Sivut

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Aurinkoinen lomapäivä

Me palattiin eilen illalla poikien kanssa Paraisilta. Olin reissussa yksin poikien kanssa ja yövyttiin mummini luona. Sää oli aurinkoinen ja lämmin ja oli kiva ulkoilla saaristomaisemissa. Jimi ja Theo kahlasivat innoissaan rantavedessä eivätkä välittäneet, vaikka vesi oli kylmää. Käytiin paikallisella kirpparilla, josta pojat ostivat omilla rahoillaan dinon ja leikkityökaluja ja haettiin kesäpäivän kunniaksi jäätelöt ja mansikoita lähikaupasta. Pojat huristelivat potkulaudoilla ja viihdyttiin aika pitkään keskuspuistoon ilmestyneen liukumäen luona. Paljon oli kivaa tekemistä, vaikka jo pelkkä Paraisilla oleminen riittää.     


Ensimmäistä kertaa tosin oli oikeasti raskasta olla yksin poikien kanssa reissussa, koska koko Paraisilla oloajan he tuntuivat käyvän kierroksilla eivätkä kuunnelleet ollenkaan. Muutenkin tykkään enemmän tietysti siitä, kun voidaan olla kaikki yhdessä, mutta se onnistuu vasta kuun lopussa häämöttävällä lomaviikolla. Kotimatkalla molemmat nukahtivat autoon ja sen jälkeen he ovat olleet taas "omia itsejään". Tänään meillä oli vastapainoksi todella ihana ja rauhallinen päivä, mikä tuli tarpeeseen! 

Vielä viimeiset lomailut ennen keskiviikkoista töihin palaamista! Hyvää viikonloppua!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3