Sivut

torstai 1. tammikuuta 2015

Raskausajan muistelua

Kaksi vuotta sitten raskaus oli vasta ihan alussa eikä siitä tiennyt kuin lähimmät. Spekuloinneilta ei kuitenkaan vältytty, kun olin selvinpäin uuden vuoden juhlissa. Aikaisempien keskenmenojen takia kerrottiin raskaudesta muille vasta viikolla 15.   

rv 9 ja "iso vauvamasu" haha!

Alkuraskauden kärsin jatkuvasta pahoinvoinnista ja älyttömästä väsymyksestä. Kuvotti yötä päivää enkä päässyt aamuisin sängystä ylös ellen syönyt jogurttia heti herätessäni. Välillä tuntui kuin kärsisin jatkuvasta krapulasta. Heikotti, oli paha olo, mutten kuitenkaan oksentanut. Pahin helpotti joskus siinä 13.viikon kohdalla. Pahoinvointirannekkeista tuntui olevan apua. Väsymys jatkui enkä tehnyt juuri muuta kuin pakollisen eli opiskelin ja kävin töissä. Vapaa-ajan makasin kotona ja nukuin. Silittelin turvotusmasuani jo alusta asti, kun se oli "niiiiiin iso vauvamasu" jo viikolla 7, haha! Eihän se oikeasti ollut, mutta sitä oli vaan niin innoissaan. Päivittäin tiedustelin Jesseltä näkyykö masu jo enemmän... Saatiin tietää kaksosista rv 9. Seuraavassa ultrassa rv 12 vahvistui, että kaksoset ovat identtisiä ja näin ollen riskejä on enemmän. Aloin etsimään kaksosblogeja ja liityin monikkoyhdistykseen. 

Keskiraskaus eli kohdallani n. viikot 13-20 oli ihanaa aikaa. Pahoinvointi hellitti, vatsa kasvoi, saatiin tietää vauvojen sukupuoli, pahimmat pelot väistyi ja nautin raskaana olemisesta. Fiilistelin ja suunnittelin tulevaa. Käytiin huhtikuussa Jessen kanssa Ranskassa minilomalla ollessani 19.viikolla. Varmistin edellisviikon kontrollissa, että voin lähteä matkaan turvallisin mielin eikä lääkäri nähnyt sille mitään estettä, koska kaikki oli hyvin ja viikkoja vielä niin vähän. Palatessamme jotain oli kuitenkin käynyt. Edellisestä kontrollista oli kaksi viikkoa ja yhtäkkiä saatiinkin murskaavia uutisia: "vauvat voi lähteä syntymään milloin vain, tilanne on niin huono. Valitettavasti me ei voida sille mitään ennen kuin viikkoja on vähintään se 23-24." Se oli ihan hirveää. Parin päivän päästä mentiin Naistenklinikalle, jossa vahvistettiin sama, mutta ehdotettiin tukilangan laittamista. Siinä oli riskinsä ja meidän oli tehtävä päätös. Päätettiin yrittää kaikkemme ja se laitettiin onnistuneesti. Pari viikkoa olin täydessä vuodelevossa kotona, mutta se ei enää riittänyt.

Ranskassa rv 19, miniConverset mineille
Supistustuntemuksien takia lähdettiin Naistenklinikalle viikolla 23+. A-vauvan jalka tuntui kanavassa ja ainoa mikä vielä piti oli tukilanka. Jäin osastolle loppuraskaudeksi. Sain heti kortisonipiikin ja makasin viikkoja pää alaspäin, jotta kaikki paine saatiin pois kohdunsuulta. Ensimmäisen viikon ajan luonani kävi eri lastenlääkäreitä kertomassa miten toivottomalta tilanne näyttää ja mitä vauvoille mahdollisesti kävisi jos he syntyisivät lähipäivinä. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin odottaa ja toivoa. Päivä kerrallaan. Kuukauden jälkeen olo helpotti. Sairaalan päivärytmi oli se mikä aikataulutti päivän. Aamiaisen jälkeen tiesin odottaa käyrille pääsyä, sitten lounas, päikkärit, Täykkäreitä, blogin kirjoittamista, Jesse ja mahdollisia muita vieraita, päivällinen, iltapala ja nukkumaan klo 22. Pääsin suihkuun pari kertaa viikossa ja se oli vieraiden ja ultrien ohella niitä viikon kohokohtia. Unohdin miltä normaali elämä tuntuu siinä kuukauden makaamisen kohdalla.

