Sivut

sunnuntai 2. toukokuuta 2021

Blogi palaa juurilleen

Olen kirjoittanut blogia yli kahdeksan vuotta ja kuulunut muutamaankin eri blogiverkostoon sinä aikana. Viimeisimpänä on ollut nykyinen "blogikoti" Kaksplussan verkosto. 

Pari viime kuukautta olen pohtinut onko se minulle oikea paikka. Siihen on vaikuttanut useampikin asia ja nyt se on selvää: blogini siirtyy omilleen ensi kuun aikana! 

Fiilis on loistava. Ihana päästä kirjoittamaan taas täysin omaan tahtiin ja unohtaa stressi mahdollisimman paljon klikkejä keräävistä otsikoista yms.

 


 

Palaan tavallaan juurilleni, siihen mistä kaikki lähti. Blogi on minulle rakas ja aion pitää bloggaamisen sellaisena, että se tuntuu hyvältä.

Kerron jatkossakin meidän arjesta ja mm. kodista ja sisustuksesta, lastenvaatteista ja liikunnasta.

Tulossa on myös yksi ihana uutinen!

Onko teillä postaustoiveita? 

2 kommenttia:

  1. Hei! Olen seuraillut blogiasi jo useamman vuoden, mutta nyt vasta ekaa kertaa kommentoiden! Löysin tänne aikanaan, kun etsin vertaistukea raskausajan vuodelepoon yms liittyen.

    Tykkään sun tyylistä kirjoittaa! Ihanan selkeää, jäsenneltyä ja hyvää suomen kieltä. Kauniita kuvia sopivasti tekstin lomassa. Tulee aina jotenkin rauhoittava fiilis, kun sinun postauksia lukee! :)

    Jatka samaan malliin, juuri nämä arjen kuulumiset on parhaita! Ja noita #vainkaksosjutut - juttuja oli tosi mielenkiintoista lukea ja niitä olisi hauska kuulla lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihanista sanoistasi! :) Todella kiva kuulla, että tykkäät! :) Tällaiset "palautteet" lisää kirjoitusintoa! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3