Sivut

tiistai 15. tammikuuta 2019

Ihana brunssipaikka Helsingissä

Käytiin lauantaina brunssilla meidän ystävien kanssa. Onneksi he ehdottivat sitä, koska meille ei olisi tullut mieleenkään. Ollaan ehkä vähän kaavoihin kangistuneita, heh. Ihastuin brunsseiluun ja erityisesti siihen paikkaan niin paljon, että varmasti mennään Jessen kanssa lähiaikoina uudelleen!

Varattiin pöytä Ruoholahdessa sijaitsevasta Farosta. Viihtyisä ja tunnelmallinen paikka meren äärellä. Aikuisten brunssi maksoi 25€ ja lasten euron per ikävuosi. Ellen jäi ravintolan ulkopuolelle päiväunille, koska pöydästämme oli suora näköyhteys vaunuihin ja meillä oli itkuhälytin mukana. Se meni kätevästi, koska sisällä hän olisi herännyt samantien.


Tarjolla oli vaikka mitä herkkua! Olin tietysti vaikuttunein jälkiruokapöydästä, missä sai mm. tehdä ja täyttää oman vohvelin, oli erilaisia kakkuja, tuoreita hedelmiä, marmeladia ja jäätelöä. Suolaisten puolelta löytyi mm. salaattia, munakokkelia, leipää, croissantteja, perunaa, lohta, bataattiranskalaisia ja itsetäytettäviä burgereita.

Syötiin ja juteltiin Farossa 1,5 tuntia. Ellen heräsi jossain vaiheessa ja istui tyytyväisenä vuorotellen jokaisen sylissä. Ihan paras aloitus lauantaille!    

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3