Raskausajasta olin täydessä vuodelevossa viikot 20-31. Haluaisin sanoa, että siitä jäi kamalat traumat ja _ei enää koskaan_, mutta aika kultaa muistot. Otin paljon valokuvia raskausaikana ja niitä katsellessani muistan siitä ajasta paljon hyvää. Sairaalassakin koitin ottaa kaiken mahdollisen irti raskaudesta. Joka päivältä on valokuvia, juttelin pojille masuun päivät pitkät, osallistuin musiikkiterapiaan ja kirjoitin aktiivisesti tänne ajatuksiani. Hoitajat olivat ihania ja oppivat tietämään, että soittaessani kelloa klo 14 olen välipalan tarpeessa. Suosikkini sairaalan menusta tuli myös nopeasti selville ja hoitajat toivat mitä pyysin.
rv 24, voi sitä onnea!
 Positiivista raskaudessani oli vähäiset vaivat ja kolotukset. Koko sairaalassaoloajan nukuin joka yö n.10 tuntia. Nukahdin helposti ja nukuin aamuun asti. Heräsin kellontarkasti 7 odottamaan aamiaista. Aina välillä minulta kysyttiin tarvitsenko unilääkettä tai juttuseuraa, mutta niille ei ollut tarvetta. Vatsa kasvoi, mutta ainoat vaivat oli kuiva ja kutiseva iho vatsanalueella ja selällä maatessani tuleva heikotus. Sanottakoon kyllä, että olisin mieluummin ottanut kaikki mahdolliset vaivat ja täysiaikaisen raskauden kuin todella aikaisin alkaneen ennenaikaisuuden uhan, pitkän vuodelevon ja keskosvauvat. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin, se on tärkeintä. Minulle ei ole iskenyt kertaakaan raskaus- tai masuikävää, mutta mielessä on pyörinyt mahdollinen seuraava raskaus. Tulenko edes raskaaksi, tuleeko taas keskenmeno, joudunko vuodelepoon, syntyykö vauva keskosena? Meillä on toiveissa kolmas lapsi, sitten joskus, mutta kaikki edellämainittu pelottaa. Haluaisin niin kokea normaalin raskauden ja synnytyksen. Aika näyttää miten käy. xxxx

Onko teille iskenyt raskaus- tai masukaipuu? 
   

23 kommenttia:

  1. Olipas koskettavasti kirjoitettu. <3 Kyllä teitä koeteltiin raskaudessa, mutta onneksi saitte parhaimman palkinnon: kaksi ihanaa poikaa. <3
    Voi ja raskaus- ja masukaipuu on ollut jo vuoden verran kova, mutta tässä terveydentilassa raskaus ei ole mahdollinen. Ehkä mekin sitten joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Selina! <3 Niinpä, onneksi kaikki meni lopulta hyvin! Ikävä kuulla, toivon kovasti että raskaus tulee mahdolliseksi kohdallanne! <3

      Poista
  2. Mä en voi kuvitellakaan, miltä tuntuu olla sairaalassa noin pitkään! Mulle se viikko synnytyksen yhteydessäkin oli liikaa, mutta toki sitä tekisi kaikkensa vauvojen eteen :) olet kyllä ihan älyttömän vahva ♡

    Mitä vauvakuumeeseen tulee, mulla ei ole tullut vielä kertaakaan sellainen olo, että kaipaisin mahaa. Ainakaan lähitulevaisuudessa :D toki halutaan vielä varmasti jossain kohtaa lisää lapsia, mutta toisaalta ei sekään olisi maailmanloppu jos meidän lapsiluku jäisi tähän.

