Raskausajan muistelua

Kaksi vuotta sitten raskaus oli vasta ihan alussa eikä siitä tiennyt kuin lähimmät. Spekuloinneilta ei kuitenkaan vältytty, kun olin selvinpäin uuden vuoden juhlissa. Aikaisempien keskenmenojen takia kerrottiin raskaudesta muille vasta viikolla 15.   

rv 9 ja "iso vauvamasu" haha!

Alkuraskauden kärsin jatkuvasta pahoinvoinnista ja älyttömästä väsymyksestä. Kuvotti yötä päivää enkä päässyt aamuisin sängystä ylös ellen syönyt jogurttia heti herätessäni. Välillä tuntui kuin kärsisin jatkuvasta krapulasta. Heikotti, oli paha olo, mutten kuitenkaan oksentanut. Pahin helpotti joskus siinä 13.viikon kohdalla. Pahoinvointirannekkeista tuntui olevan apua. Väsymys jatkui enkä tehnyt juuri muuta kuin pakollisen eli opiskelin ja kävin töissä. Vapaa-ajan makasin kotona ja nukuin. Silittelin turvotusmasuani jo alusta asti, kun se oli "niiiiiin iso vauvamasu" jo viikolla 7, haha! Eihän se oikeasti ollut, mutta sitä oli vaan niin innoissaan. Päivittäin tiedustelin Jesseltä näkyykö masu jo enemmän... Saatiin tietää kaksosista rv 9. Seuraavassa ultrassa rv 12 vahvistui, että kaksoset ovat identtisiä ja näin ollen riskejä on enemmän. Aloin etsimään kaksosblogeja ja liityin monikkoyhdistykseen. 

Keskiraskaus eli kohdallani n. viikot 13-20 oli ihanaa aikaa. Pahoinvointi hellitti, vatsa kasvoi, saatiin tietää vauvojen sukupuoli, pahimmat pelot väistyi ja nautin raskaana olemisesta. Fiilistelin ja suunnittelin tulevaa. Käytiin huhtikuussa Jessen kanssa Ranskassa minilomalla ollessani 19.viikolla. Varmistin edellisviikon kontrollissa, että voin lähteä matkaan turvallisin mielin eikä lääkäri nähnyt sille mitään estettä, koska kaikki oli hyvin ja viikkoja vielä niin vähän. Palatessamme jotain oli kuitenkin käynyt. Edellisestä kontrollista oli kaksi viikkoa ja yhtäkkiä saatiinkin murskaavia uutisia: "vauvat voi lähteä syntymään milloin vain, tilanne on niin huono. Valitettavasti me ei voida sille mitään ennen kuin viikkoja on vähintään se 23-24." Se oli ihan hirveää. Parin päivän päästä mentiin Naistenklinikalle, jossa vahvistettiin sama, mutta ehdotettiin tukilangan laittamista. Siinä oli riskinsä ja meidän oli tehtävä päätös. Päätettiin yrittää kaikkemme ja se laitettiin onnistuneesti. Pari viikkoa olin täydessä vuodelevossa kotona, mutta se ei enää riittänyt.

Ranskassa rv 19, miniConverset mineille

Supistustuntemuksien takia lähdettiin Naistenklinikalle viikolla 23+. A-vauvan jalka tuntui kanavassa ja ainoa mikä vielä piti oli tukilanka. Jäin osastolle loppuraskaudeksi. Sain heti kortisonipiikin ja makasin viikkoja pää alaspäin, jotta kaikki paine saatiin pois kohdunsuulta. Ensimmäisen viikon ajan luonani kävi eri lastenlääkäreitä kertomassa miten toivottomalta tilanne näyttää ja mitä vauvoille mahdollisesti kävisi jos he syntyisivät lähipäivinä. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa ja toivoa. Päivä kerrallaan. Kuukauden jälkeen olo helpotti. Sairaalan päivärytmi oli se mikä aikataulutti päivän. Aamiaisen jälkeen tiesin odottaa käyrille pääsyä, sitten lounas, päikkärit, Täykkäreitä, blogin kirjoittamista, Jesse ja mahdollisia muita vieraita, päivällinen, iltapala ja nukkumaan klo 22. Pääsin suihkuun pari kertaa viikossa ja se oli vieraiden ja ultrien ohella niitä viikon kohokohtia. Unohdin miltä normaali elämä tuntuu siinä kuukauden makaamisen kohdalla.

Raskausajasta olin täydessä vuodelevossa viikot 20-31. Haluaisin sanoa, että siitä jäi kamalat traumat ja _ei enää koskaan_, mutta aika kultaa muistot. Otin paljon valokuvia raskausaikana ja niitä katsellessani muistan siitä ajasta paljon hyvää. Sairaalassakin koitin ottaa kaiken mahdollisen irti raskaudesta. Joka päivältä on valokuvia, juttelin pojille masuun päivät pitkät, osallistuin musiikkiterapiaan ja kirjoitin aktiivisesti tänne ajatuksiani. Hoitajat olivat ihania ja oppivat tietämään, että soittaessani kelloa klo 14 olen välipalan tarpeessa. Suosikkini sairaalan menusta tuli myös nopeasti selville ja hoitajat toivat mitä pyysin.

rv 24, voi sitä onnea!

 Positiivista raskaudessani oli vähäiset vaivat ja kolotukset. Koko sairaalassaoloajan nukuin joka yö n.10 tuntia. Nukahdin helposti ja nukuin aamuun asti. Heräsin kellontarkasti 7 odottamaan aamiaista. Aina välillä minulta kysyttiin tarvitsenko unilääkettä tai juttuseuraa, mutta niille ei ollut tarvetta. Vatsa kasvoi, mutta ainoat vaivat oli kuiva ja kutiseva iho vatsanalueella ja selällä maatessani tuleva heikotus. Sanottakoon kyllä, että olisin mieluummin ottanut kaikki mahdolliset vaivat ja täysiaikaisen raskauden kuin todella aikaisin alkaneen ennenaikaisuuden uhan, pitkän vuodelevon ja keskosvauvat. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, se on tärkeintä. Minulle ei ole iskenyt kertaakaan raskaus- tai masuikävää, mutta mielessä on pyörinyt mahdollinen seuraava raskaus. Tulenko edes raskaaksi, tuleeko taas keskenmeno, joudunko vuodelepoon, syntyykö vauva keskosena? Meillä on toiveissa kolmas lapsi, sitten joskus, mutta kaikki edellämainittu pelottaa. Haluaisin niin kokea normaalin raskauden ja synnytyksen. Aika näyttää miten käy. xxxx

Onko teille iskenyt raskaus- tai masukaipuu?