Sivut

keskiviikko 26. helmikuuta 2020

Hetkiä normaalista arkipäivästäni

Eilen oli kaivattu vapaapäivä, jonka vietin Ellenin kanssa ja kävin pikaisesti Helsingissä. Poikien eskarin jälkeen ulkoiltiin ja kävin vaunulenkillä Ellenin kanssa. Pojat halusivat jäädä kotipihalle leikkimään siksi aikaa.

Tänään starttaa loppuviikon työputki. Onneksi tähän viikkoon mahtuu myös aamuvuoroja, jolloin päivä ei edes tunnu työpäivältä, kun elää "samassa ajassa" lasten kanssa ja koko ilta on vapaata. En tiedä olenko ainoa, joka näin ajattelee. Se johtuu varmasti iltapainotteisesta työstä, jossa aamuvuorot tuntuu mukavalta vaihtelulta.

Iltavuoro alkaa tänään kahdelta, joten olen aamupäivän itsekseni kotona. Toisinaan tulee huono omatunto siitä, että olen kotona "tekemättä mitään" useamman tunnin ja lapset ovat hoidossa. Tällaista se välillä on vuorotyössä.

Pyrin tekemään kotityöt pois alta aamupäivän aikana, jotta ilta on Jesselle helpompi lasten kanssa eikä kotihommiin tarvitse käyttää aikaa. Pesen pyykkiä, teen ruoan valmiiksi ja siivoan keittiön eli olen tosiaan kotona _tekemättä mitään_, hah...  


Vein lapset yhdeksältä päiväkotiin. Pojat menivät suoraan pihalle leikkimään ja Ellenillä alkoi aamupiiri. Hän meni reippaana ryhmän aikuisen syliin ja sain kuulla Ellenin olevan siellä jo kuin kotonaan. Reipas pieni!

Iltavuoro-aamuina keskityn lapsiin ja teen kaikki omat juttuni vasta heidän ollessa päiväkodissa.

Päiväkodista tullessani keitin kahvia ja tein aamiaisen. Olen innostunut smoothiesta ja teen eri variaatioita kahdesti päivässä. Aamusmoothiessa oli tänään omenaa, kiiviä, banaania, ananasta, maitorahkaa ja mustikkakeittoa. Meikkasin olohuoneen sohvalla ja kuuntelin samalla uutisia.

Kohta on jo lounasaika ja töihinlähtö lähenee. Pitää vielä laittaa pyykit kuivumaan ja valita vaatteet töihin. Päivällinen on tehty jo eilen, joten sen suhteen pääsin helpolla tänään. Jesse hakee lapset kolmen aikaan ja minä ehdin kotiin lukemaan lapsille iltasadun.

Kivaa päivää teille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3