    Ihanaa uutta vuotta teille, toivottavasti nähdään taas tänä vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Johanna! :) Ei sitä ihan ymmärräkään, meni vaan hetki kerrallaan ja parhaiten auttoi kun ei ajatellut elämää sairaalan ulkopuolella. Vauvojen takia kyllä jaksoi :)

      Mulla on vähän sama fiilis, toisaalta haluaisin vielä kolmannen ja kokea normaalin raskauden, mutta jos ei vauvakuume kovin pahana iske niin meillä on kaikki hyvin näinkin :) Kiitos samoin, toivottavasti me nähdään! :) Järkätään niin, että nähdään ;)

      Poista
  3. Mulle tuli vähän masukaipuu kun katselin ennen vuodenvaihdetta kuvia viime alkuvuodesta... :) muuten en ole ehtinyt ajatella uutta raskautta kun on niin touhukas pikkuneiti viemässä huomiota :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se helposti tulee kuvia katsellessa, huomattu on :D hih, sama juttu täällä. En tiedä mitä tekisin jos täällä olis vielä yksi nyt näiden tihulaisten kanssa pyörimässä :D

      Poista
  4. On ollut masunkaipuuta, mutta muuten en kyllä sitä raskautta juuri kaipaa. Kamalaa aikaahan se oikeasti oli! Ensin hirveät pahoinvoinnit, raskausdiabetes alusta asti, ja närästys alkoi pari päivää plussasta ja jatkui koko raskauden, keskiraskaudessa lyhyt ihan jees aika, ja sitten vihlovat vatsakivut heti jos otti pari askelta edes normaalivauhdilla, kivat liitoskivut, ja kappas, yhtäkkiä synnytys ilman varoitusta rv 27+1. Eipä ole tännekään seesteistä rauhaisaa raskautta luvassa enää koskaan. Toisen lapsen vielä haluaisin, mutta se saa odottaa siihen asti, että tyttö on riittävän vanha selviämään erosta, jos joudun vuodelepoon sairaalaan... Tai ainakin pitää olla niin iso, että osaa itse tehdä vaikka voileivän jos äiti ei voi liikkua sohvalta mihinkään. Meidän typykkä on vähän vanhempi kuin teidän pojat, huhtikuussa syntyi :) Aloin silloin seurata teidän blogia kun jostain kumman syystä keskosuus oli ajankohtaista.

    t: Suvi K.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, et ole päässyt helpolla :/ Varmaan ihan kamalaa, kun synnytys yhtäkkiä käynnistyi. Mä sentään ehdin totutella ajatukseen todella kauan ja silti se tuntui jotenkin todella vaikealta. Miten teidän tyttö voi nyt? :) Ihanaa uutta vuotta! :)

      Poista
    2. Kiitos kysymästä, tyttö voi vallan erinomaisesti! :) Alusta asti on mennyt niin hyvin, ettei olisi paremmasta voinut uneksiakaan. Alussa oli RDS ja apneointia, mutta siinäpä ne. Lisähapesta vieroituttiin jo 1kk iässä, eikä sairaala-aikana tullut yhtäkään infektiota, ei suoliongelmia, ductusleikkauksia eikä mitään. Tyttö oli yli vuoden ennen kuin sai edes ensimmäisen flunssansa päiväkodin alettua. Tosin nyt onkin sitten ollut jo kolme korvatulehdusta 4kk sisällä...

      Olihan se melkoinen järkytys kun pelkän mielenrauhatarkastuksen yhteydessä (vaisut liikkeet) jäätiinkin synnärille, ja valmistautumisaika oli sen 10h jonka ajan synnytystä yritettiin estää. Vaan en tiedä olisiko se ollut sen kummempaa, vaikka olisin ehtinyt makoilla murehtimassa asiaa. Sitä vain sitten mentiin niillä eväillä, mitkä oli annettu. Ja mikä onni, että oltiin jo siellä synnärillä, kun se synnytys käynnistyi!

