♥ painoin 14 kiloa enemmän kuin tällä hetkellä
♥ blogi oli yksi keskeisimmistä asioista ja kirjoitin paljon sairaala-aikana
♥ kuuntelin toistolla samoja biisejä, joista tulee nyt ne kuullessani mieleen sairaalan valkoiset seinät ja se pelonsekainen jännitys
♥ kaikki läheiset odottivat tietoa poikien syntymästä
♥ sain kokea miltä kevyet supistukset tuntuvat
♥ olin huojentunut kuullessani sektiopäätöksestä ja muistan aina lääkärin iloiset sanat "tänään on hyvä päivä poikien syntyä", rv 31+0
♥ yllätyin nähdessäni pienet poikani, niin pieniä ja hentoja
♥ itkin onnesta ja siitä helpotuksesta, että kaikki oli ohi nyt ja mikä tärkeintä: pojat pääsivät hyville viikoille asti
♥ maailmani muuttui kertaheitolla täysin
♥ pitkän odotuksen jälkeen olin yhtäkkiä äiti
♥ kävin katsomassa kuuden tunnin ikäisiä poikiani teho-osastolla ja pelkäsin koskettaa heitä
♥ nautin liikkumavapaudesta
♥ kävin ensi kertaa pitkään aikaan suihkussa niin, ettei joku hoputtanut minuutin jälkeen ovella ja käskenyt takaisin petiin
♥ yllätyin positiivisesti nähdessäni itseni kokovartalopeilistä sektion jälkeen
♥ istuin yksin lapsivuodeosaston ruokatilassa ja katsoin muita vanhempia vastasyntyneidensä kanssa, tuijotin ikkunasta Helsingin kattojen yli ja näin sumun seasta pilkistävän auringon, silloin tajusin vasta kunnolla tulleeni äidiksi. Uskomaton tunne.
♥ menin nukkumaan tuijottaen saamiani kuvia pojistani ja luin samalla blogiin ja Facebookiin tulleita onnitteluviestejä läpi
Kaksi vuotta sitten kaikki päättyi onnellisesti, vaikka monta kertaa sain kuulla varoitteluja. Viikko viikolta päästiin eteenpäin laskien selviytymisen todennäköisyyksiä, muistellen millaista se normaalielämä oli sairaalan ulkopuolella, saaden voimaa läheisiltä ja tässä sitä nyt ollaan.
Kahden maailman rakkaimman pojan äitinä.
Mä olin juuri ennen poikien syntymää "löytänyt" blogisi ja olin niin iloinen puolestasi, että vauvat pysyivät kohdussa yli 30 viikon ja syntyivät hyväkuntoisina. Voin vaan kuvitella, miten rankkoja nuo viikot Naistenklinikalla olivat sulle. Toisaalta lastensa eteen tekee kyllä mitä vaan. Mähän myös jouduin sairaalaan rv 26 kommentilla "olet täällä raskauden loppuun asti". No, vain kymmenen päivää ehdin olla ennen pojan syntymää.
VastaaPoistaVoin vakuuttaa, että poikien syntymäpäivän tapahtumat säilyvät kirkkaana mielessäsi aina. Vaikka mun pojan syntymästä tulee heinäkuussa 19 vuotta, muistan kristallin kirkkaasti lääkärin sanat "täältä tulee tosi pieni poika".
Ihanaa, että pienistä keskospojistasi on kasvanut reippaita pieniä miehiä. On ollut tosi kiva seurata heidän kehitystään blogisi välityksellä.
terkuin Leena
Kiitos Leena kommentista :) Olen samaa mieltä, en varmana koskaan unohda niitä ensihetkiä. Vauvavuosi on aika hatarana mielessä, mutta ne ensimmäiset päivät... Unohtumatonta <3
PoistaIhanaa päivää teille ja isoille pojille terkkuja ♡
VastaaPoistaPs. Joko siitä muka on kaksi vuotta?! Mihin tämä aika oikein häviää..? :)
Kiitos Johanna <3 Juuri niin, taivastelen sitä vähän väliä :D
Poista<3 <3
VastaaPoista