Vapaata ja vaiheita

Ei mitään suunnitelmia, ei mitään menoja. Kaksi edeltävää lauantaita olin töissä ja menin vielä suoraan töistä käymään juhlissa. Se verotti tietysti aikaa perheeltä, joten nyt on tosi ihanaa vaan olla yhdessä. Täällä rullaa arki eteenpäin samaan tapaan kuin aina ja perjantai tuntuu olevan jatkuvasti. Ihan kiva, mutta välillä sitä pysähtyy ajattelemaan osaako enää elää hetkessä. Odotetaan huomista, viikonloppua, ensi viikkoa, joulua... Olen kiinnittänyt tähän huomiota ja aiheeseen liittyvä postauskin on luonnoksissa tulossa.

Tänne kuuluu siis hyvää, mutta mukaan mahtuu myös pari hermoja kiristelevää juttua/vaihetta, kuten aina. Ensinnäkin, rakastan syksyä ja neljää vuodenaikaa, mutta nyt myös inhoan: lasten pukeminen. Kesällä oli ihana lähteä ulos, kun tarvitsi vain laittaa hatut päähän ja viime talvena pojat oli niin pikkuisia paikallaan möllöttäjiä, että pukeminen oli ihan iisiä. Nyt lähteminen on tosi rasittavaa. Oikeastaan tiedostan, että olen itse tehnyt siitä isomman mörön kuin mitä se oikeasti on, koska pojat ovat pukiessa tosi nätisti ja ainoa joka menettää hermonsa on äiti :-D On rasittavaa pukea ensin toinen ja toista pukiessa itselle pukkaa hiki, ekana puettu on jo riisunut puolet vaatetuksestaan pois, huokailen, toinen kyllästyy odottamaan, toinen tulee painimaan jne. Siinä vaiheessa, kun vihdoin olen saanut molemmat rattaisiin istumaan, olen itse niin hiessä ja tuskissani, ettei edes tee mieli lähteä mihinkään. Ulos päästessä mieli muuttuu samantien ja unohdan minuuttia aiemmin käydyn hikitaiston. Me käydään päivittäin kerran tai pari ulkona eli täytyy vaan koittaa kesyttää se mörkö. Etenkin, kun tästä tämä vaan pahenee villavaatteiden ja toppapukujen tullessa mukaan kuvioon.

Toinen juttu on päiväunet ja kolmas syöminen. Lyhyesti virsi kaunis: ei nukuta eikä syödä. En tiedä mikä niissä päiväunissa on niin vaikeaa, kun kuitenkin molemmat meinaa nukahtaa pystyyn ja sängyssä alkaakin "kukkuu"-leikki veljen kanssa. Se leikki on jatkunut pahimmillaan 2 tuntia. Välissä olen käynyt laskemassa makuuasentoon, antanut pupun ja tutin noin miljoona kertaa. Jos toinen sattuu nukahtamaan niin toinen herättää, tyylillä "jos mä en nuku ni et säkään". Aamuisin Theo herää yleensä aikaisemmin kuin Jimi ja herättää veljen huutelemalla "hu-huuuuuu, hu-huuu-uuu". Rytmi on myöhäistynyt. Ennen mentiin päiväunille klo 11, nyt vasta 12-13 välillä. Silti ei nukahdeta. Vaihe?

Palaan vaikka tuohon syömiseen toisessa postauksessa, ettei tästä tule liian sekametelisoppaa. Kun kerran valittamista löytyy niin jatketaan vielä. Tämän kaiken lisäksi pojilla tuntuu olevan pientä uhmaa havaittavissa. MITÄÄN ei uskota, vain kielletty kiinnostaa ja kielloille nauretaan.

Thank god it's Friday.