltapäivystyksessä, kun kipu oli jo kovaa eikä suu auennut kunnolla. Poistokuoppa ei kuitenkaan lähtenyt paranemaan toivotulla tavalla ja jouduin uudelleen päivystykseen. Kuoppa oli tulehtunut, mutta oikeilla lääkkeillä kipu hävisi nopeasti. Olen useampana iltana tällä viikolla nukahtanut sohvalle jo ennen iltayhdeksää, vaikka olen nukkunut parit päiväunet päivän aikana. Huimasta unimäärästä huolimatta olin todella väsynyt päivisin. Onneksi väsymys hellitti samaa tahtia kipujen kanssa ja eilen oli jo ihan tavallinen, hyvä päivä.

Ollaan heikosta voinnistani huolimatta tehty kaikenlaista viikon mittaan, koska eihän energinen minikaksikko hidasta tahtiaan äidin väsyn takia ;) Ollaan käyty perhekerhoissa, puistossa, kaupassa ja nähty kavereita. Keskiviikkona oli käynti korvaklinikalla, jossa päädyttiin putkitukseen toistuvien korvatulehdusten ja Theon liimakorvan takia. Olen huojentunut, toivottavasti putkista on apua eikä poikien tarvitsisi kärsiä korvatulehduksista enää yhtä usein. Lähetteeseen merkattiin jonotusajaksi 1-2 kuukautta, mikä taitaa olla suhteellisen nopeaa toimintaa kunnalliselta puolelta..?


Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Voisin höpistä vielä vaikka mitä, mutta ehkä jatkan toisella kertaa, ettei mene liian sekavaksi. Ylläolevat Beemoo -rattaat saatiin Jollyroomilta ja niistä tulee juttua kunhan käyttökokemusta on hieman enemmän.   

TGIF - onneksi on perjantai ja viikonloppu edessä. Huomenna olen töissä, mutta sunnuntaina ollaan koko perhe yhdessä! xxxx

Mukavaa viikonloppua! 

7 kommenttia:

  1. Huh sinullepas sattui! Onneksi olet jo paremmassa kunnossa, kun ilmeisesti olet töihin huomenna menossa. :)
    Ja voi mitkä ihana ketterän näköisen matkarattaat! Sellaiset olisi hakusassa meillekin joten käyttökokemus-postausta odotellessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi meni ohi! :) Rattaat on tosi hyvät! Kulkee mukana aina kun mennään yhden kanssa johonkin :) Niin näppärää liikkua vain yhden kanssa! :D

      Poista
  2. Voi sua! :( onneks jo parempaan päin! Tuli mieleen tosta korvakierteestä, että onko teillä pojille vakuutukset? Meillä on hirveen pohdinnan alla. Itse koen, että oon saanu ihan hyvää ja nopeaa hoitoa kunnallisella puolella joten vähän kyseenalaistan miksi pitäisi aina käydä yksityisellä. Mutta tietty lapsen kanssa on varmaan kivempi.. Saatiin niin kallis tarjous lähitspiolalta siitä, et sieltä nyt ei ainakaan.. P.s mikä iiiihana vaalea liivi sulla on tossa yhessä kuvassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nyt jo ihan hyvä olo :) Ei oo vakuutuksia. Yritettiin kyllä saada, mutta kun ennenaikaisuuden uhka tuli niin aikaisessa vaiheessa niin se rajasi jo tosi monta kohtaa pois vakuutuksesta ja poikien synnyttyä hengitysvaikeuksien kera niin se rajasi lisää ja jäljelle olis jäänyt niin vähän mitä korvaisi niin ei ollut järkeä ottaa enää, etenkään niillä vakuutusmaksuilla! Ollaan me jouduttu maksamaan tässä 1,5 vuoden aikana kaikesta poikien terveyteen liittyvästä monta tuhatta, mutta tosiaan meillä olis ollut ne vakuutusmaksutkin tosi korkeat. Jos saatais vielä lapsi niin ottaisin ehdottomasti vakuutuksen :D ...vaikka sit meneekin tietty niin, ettei sairastele lainkaan mutta ainahan se on parempi niin päin. Toisaalta, oon ollut kyllä tyytyväinen meidän saamaan palveluun julkisella puolella. Olipas nyt sekava vastaus :D Sen voin sanoa, että kyllä sitä pärjää ja saa ihan hyvää hoitoa ilman vakuutustakin :)
      Kiitos, liivi on H&M, mutta ostettu kirpparilta ;) Se on ihan superihana ja lämmin. Vinkkaan jos joskus kyllästyn ;)

      Poista
    2. Okei, kiitti! :D mä vähän kallistun sen puolelle ettei nyt taideta ottaa.. Täytyy nyt pyöritellä vielä!

      Poista
  3. Kylläpä sua nyt koetellaan, toivottavasti teidän sairastuskiintiö olisi nyt vähäksi tai mieluummin pidemmäksikin aikaa täynnä. Tosi kivoja kuvia pojista, ovat söpöjä. Terkuin Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan! Pääasia kuitenkin, että pojat pysyvät terveinä :) Kiitos Leena! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3