Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hampaat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 4. tammikuuta 2014

Vähillä unilla edelleen

Me ollaan viikonloppu poikkeuksellisesti mun vanhempien luona - koiranhoitajina. Vanhemmat ovat reissussa, joten pakattiin laukut ja tultiin tänne hoitamaan suloista bordercollieta, Helmiä. On muuten aikamoista! Vauvat hoituu ja koira hoituu, mutta ne yhdistettynä... Eilen tehtiin suunnitelma miten hoidetaan ilta. Pojat alkavat kitistä ja taistella unta vastaan heti, kun vaihdetaan yökkäri päälle eli noin klo 20. Siitä jatkuu kitinä aina sinne klo 22 asti, jolloin vihdoin nukahtavat (toki nukahtamisenkin jälkeen itkeskelevät ja saadaan rauhoitella, hyvinä öinä 24 asti ja huonoina koko yö). Tänka på oli siinä mihin kohtaan ajoittaa Helmin iltalenkki. Jesse vietti laatuaikaa Theon kanssa eilen ja he kotiutuivat vasta kahdeksalta illalla. Syötin iltapalan ja vaihdoin pojille yökät. Sillä välin Jesse kävi Helmin kanssa. Pojat olivat onneksi hyväntuulisia tämän ajan. Kuulostaa ehkä hassulta ja typerältäkin miten koiran ja vauvojen yhdistäminen voi olla näin haastavaa tai siis vaatia niin paljon suunnittelua ja järjestelyä, mutta me ei olla totuttu siihen, että täytyy näiden kahden pikkuviikarin lisäksi huomioida muitakin. Nyt jo tosin yhden päivän jälkeen vauva- ja koirarutiinit alkaa muovautua hyvin yhteen!


Yleensä meillä on klo 20-22 sellaista showta, ettei siitä halua selvitä yksin. Ollaan siis nyt suunnilleen viimeiset 4kk hoidettu illat kaksin. Harmittaahan se vähän, ettei iltaisin(kaan) ole omaa aikaa, kun oman jaksamisen tähden on sännättävä heti poikien perään nukkumaan. Poikien yöt on niin arvaamattomia, etten ota sitä riskiä, että valvon 24 asti ja siitä eteenpäin saankin rauhoitella poikia. Viime yö meni taas tosi huonosti, Jimin osalta. Itkeskeli 20 minuutin välein koko yön... Kahden vauvan kanssa (ainakin meillä) menee aina niin, että silloin kun toisella olisi kerrankin hyvä yö niin toisella ei. Aina saa päivystää vähintään toisen kanssa, heh. Oletteko jo saaneet tarpeeksenne meidän uniongelmista? 

Koitan pitää mielessä, että tämä on vaan vaihe ja menee joskus ohi. Ehkä viikossa, kuukaudessa tai...vuodessa. Eiköhän me myös saada sitä omaa ilta-aikaakin sitten joskus. Välillä olisi niin kiva katsoa illalla vielä joku leffa kahdestaan sohvalle käpertyneinä.

Viikonloppu menee omalla painollaan, meillä ei ole mitään sen kummempaa tiedossa. Toivottavasti mun hammaskipu pysyy kurissa, ettei tarvitse lähteä hammaspäivystykseen. Viisaudenhammas on tehnyt tulojaan jo jonkin aikaa ja nyt koko vasen puoli kasvoista on kipeä ja turvonnut. Särkee, kamala paineentunne enkä pysty avaamaan suuta kunnolla. Oikealta alhaalta on jo leikattu viisuri ja se sattui ehkä jopa enemmän kuin sektio. Jäi traumat. Kävin viime viisurireissulla röntgenissä, kun hammaslääkäri epäili, ettei viisurit lähde ihan helpolla. Tottahan se, todettiin, että molemmat alhaalta täytyy leikata, kun ne on niin syvällä leuassa kiinni. Kammolla odotan tiistaita, kun soitan ajan. Nyyh. Pääsenpähän tästä kivusta.


Nyt tähän loppuun on pakko kertoa jotain positiivista ja iloista. Levottomista öistä huolimatta päivisin pojat on iloisia ja aurinkoisia. / Aloitettiin viikko sitten puuro ja se maistuu hyvin molemmille! / Jimi nauraa ja kikattaa jos heiluttelen hiuksia. Theoa naurattaa jos isi puhaltaa masuun, siitä tulee niin kiva ääni. / Tämä olikin hyvä lopetus, alkoi hymyilyttää meidän pienet söpöliinit. 


Hyvää viikonlopun jatkoa! xxxx