      Mutta nyt tuo kohta 1v 9kk juosta touhottaa ympäriinsä, puhua pälpättää tauotta ja on viime viikkoina alkanut laulamaankin! Äiti jäi vähän monttu auki tuijottamaan, kun pari viikkoa ennen joulua otti ja lauloi "Tuiki tuiki tähtönen" kokonaan! :D Sitä ennen olisin väittänyt, että puhuu sellaisia 2-3 sanan lauseita :D

      Eikä se raskauskaan vissiin ollut riittävän vaikea, kun sen kerran haluaa toisenkin kerran vaivoikseen :P Kaiken kaikkiaan väittäisin, että on päästy hyvinkin helpolla, on tuo lapsi niin suunnaton onni. :) Ihanaa uutta vuotta teillekin, ja ihana kun jaksat kirjoittaa blogia, sitä on todella mukava seurata. :)

      Poista
    3. Mahtavaa, että kaikki on hyvin eikä mitään "traumoja" jäänyt, vaikka tytöllä olikin raskas alku! Kiitos kovasti! :)

      Poista
  5. Heippa! Olipa ajankohtainen kirjoitus itselleni. Aloin seuraamaan blogiasi keväällä, rv 24, maatessani itse Naistenklinikalla viikon verenpaine-seurannassa. Olin "vain" viikon, mutta yhdyin jo silloin kirjoituksiisi. Ruoka-ajat rytmittivät päivää ym.
    Pääsin viikon päästä kotiin, elin kotona useita viikkoja suht seesteistä aikaa, kunnes rv 33+, verenpaineet nousivat huippulukemiin ja pissaan alkoi kertyä valkuaista; raskausmyrkytys. Poikamme syntyi päivää vaille 34 viikolla, painaen just vajaa 2kg. Olimme vajaa kaksi viikkoa vastasyntyneiden osastolla ja sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin. Paitsi että se kirjoitus, jossa mainitsit että toinen pojista oli vain maannut keskoskontrollissa, meillä kävi kerran samoin :) ja kävimme pari kertaa fyssarissa.
    Ei tähän ollut tarkoitus kirjoittaa näin pitkää stooria :)

    Noh, mutta. Poikamme on nyt 7kk, ja vaikka toisen lapsen suunnittelu ei ole vielä ehkä ajankohtainen, huomaan ajattelevani samoja asioita. Joudunko sairaalaan, joutuuko lapsi syntymään ennenaikaisesti, olisipa ihana kokea täysiaikainen raskaus ym.

    Kiitos ihanasta blogista; tästä oli jo silloin iloa ja on edelleen. Luen vanhoja kirjoituksiasi vähän kun meidän pojan ikään synkronoiden, ja tuoreita postauksia odotellen!
    Kaikkea hyvää teille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Kiitos ja kiva, kun kirjoitit pitkän kaavan mukaan. Kiva kuulla toisten kokemuksia :) Yksi hoitaja sanoi mulle "lohdutuksena" kerran, että "mieti ettet sentään joudu makaamaan hiljaa pimeässä huoneessa ilman elektroniikkaa tai mitään, kuten moni verenpainepotilas täällä". Eihän se nyt paljoa "lohduttanut", mutta kuitenkin :D

      Onneksi teillä meni kaikki hyvin raskausmyrkytyksestä huolimatta. Kaikenlaista sitä voikaan tulla! :/ Toivottavasti me molemmat saatais kokea normaali raskaus ilman ylimääräisiä ongelmia! Hyvää uutta vuotta ja kaikkea hyvää! :)

      Poista
  6. Aloin seurata blogiasi siinä vaiheessa, kun jouduit sairaalaan. Todella hienosti jaksoit ne viikot siellä ennen poikien syntymää. Olin aikoinaan samassa tilanteessa (v. 1996), jolloin minulle ilmoitettiin, ettet tämän raskauden aikana poistu tästä sairaalasta. Viikkoja oli silloin hilkkua vaille 27. Omani sairaala-aikani jäi lyhyeksi, poika syntyi jo kymmenen päivän päästä. Jälkikäteen mietin, olisinko mitenkään selväpäisenä selvinnyt noin pitkään kuin sinä sairaalassa jouduit olemaan. Toisaalta lapsen takia sen olisi varmaan jaksanut.

