Me ollaan nähty ystäviä, leikitty ihanan labbiksen kanssa, nautittu päiväkahveista terassilla mukavan kirpakassa syysilmassa, leikitty Jimin kummitädiltä saaduilla leluilla, puistoiltu ja nautittu arjesta. Jimi ja Theo ovat olleet dagiksessa n.5-6 tuntia päivässä, Jesse töissä ja minä joko opiskellut tai ollut töissä. Parina päivänä on tuntunut siltä, ettei haluaisi viedä lapsia seuraavana aamuna dagikseen vaan pitäisi heidät mieluummin kotona itsellään. Fiilis on tullut yleensä silloin, kun on ollut kiireistä ja olen tullut iltakasin jälkeen töistä ja vain ennättänyt töivottaa hyviä unia, kun jo seuraavana aamuna on täytynyt sanoa taas heipat. Onneksi tällaisia päiviä on ollut nyt vain muutama, mutta tiedän tunteen palaavan viimeistään aloittaessani harjoittelun. Tältä osin uusi arki vaatii vielä totuttelua.
Voisiko saada muutaman lisätunnin vuorokauteen?
Dagiksessa on sujunut edelleen yhtä hyvin. Ollaan tällä viikolla viety ja haettu pojat yhdessä Jessen kanssa ja molemmat pojista ovat jääneet hyvillä mielin halien jälkeen leikkimään. Jimi sanoi pari päivää sitten ensimmäisen ruotsinkielisen lauseen nähdessään muumit tv:ssä:
"Mumin är där!" Sanoja tulee joitain, kuten
mamma, titta, tack, kom, hejdå. Hoitotädeille mennään sanomaan kotiin lähtiessä hejdå ja kätellään. Huomenna pienet suuntaavat metsäretkelle ja minä ajelen Hyvinkäälle luennolle.
Oi että, onneksi ei tarvitse viedä tyttöä hoitoon ja arki on kiireetöntä. En tässä terveydentilanssa enkä kyllä ehkä muutenkaan pystyis ja jaksais muuta.
VastaaPoistaSiitä kannattaa ottaa kaikki irti, itse ainakin nautin kotona olemisesta todella paljon! Paranemista ja tsemppiä sinne! :)
Poista