Sivut

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tammikuun menoja

Pitkään aikaan ei ole ollut neuvolaa tai polikäyntejä, mutta nyt tammikuun aikana niitä on senkin edestä. Huomenna on kauan odotettu 1,5-vuotisneuvola. Kiva saada tietää miten pojat on kasvaneet ja päästä juttelemaan neuvolatädin kanssa ajankohtaisista asioista. Aika on jo 8.15, auts. Yleensä me heräillään vasta klo 9 jälkeen... Perjantaina Jimillä on verikokeet ja ensi viikolla astmapolikäynti. Theolla on korvien jälkitarkastus ja molemmilla pojilla vielä kuun lopussa korvaklinikkakäynti. Huh mikä muistaminen aina kenen kanssa pitää mennä minnekin.


Tuntuu, että arki alkaa rullata taas pikkuhiljaa. Meillä alkaa perhekerho ensi maanantaina ja olen jännännyt sitä joulusta asti. Se ei ole avoin perhekerho vaan suljettu ryhmä, koska siellä keskustellaan luottamuksellisesti. Äidit ja lapset ovat osan ajasta eri huoneissa, jotta äidit saavat keskittyä. Lapsille on järjestetty lastenhoito. Se jännittää eniten, koska en ole ennen jättänyt poikia kellekään muulle kuin perheenjäsenelle tai kummille. Pojathan ovat viereisessä huoneessa, mutta silti jännitän. Hyvää harjoitusta ensi syksyn päivähoidon aloittamiselle... Jimillä on vieläkin eroahdistusta niin saa nähdä suostuuko herra edes jäämään vieraiden kanssa. Ensimmäinen kerta on onneksi tutustumista paikkaan, hoitajiin ja toisiin äiteihin ja lapsiin. Ihanaa, kun meillä on ensimmäinen "yhteinen harrastus". Toivon vaan, että pojat pysyvät terveinä. Me ei olla pitkään aikaan käyty kerhoissa tms. juurikin sen ainaisen sairastelun vuoksi.

Jesse on sairaslomalla vielä 1,5 viikkoa. Erityisesti Jimi on nyt liimautunut Jesseen niin, että itkee jos Jesse menee toiseen huoneeseen. Ollaan vietetty viime aikoina aika paljon aikaa yhden pojan kanssa kerrallaan. Olin Jimin ja vanhempieni kanssa Hyvinkäällä käymässä maanantaina ja Jesse jäi Theon kanssa kotiin. Molemmat selvästi nauttivat saadessaan olla yksin ja huomion keskipisteenä. Yhden kanssa meneminen on niin helppoa ja mukavaa! Ostettiin eilen yksösmatkarattaat, ettei tarvitse yhden kanssa kulkea tuplilla. xxxx


Käyttekö te perhekerhossa tai vastaavissa?

8 kommenttia:

  1. Ihana Jimi :) <3 perhekerhoista ei oo vielä juuta tai jaata sanottavana.. Haluan kyl ehdottomasti käydä kun sen aika koittaa!

    VastaaPoista
  2. Me käydään perhekahvilassa, joka aukeaa aamulla 10 ja on auki kello 15 asti. Siellä on aikuisille ja lapsille kahvihetki, vapatta leikkiä ja seurustelua ja kun kerran on seurakunnan kerhosta kyse, niin pieni hartaus.
    Kerho on mukavaa ja nautin siellä käymisestä suuresti. Olen saanut muutamia äitiystäviä ja mikä tärkeintä A-muru ikäistään seuraa.
    Suosittelen lämpimästi ja rohkeasti vain mukaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kivalta! :) Pitäisikin joku päivä mennä sellaiseen, kun välillä perhekerhot tuntuu olevan meille ihan väärään aikaan :D Olis kiva, kun voisi itse päättää milloin on meille sopivin aika mennä.

      Poista
  3. Pakko kysyä kun tällein ulkopuolisen silmissä teidän pojat on ihan samannäkösiä enkä tunnista heitä toisistaan, niin onko teillä ikinä mennyt pojat ns "sekaisin" ? :D niinku heidän ollessa yli vuoden ikäsiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, moni sanoo samaa :D Ehkä kerran väsymyksissäni olen "mennyt sekaisin", kun pojilla oli samanlaiset yökkärit ja tukat sekaisin. Nyt he on jo niin omanlaisiaan tyyppejä, etten edes osaa ajatella heitä kaksosina tai jotenkin samoina/samanlaisina.

      Poista
  4. Kuulostaa mukavalta tuo suljettu perhekerho! Kuntako järjestää? Miten pääsitte mukaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on seurakunnan järjestämä. Näin ilmoituksen, soitin yhteyshenkilölle ja mahduttiin mukaan varasijalta :) Maanantaina ei päästy sairastelun takia, joten huomenna menen ekaa kertaa, jännää! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3