    Minulle ei enää uutta raskautta tullut, mutta toki pyörittelin samoja ajatuksia päässäni, miten seuraava raskaus sujuisi. Ajattelin silloin ja ajattelen edelleen, ettei "salama kahta kertaa osu". Seurantahan ongelmaraskauden jälkeen on todella hyvää ja tiivistä, joten toivon, että te nuoret äidit vielä uskallatte yrittää.

    terkuin Leena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena! :) Kyllä sitä ihmeitä tekee lasten takia! :) Saa nähdä miten käy mahdollisen seuraavan raskauden kanssa. Kerään voimia ja uskallusta vielä ainakin pari vuotta... Mutta varmasti seuranta on hyvää, kuten sanoitkin!

      Hyvää uutta vuotta Leena! :)

      Poista
  7. Hei, Aikoinaan luinkin blogisi kokonaan läpi omana tuplaraskausaikana. Saatiinko selville, miksi cervix lyheni ja alkoi funneloitumaan? Johtuiko jotenkin sikiöiden asennosta vai rakenteellisesta poikkeudesta? Vaikka tuplaraskaus antaa valtavasti painetta kohdunsuulle, niin kuitenkin sen pitäisi normaali olosuhteissa "kestää" paljon pidemmälle kuin tuonne 20+ viikoille. Ovatko lääkärit kertoneet, kuinka mahdollista tämä ennenaikainen kypsyminen olisi myös uudessa raskaudessa, vaikka vain olisi yksisikiöinen? Näin maalaisjärjellä ajateltuna pidempi tauko raskauksien välillä luulisi olevan parempi. Toivottavasti saatte vielä tulevaisuudessa lisää pienokaisia niin toivoessanne! Kiitos ihanasta ja koskettavasta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kommentista. Syy ei selvinnyt enkä edes tiedä tutkittiinko sitä sen enempää, kun heti ryhdyttiin hoitamaan tilannetta. Kukaan ei ainakaan kertonut syytä eikä sitä lue sairaalapapereissanikaan. Haluaisin ehdottomasti kuulla syyn, että uskallan ajatella seuraavaa raskautta tosissani. Siitä ei ollut silloin mitään puhetta, olin itse niin sekaisin, etten osannut kysyä. Aion jutella taustani tuntevan lääkärin kanssa ennen kuin yritetään, jotta saisin lisätietoa ja osaisin varautua tulevaan.

      Kiitos paljon, hyvää uutta vuotta! :)

      Poista
  8. aaaw, mä juuri rakastuin sun ihaniin kaksos poikiin. Jään kyllä seuraamaan! :)

    http://nuorenamammaksi2011.blogspot.fi/2015/01/kysymysten-aika.html

    On kysymysten aika! Käyhän sinäkin nakkaamassa omasi!

