Sivut

torstai 16. marraskuuta 2017

Pikkuhiljaa taas voimissani

Isänpäivänä iski flunssa todenteolla päälle, kun kaksi viikkoa oli tuntunut siltä, että kohta se tulee. Koko alkuviikon nukuin kaiken sen ajan mitä pystyin ja Jesse huolehti poikien hoidosta. Tosi kurjaa, mutta eihän näille mitään voi. Koko alkuviikko menikin sitten ihan sumussa ja olo oli voimaton. Eilen piristyin vähän ja kävin suihkussa, mikä jo itsessään antoi energiaa. Sairastellessani minulla on tapana tehdä mielessäni lista asioista, jotka haluan tehdä parannuttuani. Nyt listaan kuuluu mm. uimaan meneminen poikien kanssa, kahvilla käyminen, ulkoilu ja perusjutuista nauttiminen. Kahta jälkimmäistä olen jo toteuttanut.  


Tänään olen jaksanut olla pystyssä ja innostuin laittamaan muutaman jouluisen koristeen esille. Kaivoin valmiiksi loputkin koristeista, mutta niiden kanssa odotan vielä jokusen päivän. Jaksamiseni ollessa ihan hyvä kävin poikien kanssa puistossa. Valittiin kauempana oleva puisto, jotta saatiin vaihtelua ja pojat olivatkin innoissaan merirosvolaivasta, polkukarusellista ja erikoisista keinuista. Viihdyttiin puistossa lounaaseen asti pienestä sateesta ja koleasta säästä huolimatta ja kotimatkalla päätettiin, että tänään leivotaan pipareita. Lounaan ja (äidin, ei poikien)  pienen lepohetken jälkeen ryhdyttiin piparitalkoisiin. Piparien tekeminen on hauskaa, helppoa ja kivaa yhteistä tekemistä. Pidettiin glögi- ja piparihetki iltapäivällä ennen kuin Jesse tuli töistä. Illalla ei tehty muuta kuin leikattiin poikien hiukset, he kävivät kylvyssä, syötiin ja leikattiin saksilla erilaisia kuvioita, koska se on toisen pojan lempipuuhaa. Tässä päivässä oli juuri sopivasti tekemistä enkä olisi jaksanut tehdä mitään spesiaalimpaa. Sohvanpohjalta nouseminen täytyy tehdä vaiheittain ja seuraava vaihe on mennä huomenna iltavuoroon. Uskomatonta, että taas on viikonloppu!

Mitä suunnitelmia teillä on?        

2 kommenttia:

  1. Huh, hyvä että helpotti vihdoin! Ihanat joulukoristelut. :) Itsellä viikon ainoa vapaapäivä ja illalla työpaikan pikkujoulut. Tänään vaan halitellaan ja leikitään tytön kanssa, joka on ikävöinyt kipeänä kotona koko ajan töissä olevaa äitiä. Viikonlopuksi taas töihin. Hyvää viikonloppua teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Toivottavasti oli kivat pikkujoulut ja työkiireet vähän helpottaisi! Kivaa viikonjatkoa! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3