Toistensa parhaat ystävät

Jimi ja Theo ovat liimautuneet yhteen. En tiedä vaikuttaako dagiksen aloittaminen miten paljon asiaan, mutta veljen on pysyttävä näköpiirissä jatkuvasti ja balanssi katoaa jos toinen vaikka nukkuu päiväunia pitempään kuin toinen. Niin kävi viime viikonloppuna ja Jimi huuteli alakerrasta "Teetoo, veikkaa" jos veli sillä heräisi ja tulisi alas. Pojat leikkivät yhdessä ja lukevat toisilleen kirjoja. Ulos lähtiessä pidetään huoli, että myös veli tulee ja nopeampi pukija auttaa hitaampaa. Tällainen veljesrakkaus on todella liikuttavaa ja on hienoa nähdä miten tärkeitä pojat ovat toisilleen, korvaamattomia.

Dagiksessa tähän on kiinnitetty huomiota ja alettu ohjaamaan poikia eri leikkeihin, eri kavereiden kanssa. Mielestäni on tärkeää, että he osaavat olla myös muiden kanssa ja toimia ilman toista. Jimi on edelleen se räväkämpi, menevämpi ja vie helposti huomion Theon kulkiessa perässä. Theo hakee selvästi enemmän turvaa Jimistä. Meidän pitäisi ottaa taas tavaksi tehdä jotain niin, että toinen pojista on äidin ja toinen isin kanssa. Viimeksi siihen käytetty aika meni vain veljen huhuilemiseen ja etsimiseen. En ole tästä kuitenkaan sen erityisemmin huolissani, koska molemmat ovat avoimia ja ottavat kontaktia muihin lapsiin niin dagiksessa kuin puistossa. Heillä on kavereita dagiksessa, vaikka he parhaiten tuntuvat viihtyvän toistensa seurassa. Olen iloinen, että dagiksessa tähän "puututaan" ja myös meidän vanhempien näkemystä on kysytty.

Theolla ja Jimillä on selvä yhteys välillään. Puheensorina käy ja ainoat sitä ymmärtävät ovat he itse. Heidän "oman kielensä" lisäksi myös ihan oikea sanavarasto on laajentunut ja he toistavat kaiken. Ruotsiksi he ovat oppineet dagiksesta tuttuja sanontoja: "tack för idag", "mumin är där" ja etenkin Jimi on sekoittanut hieman kieliä, kuten "ajaa bilen".

Jimin ja Theon kehitystä on ollut mieletöntä seurata, kaksosuus on jotain todella ainutlaatuista.