    VastaaPoista
  9. Moikka Nanna!
    Aloin seuraamaan blogiasi vuoden 2013 lopulla.
    Minulla oli lähes vastaava tilanne kuin sinulla, tosin odotin yhtä vauvaa ja tukilankojen sijasta minulla oli pessaari. Blogisi antoi meille toivoa Naikkarilla maatessa.
    Kerron vähän omaa tarinaani :)
    Meillä oli kanssa miehemme kanssa taustalla keskenmeno, keskeytynyt keskenenmeno.
    Aika pian tämän jälkeen olin uudestaan raskaana, n. 5kuukautta oli väliä uuteen raskauteen.
    Uusi raskaus meni suht hyvin aluksi, mitä nyt aivan kamalaa pahoinvointia 24/7 :) mutta n. rv 13 aloin tuntemaan supistusmaista kipua, tiesinhän millaista supistuskipu on edellisen keskeytyneen raskauden vuoksi. Neuvolassa tämän sanottiin kuitenkin olevan normaalia...
    rv. 16 minulla alkoi verinen vuoto, jolloin olimme aivan varmoja että tämäkin raskaus meni kesken, ja itku kurkussa ajelimme porvoon sairaalaan :'( Mutta, onneksemme ultrassa näkyikin oikein vauhdikas sikiö, joka heitteli kuperkeikkaa ja potki hullunlailla <3 Lääkäri huudahtikin innoissaan ennenkuin uskalsimme katsoa monitoria että tämän elinvoimaisempaa vauvaa saa hakea!!! <3 pahoinvointikin alkoi helpottamaan ja odottelimme innoissamme rakenneultraa joka oli viikolla 20. Se olikin shokki! Vauvamme pää oli todella alhaalla, ja minua pyydettiinkin varautumaan vuodelepoon. tätä ennen olin siis jo omien tuntemuksien vuoksi sitkeesti hakenut saikkua seisomatyöstäni ja maannut kotona, onneksi!
    Ei mennyt viikkoakaan rakenneultrasta kun hakeuduimme kipujen takia Porvoon sairaalan päivystykseen ja huomattiin funneling sekä kohdunkaulan lyhentyneen melkein 4 cm:stä 2:teen :( Päivystävä lääkäri otti heti yhteyttä Naistenklinikalle tukilankojen laittoon, mutta sieltä suositeltiin pessaari hoitoa, joka ei vielä ollut kuin ihan parilla ollut käytössä, mutta saanut hyviä tuloksia. Muutaman päivän makoilin Porvoon sairaalassa ennen siirtoa Naikkarille toimenpiteseen. Minut siis otettiin Porvooseen sisään viikojen ollessa 21, mutta supisteluihin ei annettu kuin vaan kipulääkettä. Pessaari asenneettiin ja minut kotiutettiin viikkojen vähyyden takia vaikkakin testi joka kertoo ennenaikaisuudesta oli positiivinen ja riski synnyttää seuraavan 2 viikon sisään oli todella suuri. Olimme musertuineita :'( Toivottiin vaan että päästään edes raskausviikoille 23, jotta vauvamme saisi kaiken mahdollisen avun jonka hän tarvitsee! Niin täyttyi rv 23+0, ja samana päivänä minut otettiin Naistenklinikalle sisään, koska funneling oli pahentunut ja kohdunkaula lyhentynyt senttiin. Samana päivänä pistettiin ensimmäinen annos kortisonia ja seuraavana päivänä lastenlääkäri tuli juttelemaan vauvamme mahdollisuuksista, jotka olivat erittäin heikot näillä viikoilla, vaikkakin poikamme oli onneksi jo yli puoli kiloinen joka antoi edes hiukan toivoa, mutta vammautumisen riski oli erittäin suuri jos hän edes selviytyisi! kokoajan sanottiin että viikoille 26 asti en kyllä mitenkään tule tällä tilanteella pääsemään.Viikot ne vain lisääntyivät ja olo alkoi olemaan kokoajan helpottuneempi kuin rajapyykkejä ylittyi, vaikkakin väliin mahtui muutaman viikon ajan se että kalvopussikin oli työntynyt emättimeen ja koko raskaus oli enään pessaarin varassa... ensin huokastiin, rv 26, sitten rv 28kin ja 30!! siinä vaiheessa tuli suuri helpotus ja alettiinkin jo puhumaan kotiutumisesta rv 32, mikä kovasti pelotti koska asuimme sairaalasta melkein tunnin matkan päässä. lopulta kotiuduin rv 33, kolmen kuukauden sairaalassa makaamisen päätteeksi! rv 34 jouduin takasin viikoksi koska tilanne oli huonontunut ja pistettiin kolmas annos kortisonia. Ja taas pääsin lopulta onneksi yhtenä kappaleena kotiin! viikot ne vain vierivät ja pessaari poistettiin rv 36 jonka varassa olin kokoajan enään ollut ja oltiin varmoja että synnytys käynnistyy poistoon.



    VastaaPoista
  10. Niin pitkä tarina että joudun lisäämään vielä tekstiä :) toivottavasti jaksat lukea :) Elikkäs jatkoa pessaarin poiston jälkeen..
    Jostain kumman syystä kaulaa oli tullut takaisin ja supistuksiakaan ei enään tullut kuin ihan pieniä, vaikka koko raskauden olin kärsinyt kivuliaista supistuksista ja päivääkään ei mennyt sairaalassa etten olisi nifanginia saanut, välillä loudauksena, välillä riitti pari. Ja kokoajan lääkärit sanoi etten tule pääsemään rv 26 asti joka lopulta kasvoi viikkoon 35. Mutta niin vain kävi että terve poikamme näki päivänvalon vasta rv 40+5!!!! <3 tätä ei kyllä kukaan uskonut! Minun tapauksessani ennenaikaisuus testi ei ollut oikea positiivinen, makuuhoito, osaava henkilökunta sekä pessaari pelastivat poikamme!! <3 Olemme myös miettineet samoja asioita kuin te, olisi aivan ihanaa saada pojalle pikkusisarus, mutta en tiedä, riskit ovat aivan liian isot, että uskaltaako sitä koskaan enään uudestaan tulla raskaaksi... Minulla nimittäin syyksi epäillään kohdunkaulan rakenteellista heikkoutta, koska avautuminen alkoi niin varhaisilla viikoilla..
    Mutta pääasia että kaikki päättyi lopulta paremmin kuin hyvin, ja nyt ollaan maailman ihanimman 10 kk pikkuvipeltäjän onnelliset vanhemmat <3
    Elikkäs näinkin voi käydä :)
    Oikein ihanaa kevään odotusta teidän perheelle! Ihanat pojat! <3

    VastaaPoista
  11. Moikka! :) Kiitos kokemuksesi jakamisesta. Oot ollut todellinen tsemppaaja! Pelottavan aikaisin alkoi sielläkin vaikeudet. Se jatkuvassa pelossa eläminen oli kyllä ihan kamalaa! :( Etenkin, kun ennusteet oli huonoja erityisesti alkuvaiheessa. Ihan mahtavaa, että poika malttoi pysyä masussa noin pitkään, ihan uskomatonta! :) Koskaan ei voi tietää miten käy, toivottavasti joku saa toivoa tästä. Ihmeitä voi tapahtua :) Jäi kiinnostamaan se miten pessaari toimii tässä tilanteessa? Teille se ilmeisesti oli todella tarpeen ja hyödyllinen. Liittyykö siihen paljon riskejä? Omana raskausaikana puhuttiin vain tukilangasta ja siinäkin hyöty vs.riskit oli aikalailla tilanteesta riippuen :)

    Kiitos kommentista, tuli todella hyvä tästä! :)
    Mukavaa kevättä teille sinne vipeltäjän kanssa! <3

    VastaaPoista
  12. Kiitos tästä päivityksestä ja myös anonyymille kertomuksestasi. Kaivelin tämän vanhemman päivityksen esille kun tämän päivän rakenneultra rv 19+0 muuttui pakkolevoksi. Tilanne huono. Nyt kotona jalat kohti kattoa, vain vessassa saa käydä. Odotetaan sairaalaan siirtoa (160 km päässä). Siellä ois tulossa tuo pessaari. Pää ihan tyhjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tsemppiä ja jaksamista! <3 Taisit laittaa sähköpostia, vastaan pian! Olet ajatuksissa!

      Poista

Kiitos kommentista! <3